Maito on niitä harvoja asioita, joka yhdistää eripuraisen kansan, uskotellaan 1950-luvun lopulla valmistuneessa filmissä.
Vielä pitkälle 1960-luvulle maidontuotanto tapahtui muutaman lehmän navetoissa. Lypsykoneet tekivät tuloaan, mutta nykyiseen EU-ajan tehotuotantoon oli vielä pitkä matka.
Käsin lypsetty maito vietiin joka aamu hevospelillä päätien varteen. Sieltä keräilyautot kuskasivat maidon jatkojalostettavaksi meijeriin. Mäki-Matin meijeri Jyväskylässä oli yksi näistä keräilypisteistä.
Kuluttajille maito myytiin pullotettuna tai irtomaitona. Myöhemmin käyttöön otettiin muovipussit ennen kuin siirryttiin nykyiseen tölkkiaikaan.