Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Mark Knopfler Suomessa

Aikuisrokkariksi nimitetty Dire Straitsin vetäjä puhui Ajankohtaiselle Kakkoselle vuonna 1985 enemmän politiikasta kuin musiikista.

Vuonna 1977 perustettu brittiläinen Dire Straits nousi pinnalle vuonna 1978 hitillä Sultans of Swing. 1980-luvun puoliväliin mennessä siitä oli tullut maailman suosituimpia bändejä.

Kriitikot luonnehtivat Dire Straitsin musiikkia "aikuisrockiksi", mutta Knopflerin mukaan yhtyeen faneissa oli kaikenikäisiä. Hän piti bändin lauluja edelleen yhteiskuntakriittisinä.

Knopflerilla puhuukin haastattelussa mieluummin Britannian yhteiskunnallisesta tilanteesta tai apartheidista kuin yhtyeensä musiikista. Dire Straits arvosteli Etelä-Afrikan rotupolitiikkaa ja lahjoitti maasta saamansa levymyyntitulot Amnesty Internationalille.

Knopfler suhtautuu happamasti myös rockbisneksen uusiin piirteisiin, kuten sponsorointiin. Valtavan suosion saanutta Money for Nothing -kiertuetta hän pitää itse aivan liian pitkänä.

1980-luvun lopussa Dire Straitsin toiminta hiipui. Se koottiin uudelleen 90-luvun alussa, mutta lopetti vuonna 1995. Knopfler aloitti sen jälkeen soolouransa.

Teksti: Jukka Lindfors

Katso myös