John Morton oli rautalammilaisen kaskenkaatajan jälkeläinen, yhdeksän lapsen isä ja Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaja.
Rautalammilla juhlittiin kunnan 450-vuotista taivalta amerikkalaisissa merkeissä. Tähtiliput heiluivat kylänraitilla vuonna 2011, kun pohjoissavolaisen kunnan asukkaat muistelivat keski-Ruotsiin ja Amerikkaan lähteneitä esi-isiään. Rautalammilaisista polveutui myös John Morton, amerikansuomalainen poliitikko ja siirtokuntien kongressin jäsen.
Mortonin isoisoisän Martti Marttisen kerrotaan lähteneen Rautalammilta Ruotsin Delawarejoella sijaitsevaan siirtokuntaan 1650-luvulla. John Morton itse syntyi Pennsylvanian Ridleyssä ja toimi maanviljelijänä ja maanmittaajana, kunnes hänet valittiin Pennsylvanian maakuntaneuvostoon. Yhdeksän lapsen isäksi päätynyt Morton ehti toimia mm. paikallisena sheriffinä, rauhantuomarina ja lopulta korkeimman oikeuden tuomarina.
Vuonna 1774 Morton valittiin siirtokuntien kongressiin, jossa hänen linjansa siirtokuntien itsenäistymiseen oli maltillinen. Morton kuitenkin muutti näkemyksiään vallankumouksellisempaan suuntaan, kun välit Britannian kanssa kiristyivät. Hänet valittiin myös toiseen siirtokuntien kongressiin, laitokseen, joka lopulta äänesti itsenäisyydestä.
Pennsylvanian valtuuskunta joutui pattitilanteeseen, kun Benjamin Franklin ja James Wilson puolsivat julistusta, mutta John Dickinson ja Robert Morris vastustivat sitä. Aluksi vastahakoinen Morton ratkaisi tilanteen äänestämällä itsenäistymisen puolesta.
Katso myös
- Wikipedia: John Morton (fi.wikipedia.org)
- Yle Uutiset: USA:n perustaja John Morton tunnetaan Turussa (yle.fi)