Yksi musiikinhistoriamme helmistä on Jääkärimarssi, jonka symbolinen merkitys itsenäisyyttä tavoitelleiden suomalaisten keskuudessa oli suuri. Heikki Nurmion sanoittamaa ja Jean Sibeliuksen säveltämää, hankalasti marssittavaa kappaletta salakuljetettiin mm. Aino Sibeliuksen turkinhihassa. Tässä ohjelmassa kuulemme, mitä ensimmäisten joukossa kappaleen kuulleet jääkärit itse siitä ajattelivat.
Rehtori Tauno Kuusimäki tallensi 1960–1970-luvuilla mittavasti suomalaista jääkärihistoriaa. Yksi hänen mielenkiinnon kohteistaan oli Jääkärimarssin synty ja sen vastaanottaminen. Vuonna 1968 lähetetyssä radio-ohjelmassa hän kertasi sävelmän vaiheet lisäämällä niihin arvokasta ensi käden tietoa.
Kappale sai alkunsa loppukesästä 1917, jolloin tunnelma Saksan itärintamalla palvelleessa suomalaispataljoonassa oli kesän mittaan muuttunut synkäksi. Vaikka Venäjän tsaari oli kukistunut, kantautui Suomesta tietoja sekasorrosta. Suomalaisjääkärit odottivat kärsimättöminä tietoa omasta lähitulevaisuudestaan.
”Yks aatos ylpeä, pyhä”
Mielialan parantamiseksi pataljoonassa järjestettiin mm. kirjoituskilpailuita. Yhdessä niistä tehtävänä oli sanojen laatiminen jääkärien omaa marssilaulua varten. Ehdotuksia saatiin peräti kaksitoista, mutta niistä kolme täytti asetetut vaatimukset myös runollisesti.
Kolmanneksi sijoittui jääkäri Toivo T. Karangon runo. Ohjelmasssa kuulemme, miten hän itse lausuu runonsa loppujakeet.
Apulaisryhmänjohtaja Heikki Nurmio (1887–1947) jätti kilpailuun kaksi ehdotusta, jotka molemmat palkittiin. Niistä toinen täytti lautakunnan mukaan ”korkeat vaatimukset”. Muutamaa aihetta lukuun ottamatta Nurmion runo oli ”itsenäinen, syntynyt, ei tehty”. Lautakunta kaipasi runoon vain pientä viilausta. Ohjelmassa kuulemme, miten Ville Heikinheimo kertoo Nurmion hienosäädöstä.
Kun teksti oli valmis, siihen tarvittiin sävellys. Sitä toivottiin Jean Sibeliukselta ja niinpä runo lähetettiin Berliinin kautta Tukholmaan Kai Donnerille, joka puolestaan toimitti sen Helsinkiin Sibeliuksen korvalääkärille Wilhem Zilliazukselle. Sibelius nouti tekstin Zilliacukselta ja kerrotaan, että hän jo paluumatkalla Tuusulaan olisi aloittanut sävellystyön junassa ja innostuksissaan pudottanut paperit venäläisen santarmin jalkoihin. Niin tai näin, Sibelius sävelsi kappaleen parissa päivässä omien sanojensa mukaan ”voimakkaan isänmaallisen tunnelman vallassa”.
Kun sävellys oli valmis, kuljetti Aino Sibelius sen turkinhihassaan rouva Zilliacukselle. Sävellyksestä laadittiin nopeasti useita jäljennöksiä ja se lähetettiin moottoriveneitse paluumatkalleen Libauhun. Matkasta tuli pitkä, sillä veneeseen tuli vika ja se ajelehti usean päivän ajan ennen rantautumista Hiidenmaalle. Osin vettynyt sävellys saapui perille Libauhun vasta marraskuussa 1917.
"Das ist kein Parademarsch!"
Perillä Libaussa päällystö kuuli kappaleen ensiesityksen Väinö Brandt-Palojärven pianolla soittamana. Hitaan tahtilajinsa vuoksi sävelmä herätti kummastusta. Kapteeni Ausfeldt huudahti saman tien, ettei kuultu kappale ollut paraatimarssi lainkaan. Todettiin, että sävel sopii paremmin laulettavaksi kuin marssittavaksi, eikä suomalaispataljoona koskaan Saksassa sen tahdissa marssinutkaan.
Monet Tauno Kuusimäen haastattelemista jääkäreistä muistivat hyvin ensivaikutelmansa Jääkärimarssista. Ohjelmassa Väinö Vainio kuvailee, miten bassolla ja kitaralla soitettu kappale kuulosti hänen korviinsa liki koomiselta. ”Pianolla soitettunakaan se ei jaksanut meitä innostaa, vasta kun se kuultiin mestarin itsensä tarkistamasta partituurista sotilassoittokunnan esittämänä oikealla nopeudella, se tuntui siltä, miksi se oli tarkoitettu.”
Myös Suomessa kappale luonnollisesti herätti itsenäisyysmielisten parissa suurta innostusta. Kuusimäen haastattelemat Jalo Lahdensuo ja Arvo Antila kertovat tilaisuuksista, missä he itse esittivät kappaleen ensimmäisen kerran marraskuussa 1917.
Nimekkäästä säveltäjästään huolimatta kappale on Kuusimäen mukaan katsottava ennen muuta Heikki Nurmion luomukseksi. ”Hiljainen Hilfsgruppenführer loi syyskesällä 1917 jääkäriliikkeen komeimman monumentin.”
