MOT-ohjelmani Terapian raunioittamat kertoo siitä, miten vaikea potilaan on saada apua ja oikeutta, jos virallisen järjestelmän ulkopuolella toimiva hoitaja tai terapeutti rikkoo ammattietiikan rajat. Toistaiseksi mikään taho ei valvo vaihtoehtohoitojen sisältöä.
Minulla ei ole mitään vaihtoehtoisia hoitomuotoja vastaan. Ne täydentävät hyvin virallista lääketieteellistä hoitoa. Myöskään ohjelmassa esiintyneet naiset eivät kritisoi vaihtoehtohoitoja sinällään. Yksi heistä antaa päivätyönsä ohella japanilaista energiahoitoa ja toinen reikihoitoa. Heidän toiveensa on, että olisi joku taho, jolle epäasianmukaisesta terapoinnista voisi valittaa. Joku joka tutkisi asian.
Kun virallisia mielenterveyspalveluja ei riitä kaikille tai palvelujen sisältö ei tyydytä, ihmiset hakeutuvat vaihtoehtoisten hoitojen pariin. Viime vuosina vaihtoehtoisten mielenterveys- ja hyvinvointipalvelujen tarjonta on lisääntynyt. Näitä palveluja voidaan markkinoida erilaisina terapioina, energiahoitoina tai henkiseen kehitykseen liittyvinä valmennuksina.
Ohjelmassa esimerkkitapauksena esitelty vaihtoehtoista terapiaa antava vetoaa henkilö siihen, että hän on konsultti, eikä terapeutti. Näin ollen hänen ei tarvitse piitata terapeuttien ammattietiikasta. Titteli ei kuitenkaan muuta sitä, mitä vastaanotolla tapahtuu: Hänen kaltaisensa terapeutit käyttävät voimakkaita tajunnantilaan vaikuttavia menetelmiä, joilla voi olla vakavia seurauksia mielenterveysongelmista kärsiville potilaille.
Keväällä 2009 valmistui laaja mietintö vaihtoehtohoitoja koskevasta lainsäädännöstä. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä kiinnitti erityistä huomiota mielenterveysongelmista kärsiviin potilaisiin. Mietinnön mukaan he ovat ”alttiimpia kaikenmuotoiselle hyväksikäytölle: psyykkinen, fyysinen ja taloudellinen hyväksikäyttö on muita potilasryhmiä mahdollisempaa. Potilasturvallisuuden kannalta on erityisen ongelmallista se, että tässä potilasryhmässä myös oireisto voi huomattavasti vaikeutua asiantuntemattomien hoitointervention tai suoranaisen hyväksikäytön seurauksena”.
Mietinnössä esitettiin, että lainsäädäntöä kehitettäisiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen suppeampi lakiesitys rajaisi vaihtoehtohoitojen antamista rajusti. Esityksen mukaan vaihtoehtohoitoja antavat henkilöt saisivat hoitaa syöpää, diabetesta, epilepsiaa, vakavaa mielenterveydenhäiriötä, mielisairautta, dementiaa tai muuta näihin verrattavaa vakavaa sairautta vain yhteistyössä lääkärin kanssa. Näin ollen esimerkiksi MOT -ohjelmassa esitetty ”terapeutti” tai” konsultti” ei saisi lainkaan terapoida masentuneita, psykoottisia tai itsetuhoisia henkilöitä ilman laillistetun lääkärin tukea.
Toisessa vaiheessa valmisteltaisiin laajempi laki, jossa vaihtoehtohoitoja tarjoaville luotaisiin rekisteröinti- ja valvontajärjestelmä. Hieman yllättäen vaihtoehtohoitajat itse ovat kannattaneet tätä laajempaa lakiesitystä. Esimerkiksi Luonnonlääketieteen Keskusliitto (LKL) on vaatinut alalle tiukempaa säätelyä, jotta koulutettujen terapeuttien oikeudet ja velvollisuudet saataisiin lakiin. Virallisen lääketieteen edustajat puolestaan vastustavat erillisen luontaishoitolain luomista, koska se virallistaisi vaihtoehtohoitojen aseman.
Kun esitys vaihtoehtohoitojen saamiseksi lainsäädännön piiriin valmistui, peruspalveluministerinä toimi kokoomuksen Paula Risikko. Nyt Risikko on sosiaali- ja terveysministeri, ja istuu edelleen lakiesityksen päällä. Kulissien takana on lobattu ankarasti. Risikko on vastaanottanut delegaatioita molemmilta puolilta. Juuri Luonnonlääketieteen Keskusliiton vaatimuksesta hallitusohjelmaan on kirjattu, että ”vaihtoehtohoitoihin liittyvää lainsäädäntöä jatkovalmistellaan yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa tavoitteena potilasturvallisuuden parantaminen.”
Poteroihin juuttunut taistelu vaihtoehtohoitajien ja lääketieteen edustajien välillä on halvaannuttanut koko lainsäädäntöhankkeen etenemisen. Ministeriössä tiedetään, että lausuntokierroksesta tulisi pitkä ja raskas. Lainsäätäjät eivät halua koskea esitykseen pitkällä tikullakaan. Samaan aikaan villi meno kentällä jatkuu.
