Totisuudestaan tunnetun Eemelin radiopilojen pääosa oli tulosta yhteistyöstä sanaseppo Reino Helismaan kanssa. Elävä arkisto kaivoi päivänvaloon parivaljakon unohtuneita sketsejä mm. Speden ohjelmista.
Tässä artikkelissa julkaistut sketsit ja haastattelut ovat kuunneltavissa myös Yle Areenassa.
Helsinkiläissyntyinen koomikko Esko "Eemeli" Toivonen (1920–1987) lyöttäytyi Reino Helismaan (1913–1965) aisapariksi 1950-luvun lopulla. He kiersivät Suomea huvitilaisuuksissa ja viihdyttivät firmojen juhlissa, tekivät useita elokuvia ja levytyksiä ja esiintyivät niin tv:ssä kuin radiossa.
Eemeli aloitti tv-uransa ensiaskeleitaan ottavassa Tes-TV:ssä ensin Topi Gerdtin partnerina 1950-luvun loppuvuosina. Helismaan kumppaniksi hän siirtyi 1960-luvun taitteen tienoilla, ja kaksikko nousi nopeasti Tesvision suosituimpien esiintyjien joukkoon. Lähetykset olivat tuolloin yleensä suoria, eikä yhteisistä sketseistä ole säilynyt kuin yksi hulvaton näyte, joka on peräisin vuoden 1964 vappuohjelmasta.
Speden riihessä
Radiossa Eemeli alkoi puhua pehmoisia – kuten hän itse viihteen lajinsa määritteli –1950-luvun lopulta alkaen. Helismaan hupikuunnelmien lisäksi hän vieraili partnerinsa kanssa etenkin Spede Pasasen viihdeohjelmissa kuten Ruljanssiriihessä. Pasasen kanssa Eemeli ei kuitenkaan koskaan ystävystynyt. ”Ne vierailivat kyllä toistensa luona ja tekivät kauppoja keskenään, mutta jotain niiden välillä oli. Ehkä ne oli kateellisia”, Eemelin poika Jokke Toivonen sanoo.
Radiosketsien kirjoittajia ei missään nimetä, mutta tyylistä päätellen ne olivat lähinnä Helismaan käsialaa, jos kohta tätä varmaankin inspiroi vuorostaan myös Eemelin oma huulenheitto.
Parhaimmillaan jutut ovat loistavaa kielellistä ilottelua, jota Repe ja Eemeli vastapooleina maustoivat – edellinen vähän velmuna ”straight guyna”, jälkimmäinen totisena, salaviisaana eksentrikkona. Artikkelin alussa olevassa kielioppisketsissä juontaja Spede ei pärjää alkuunkaan kaksikon kelkassa. Samassa ohjelmassa kuultu Isoisän rock kuuluu Eemelin parhaisiin levytyskappaleisiin. ”Rautatieasemalla” on esimerkki monista sketseistä, jotka rakentuivat keskinäisen nokittelun varaan.
Speden Ruljanssiriihessä huhtikuussa 1961 järjestämä laskukilpailu ei itsessään ole järin lystikäs, mutta Repen ja Eemelin spontaanin oloiset reaktiot tilanteeseen ovat hilpeitä. Eemeli itse on pitänyt tilannekomiikkaa vahvimpana puolenaan.
Vuoden 1961 viimeisessä Ruljanssiriihessä Eemeli antaa mainion esimerkin siitä, kuinka tehdään verbaalihuumoria pääsemättä koskaan varsinaiseen vitsiin. Keikoilla hänen omat juttunsa olivat navanalaisempia kuin Helismaata olisi miellyttänyt. Ehkäpä aisaparin poissaolo ohjelmasta innoittikin Eemelin viljelemään sellaisia sanontoja kuin ”kun puhuu pehmoisia, saa kovaa”, jotka eivät edustaneet tuon ajan radiossa aivan tavallista laatua. Laulu ”Onni tuo, onni vie” on elokuvasta Molskis, sanoi Eemeli.
Aivan kaikki esiintymiset eivät menneet nappiin. Eemeli-elokuvien teossa mukana olleet ovat kertoneet koomikon kangistumisesta kameran edessä, ja tv-työssä hänellä oli tiettävästi vaikeuksia repliikkien opettelussa. Heinäkuussa 1961 kuullussa Ruljanssiriihessä Eemeli raportoi hieman sisäluvun makuisesti palokunnan juhannusjuhlista.
Eemeli esiintyi myös Kankkulan kaivolla -radiosarjaan pohjautuvassa elokuvassa, ja maaliskuun 1961 Ruljanssiriihessä kuultiin hänen esittämänsä laulu sarjan keskushahmosta Tippavaaran isännästä. Tämä, kuten useimmat muutkin Helismaan Eemelille kirjoittamat viisut, jäivät humoristisuudeltaan kuitenkin kauaksi parivaljakon sketseistä.
Eemeli jäi yksin
Speden ohjelmien lisäksi Eemeliä ja Repeä kuultiin myös muissa viihdelähetyksissä, muun muassa ajanvietetoimituksen eri paikkakuntia esittelevässä sarjassa. Simo Pasasen juontamassa ohjelmassa (viihdepäällikkö Antero Alpolan arvelun mukaan Paraisilta keväältä 1963) kaksikko esittää hiihtäjätähtien sukunimillä huvittelevan haastatteluparodian.
Helismaan voinnin heiketessä Eemeli joutui hoitamaan radiokeikatkin yksin. Hän hyödynsi kuitenkin myöhemminkin monessa yhteydessä Helismaan vanhoja tekstejä omien juttujensa tukena.
Marraskuussa 1963 taltioidun Jälkilöylyt-ohjelman jutusteluosuudessa Eemeli reagoi juontaja Heikki Katajan puheisiin nokkelasti ja spontaanin oloisesti, vaikka tosiasiassa tukeutuukin paljolti vanhoihin standardeihinsa. Samaa metodia ovat tietysti käyttäneet lukemattomat muutkin lavakoomikot. Kauniissa Syysunelmia-valssissa saadaan nauttia soolosta, jonka Eemeli soittaa kuuluisalla ”huulitrumpetillaan".
Pieksämäeltä huhtikuussa 1964 radioidussa ohjelmassa päästään jälleen kieliopillisen huumorin pariin, kun Eemeliltä ovat juhlapuheesta jääneet kokonaan adjektiivit pois ja yleisö värvätään niitä ehdottelemaan.
Siilinjärveltä juhannuksena 1965 lähetetyssä Lavalauantaissa hän kehittelee herkullisesti musiikinharrastuksiin liittyvää tarinaa soveltaen jo ensimmäisessä nimikkofilmissään esiteltyä ”on aina kaksi mahdollisuutta” -kaavaa, jossa varsinaiseen asiaan pääsy jää sivuseikaksi.
Samassa ohjelmassa tulee havainnollisesti dokumentoiduksi huumorilaulun sukupolvenvaihdos: Eemeli saa toimia uuden komeetan Juha Vainion apurina (ja tv-koomikko Matti Kuuslan sijaisena) kappaleessa Tangokauppias.
Kerro sitten kovia juttuja
Artikkelin bonuksena on kaksi Eemelin haastattelua eri vuosikymmeniltä. Osmo Jokisen tekemässä varhaisessa henkilökuvassa hän kertoo omaksuneensa haudanvakavan ilmeen vastapainoksi ”kaikille muille koomikoille, jotka nauravat omille vitseilleen”.
Kuuluisa ”huulitrumpetti” – trumpetin ääntä ilman trumpettia – taas juontuu lapsuuden kammansoitosta ja aktualisoitui esiintymistilanteessa, jossa piti soittaa ilman välineitä.
”Ilman Repeä en varmaan olisi tällä paikalla”, Eemeli arvelee. ”Hän oli ankara oppi-isä mutta myös sydämellinen.”
Oman näkemyksensä mukaan Eemeli itse vastasi työnjaossa ”pehmeämmästä” puolesta, Helismaa puolestaan asiaosuudesta. Repen kirjoittamat Eemeli-leffat kietaistiin kokoon parissa viikossa. Ohjaaja Åke Lindman kehuu Eemeliä näyttelijänä huolelliseksi ja tarkaksi. Elokuvien varsinaisena tavoitteena oli tuoda Suomen Filmiteollisuudelle rahaa ja sen ne tekivätkin. ”Ne vastasivat valtionavustusta.”
En ole kertaakaan esiintynyt alasti flyygelin päällä.
Eemeli haastattelussa 1969
Kuusikymmenluvun mittaan Eemelin tavaramerkiksi muodostuivat kaksimieliset jutut, joista ohjelmassa kuullaan pieni näyte Hämeenlinnassa äänitetyltä keikalta. Ohjelmamyyjä Pauli Lehtinen sanookin, etteivät kaikki pidä Eemelin huumorista. Joskus liian paksuista puheista varoitellaankin etukäteen, Eemeli myöntää. ”Useimmiten sanotaan kuitenkin että kerro sitten kovia juttuja!”
Hän pitää juttujaan silti varsin kesyinä siihen nähden, mihin 1960-luvun loppupuoliskolla oli muuten ylletty. ”Kohdistan hävyttömyydet itseeni. Kirkko, Jumala ja isänmaa jäävät rauhaan.” Viitaten underground-taiteilija Mattijuhani Koposen meneillään olevaan oikeudenkäyntiin Eemeli toteaa: ”En ole kertaakaan esiintynyt alasti flyygelin päällä.”
Jurosta lapsesta suosikkikoomikoksi
Muusikko ja toimittaja Erkki Kanton haastattelussa vuonna 1986 Eemeli kertoo olleensa lapsena hiljainen ja juro. Kitaraa hän oppi soittamaan partiotoiminnassa, ja laulava koomikko hänestä sukeutui sodan aikana. Reino Helismaa palveli samassa jalkaväkirykmentissä, vaikkei miesten välille vielä tuolloin kehittynytkään yhteistyötä.
Vuosina 1959–1962 Eemeli esiintyi kahdeksassa Helismaan kirjoittamassa filmifarssissa, joiden idean tämä oli usein saanut Eemelin viljelemistä lauseparsista kuten ”oho”, ”molskis” tai ”ei se mitään”. Yhteensä hänen filmografiansa käsittää kymmenen elokuvaa.
Eemelin oman huumorin luonnetta arvioidaan tässäkin ohjelmassa. Koomikko itse tähdentää karttavansa kiroilua ja voimasanoja – niiden sijasta hän käyttää sanaleikkejä ja ”antaa ymmärtää”. Näytteeksi hän kertoo näennäisen viattoman koiravitsin.
Merkittävä osa Eemelin toimeentulosta tuli firmakeikoista. Pyynnöstä hän esittää ohjelmassa esimerkin siitä, mitä saattaisi päästä suustaan kuvitellun tietokoneyrityksen kuvitellussa saunaillassa. Vitsit firmasta ja sen pomosta lähtevät lonkalta – mutta tietenkin vuosikymmeniä kehittyneen rutiinin varassa.
