Ristomatti Hakola on sijoittunut tällä kaudella maailmancupin sprintissä kolme kertaa neljänneksi ja hänellä oli mahdollisuus nousta ensimmäistä kertaa palkintokorokkeelle Falunin maailmancupin vapaan hiihtotavan sprintissä.
Hakola hiihti alkuerässään hyvin taktisesti ja huonosta loppuvenytyksestään huolimatta sijoittui toiseksi. Välierässään Hakolalla oli vastassaan kaikki kovat eli Norjan Johannes Hösflot Kläbo, Venäjän Aleksander Bolshunov, Italian Federico Pellegrino ja Ruotsin Teodor Peterson. Hakola pystyi kuitenkin kirimään pahoin hyytyneet Bloshunovin ohi ja varmisti itselleen kauden viidennen finaalipaikan – kuudennen, jos olympialaiset lasketaan mukaan.
Finaalissa Hakolan eväät oli kuitenkin jo syöty. Kun Kläbo iski heti ensimmäisessä mäessä, ei ryhmän hännillä olleella Hakolalla ollut voimia vastata. Norjalainen hiihti ylivoimaiseen voittoon, Pellegrino ylitti maaliviivan toisena ja Ranskan Lucas Chavanat oli kolmas. Hakola onnistui kuitenkin loppukirissään ja nousi jälleen neljänneksi.
Joni Mäki oli toinen suomalaishiihtäjä, joka pääsi erävaiheeseen. 23-vuotias Mäki lähti erässään rohkeasti kärkeen ja veti puoliväliin asti, mutta tämän jälkeen hänellä oli vaikeuksia. Mäki ei ollut tarpeeksi röyhkeä ratkaisukohdissa ja jäi erässään viidenneksi. Hän oli lopputuloksissa 22:s ja nappasi samalla uransa toiset maailmancupin pisteet.
Kläbo oli jo aikaisemmin varmistanut itselleen sprintticupin voiton, mutta teki voitollaan historiaa. Hän voitti kauden kymmenestä sprinttikilpailusta peräti seitsemän. Tähän saavutukseen ei ole aikaisemmin kukaan pystynyt. Ruotsin Emil Jönsson ja Norjan Ola Vigen Hattestad ovat aikoinaan saavuttaneet kuusi voittoa yhden kauden aikana.
Hakola sijoittui sprintticupissa viidenneksi. Tämä on paras suoritus suomalaismiessprinttereiden joukossa 15 vuoteen, sillä Lauri Pyykönen sijoittui sprintticupissa kolmanneksi kaudella 2002-2003.
FALUN, SWE
SPRINTTI (V)
22) **Joni Mäki FIN
**33) **Martti Jylhä FIN
**58) **Perttu Hyvärinen FIN
**66) **Iivo Niskanen FIN
**70) **Matti Heikkinen FIN
**75) **Lari Lehtonen FIN **
Lue myös:
Björgen esti Ruotsin kolmoisvoiton, Niskanen 16:s
Pärmäkoskelle katastrofaalinen alku finaaliviikonloppuun – karsiutui sprintin erävaiheesta
Pärmäkoski ymmällään nihkeästä vauhdistaan – ”Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia”
Joni Mäki säväytti – kaksi suomalaismiestä erävaiheeseen Falunissa