Työryhmä pohti, millainen on vuoden 2000 peruskoulu. Luovassa kouluympäristössä oppilaat opettavat toisiaan ja hypnotisoija auttaa todennäköisyyslaskennassa.
Ohjelmassa kysytään Liedon peruskoulun oppilailta ja opettajilta, miten koulu voisi edistää luovaa ajattelua. Peruskoulu-uudistus oli alkanut Lapissa vuonna 1972, ja uudelta järjestelmältä odotettiin paljon.
Ohjelmassa haastateltu fil. tri Jorma Heikkilä kuului niihin, jotka uskoivat vanhan mallin tappavan lapsen luovan ajattelukyvyn. Heikkilä selventää luovan ja tavallisen älykkyyden eroa: perinteisellä älykkyydellä siunattu oppilas pärjää selkeästi rajatuista ongelmatilanteista. Luovan ajattelun tilanteet ovat ennalta tuntemattomia. Heikkilän mielestä luovan ajattelukyvyn puute johtuu opettajalähtöisestä opettamisesta. Ajan koulut ovat myös askeettisia; koulun tulee tarjota oppilaille virikerikas ympäristö.
Liedon koulussa oli perustettu oppilaista ja opettajista koostuva työryhmä, joka visioi vuoden 2000 peruskoulua. Opettaja Marja Engbergin mielestä uuden koulun tavoitteet eivät juuri poikkea vanhoista. Mukaan on kuitenkin tullut ajatus vastuusta maailman ihmisiä kohtaan. Keskustelijoilla on selkeästi globaali näkökulma: muiden kulttuurien huomioiminen on tärkeää.
Työryhmän mielestä opetuksen tulee olla joustavaa: eri aineita pitäisi yhdistellä vapaasti. Tietoa pitäisi voida hakea kaikista eri lähteistä, eikä vain opettajan rajaamista aineistoista. Opettajankoulutustakin pidetään tärkeänä. "Kasvattaja on ensin kasvatettava", toteaa opettaja Kari Vaurio.
Tasa-arvoisempi ja virikerikkaampi koulu toteutui. Liedon visio meni kuitenkin pidemmälle; varsinaisia opettajia ei korvattu edistyneillä opiskelijoilla. On sääli, että peruskoulu toteutui konservatiivisempana, eikä tämän päivän koululaisille ole tarjolla hypnoosiapua.