Artikkeli liityy Onnellisten maa? -podcast-sarjan uuteen kauteen. Liisa ei esiinny omalla nimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi.
Liisa teki, mitä mallikelpoisen ihmisen pitää tehdä. Söi terveellisesti, harrasti liikuntaa ja huolehti itsestään. Paitsi että hän teki kaikkea tätä aivan liikaa. Tosiasiassa Liisa kärsi aliravitsemuksesta, sai liiallisesta liikunnasta fyysisiä vammoja ja päätyi itsetuhoiseksi.
Liisa oli ollut liikunnallinen jo pienestä tytöstä asti. Hän oli harrastanut ratsastusta ja juossut ajoittain.
19-vuotiaana hänen elämänsä alkoi pyöriä entistä enemmän liikunnan ympärillä. Mukaan tuli myös lihaskunnon treenaaminen, ja vähitellen liikunta alkoi määrittää hänen elämäänsä täysin.
– Fitness-buumi oli selkeästi alkanut, ja hyvinvointia ihannoitiin tosi paljon. Aloin kerätä tietoa aiheesta. Samaan aikaan oma identiteettini oli hakusessa, kun olin juuri päässyt lukiosta, Liisa kertoo.
Treenaaminen ja terveellinen syöminen alkoivat viedä mennessään. Liisa kertoo homman menneen radikaaliksi jo 20-vuotiaana, kun hän sairastui anoreksiaan.
– Siinä oli sellaista riittämättömyyden tunnetta, jota aloin paikata jollain.
Liisa
Pari vuotta myöhemmin hän alkoi käyttää liikuntaan yhä enemmän aikaa, ja lopulta siihen kului kuusi-seitsemän tuntia päivässä.
– Tuntimäärä kuulostaa näin jälkikäteen aivan hullulta. Piti suorittaa tietty määrä kestävyysurheilua ja aerobista treeniä. Minulla on kotona hankittuna kaikki mahdolliset painot ja tangot, jotta voin treenata kotona.
Liisa harrasti myös hiihtoa ja joogaa, mutta nyt hän joogasi vasta "oikean" urheilun jälkeen. Kehonhuoltoa hän ei enää laskenut urheiluksi. Myöskään koirien ulkoiluttamista Liisa ei pitänyt liikuntana, koska se ei ollut tarpeeksi raskasta.
Uniongelmat johtivat itsetuhoiseen käytökseen
Liisa alkoi tinkiä omista yöunistaan, jotta hän pystyi urheilemaan itseltään vaatimansa tuntimäärän päivässä. Kello soi 3.30 aamuyöllä, jotta hän ehti treenata aamuisin ennen töihin menoa. Päivän toisen pakollisen treenin hän teki iltapäivällä töiden jälkeen, ja kolmannen vielä illalla.
– Aluksi ajattelin, että tämä homma on aivan hallinnassa. Kyllähän minä tiedän, mitä minä teen. Olen kuitenkin opiskellutkin asioita.
Alun perin Liisa alkoi etsiä tietoa terveydestä ja ravinnosta, koska hän kärsi sarjoittaisesta päänsärystä (Hortonin neuralgia). Hän alkoi hoitaa itseään ruokavalion ja elintapojen muutoksilla, koska lääkkeet eivät auttaneet. Liisa opiskeli muun muassa ravitsemustiedettä avoimessa yliopistossa.
25-vuotiaana Liisa koki olevansa huono ja epäonnistunut, jos liikunta jäi aamuyöllä tekemättä. Hän koki olevansa huono muiden silmissä ja riittämätön itselleen.
Näinä aamuina hän saattoi myös “palkita” itseään niin, että hänen piti olla koko päivä syömättä ja oksentaa vielä edellisenkin päivän ruoat pois.
Lopulta kuntorääkin lisäksi äärimmäisyyksiin meni myös Liisan ruokavalio.
– Minulla oli täysin sokeriton, gluteeniton, viljaton, lihaton ruokavalio. Kaiken piti olla mahdollisimman puhdasta, prosessoimatonta, suolatonta. Käytännössä pelkästään tuoreita kasviksia ja vihanneksia. Ei mitään paistettua, käristettyä, vaan ainoastaan uunissa kypsennettyä tai keitettyä.
Tiukka ruokavalio vaikutti myös sosiaaliseen elämään. Ystävien tapaaminen väheni, sillä ravintolassa syöminen oli mahdotonta. Väliin jäi myös hyvien ystävien valmistujaisia, sekä muita juhlia ja tapahtumia, koska Liisa ei halunnut joustaa ruoka-ajoista tai ruoan laadusta.
– Ne harvat kerrat kun kävin jossain, en suostunut syömään mitään. En voinut ajatellakaan syöväni jonkun toisen tekemää ruokaa, koska en tiennyt, miten se on tehty ja mistä se on tehty, Liisa kertoo.
Liisan päähän muodostui kalori- ja ravintoainelaskuri, joka on valitettavasti yhä edelleen siellä.
– Kun näin jonkun ruoka-aineen, näin suoraan että tässä on sen verran sitä ja tätä. Se on tosi pelottavaa, yhä tänä päivänäkin. Mutta se on sairaus, niin sille ei voi mitään.
Vähitellen hän alkoi kärsiä myös uniongelmista, jotka pahenivat ilmeisesti ylikunnon takia. Lopulta Liisa ei nukkunut juuri lainkaan, ja samalla hänen voimavaransa alkoivat loppua.
Jos uni tuli jossain vaiheessa, eikä Liisa herännyt herätyskellon soittoon, hän oli armoton ja rankaisi itseään: repi tukkaa päästä, raapi reitensä verille, löi itseään ja huusi.
Hän ei tunnistanut itseään enää omassa kehossaan.
– Ne hetket olivat todella raskaita. Ne johtivat aina sellaiseen fyysiseen itseni vahingoittamiseen, Liisa muistelee.
Kovan treenaamisen ja aliravitsemuksen takia Liisa sai myös pahan anemian, josta toipuminen kesti.
– En ajatellut ollenkaan, että se johtui omista elintavoistani. Myöhemmin tuli ylikunto-oireilua, sydän hakkasi koko ajan, pulssi oli korkealla ja olo oli vetämätön. Mutta oli pakko treenata.
Liisan elämästä oli tullut hyvinvoinnin suorittamista joka elämänalueella. Hän oli sairastunut hyvinvointiin.
– Kesällä 2020 yritin lopulta itsemurhaa.
Liisalle tuli myös sydänlihastulehdus, mutta sekään ei pysäyttänyt häntä.
Kesällä 2021 hän alkoi vielä harjoitella maratonia varten.
– Juoksin aliravittuna liian pitkiä lenkkejä, liian kovaa ja liian väsyneenä, eikä jäänyt vapaapäiviä. Ensin nilkkaan tuli rasitusvamma, josta toivuin jotenkuten.
26-vuotiaana Liisa oli fyysisesti ja psyykkisesti riekaleina, kun elokuussa lonkan alueelta repesi lihaksen jänne ilman mitään tapaturmaa.
Lopulta paha vamma oli se, joka pysäytti Liisan. Hän ei yksinkertaisesti kyennyt liikkumaan. Vamma oli niin paha, ettei Liisa ehkä enää koskaan voi treenata kovaa juoksemista.
– Kun yhtäkkiä tuleekin sellainen olo, että tämä ei ole kivaa ja hauskaa, se on vaikea hyväksyä. Siihen liittyy sellainen huonommuuden tunne. Kun on vuosikausia ajatellut, että olen hyvä tässä. Kyllähän se on eräänlainen epäonnistuminen.
Lopulta Liisan "epäonnistuminen" oli suuri onnistuminen. Hän päätyi pitkälle sairauslomalle ja terapiaan. Vammautumisesta on kulunut puoli vuotta, ja hän on päässyt palaamaan työelämään.
Liikunnasta löytyy jälleen iloa eikä vain suorituspaineita ja ahdistusta. Nyt Liisan koiratkin ihmettelevät, miksi lenkillä mennään niin hitaasti entiseen vauhtiin verrattuna. Ajatus sunnuntaihiihdosta saa hänet iloiseksi.
Elämästä on lupa nauttia
Liisan mielestä on tärkeää havahtua kuuntelemaan, miksi tekee eri asioita. Kun hyvinvoinnin tavoittelu alkaa vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin ja omaan mielenterveyteen, viimeistään siinä vaiheessa on hyvä miettiä, onko tämä sitä mitä haluaa.
Liisa haluaa kertoa tarinansa muille varoittavana esimerkkinä.
– Kannattaa kuunnella kehoa ja antaa itselleen armoa. Jos keho sanoo, että tarvitsee lepoa, sitä on hyvä antaa. Jos liikunta tuntuu pakolta, eikä siitä nauti, kannattaa miettiä, miksi sitä tekee.
– Olen itse tunnistanut, että olen yrittänyt peitellä pahaa oloani. Ylenmääräinen liikunta on ollut keino hallita tunteita, hallita elämää, kontrolloida asioita.
Liisa haluaa myös muistuttaa armosta itseään kohtaan.
– Jokainen meistä riittää tällaisena. Se ei ole siitä kiinni, minkä kokoinen on, kuinka timmi kroppa on tai kuinka hyvin elää muiden silmissä, hän sanoo.
– Elämästä on lupa nauttia. Ajoissa kannattaa hakea apua ja turvautua johonkin läheiseen.
Painitko sinä samanlaisten ongelmien kanssa? Apua saat esimerkiksi Sekasin-chatistä tai Mieli ry:n Kriisipuhelimesta. Katso myös Akuutin kokoamat auttavat puhelimet.
Kuuntele myös Onnellisten maa? -podcastin jakso, missä Liisa kertoo tarinansa. Asiantuntijana Turun yliopiston sosiologian professori Suvi Salmenniemi, joka kertoo, miten hyvinvointiin sairastuminen tuli hänen tutkimuksissaan esiin.
