Kun Katja Tamminen hakeutui sairaalaan, sen piti olla pikkujuttu. Nopea leikkaus ja sen jälkeen luvassa oli lomamatka Thaimaahan.
– Sitä leikkausta ei koskaan tehty. Verikokeissa selvisi, että mulla ei ole ollenkaan valkosoluja ja tulehdusarvot oli pilvissä, Katja muistelee.
Sitten jalkojen iholle ilmestyi mustelmia, jotka levisivät leviämistään. Lääkäritkin olivat ymmällään.
Mustelmat alkoivat kuplia ja kun isot vesikellot puhkesivat, alta paljastui kivikova, kuollut, musta iho. Katja oli kovissa kivuissa eikä saanut enää taivutettua jalkojaan. Jalkojen iho oli mennyt kuolioon, ja nekroosia oli myös käsissä, kyljissä ja kasvoissa.
– Ensimmäiseksi iski paniikki, että miltä mä tuun näyttämään ja tuleeko kukaan enää koskaan pitämään mua edes siedettävän näköisenä.
Ajatukset menivät kyllä aika nopeasti siitä parikymppisen naisen huolesta, että voinko enää koskaan käyttää hameita, siihen, että saanko pitää jalkani, pystynkö enää kävelemään tai jäänkö edes henkiin.
Katja Tamminen
Lopulta kuolio tuhosi yli 20 prosenttia Katjan ihosta. Onneksi todella suuri annos kortisonia ja antibioottia pysäytti kuolion leviämisen, ja se pelasti Katjan hengen.
Kuollut iho korvattiin suuressa leikkauksessa ihosiirteillä.
Kun aloin liikkua julkisesti niin, että mun jalat näkyy, niin kyllä se tuijotus satutti. Osa sanoo ihan suoraan, että hyi tai kato miltä toi näyttää.
Katja Tamminen
Toipuminen on vaatinut aikaa, useita korjausleikkauksia - ja paljon huumoria.
– Mä olen koittanut vääntää vitsiä ja löytää niitä kuuluisia hopeareunuksia ihan kaikesta.
Aina se ei ole ollut helppoa. Vaikka Katja joutui opettelemaan uudelleen kävelemäänkin, niin silti rankinta on ollut tottua siihen, miten muut ihmiset suhtautuvat poikkeavaan ulkonäköön.
Kyllähän se harmittaa, jos on laittautunut viimeisen päälle ja laittanut kivan mekon, ja sitten ihmiset tuijottaa vain jalkoja ja supisee.
Katja Tamminen
– Yksi nainen tuli salilla sanomaan, että sulla on varmaan kauhean vaikeaa, kun olet tuon näköinen. Ja kerran yksi valokuvaaja ehdotti, että hän voisi photoshopata mun jalat paremman näköisiksi, Katja muistelee.
– Mä kysyin, että miksi. Miksi ne pitäis photoshopata?
Mä olen silti mä, vaikka mulla onkin nämä arvet. Olen arvista huolimatta mä, arpien kanssa mä.
Katja Tamminen
Katja myöntää, että omakin ymmärrys erilaisuutta kohtaan on kasvanut. Kaikki tapahtunut on opettanut, että tärkeämpää kuin se, miltä keho näyttää, on se, miten se toimii.
– Mun jalat näyttää nyt tuollaiselta, mutta niillä voi juosta, tanssia ja hyppiä lätäköissä.
Myös ajatus kauneudesta on matkan varrella muuttunut: ei tarvitse olla tietynlainen ollakseen kaunis.
– Minä olen just hyvä tällaisena. Nämä arvet on osa mua ihan samalla tavalla kuin mun ruskeat silmät.
Akuutti: Resilienssi auttaa selviytymään
Katja Tamminen kävi todella lähellä kuolemaa, kun nopeasti etenevä kuolio tuhosi viidesosan hänen ihostaan. Kirjailija Tuomas Mustikainen menetti näkönsä yllättäen vain muutamassa päivässä. Miten sellaisesta selviää? Mistä löytyy niitä kuuluisia hopeareunuksia, kun jokin elämässä muuttuu yllättäen ja peruuttamattomasti?
