Terässuikaleista muovattu, kirkkaaksi sinkitty veistos kiiltelee Taidekeskus Salmelan pihanurmella tihkusateessa. Järveltä puhaltaa hyytävä tuuli, mutta Lottaperinneliiton puheenjohtaja Kaija Vesala riisuu päällystakin, jotta lottapuku näkyisi kuvissa. Vieressä poseeraavat veistoksen tehnyt taiteilija Tiina Torkkeli ja 94-vuotias, sodassa ilmavalvontalottana toiminut Maija-Liisa Heino.
– On etuoikeus ja kunnia-asia saada paljastaa patsas Mäntyharjussa, taidekeskuksen toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala on juuri lausunut juhlapuheessaan, ja on vääjäämättä tullut viitanneeksi siihen, ettei patsas ole kaikkialla haluttu.
Uunituoreesta Lotta-veistoksesta tuli oli jo ennen valmistumistaan kiistakapula, kun suojeluskuntia kunnioittavaa teosta suunniteltiin työläiskaupunkiin. Alun perin Lotta-patsaan piti tulla Forssaan, mutta toisin kävi.
– Ihan alkujaan tämän ei edes pitänyt olla Lotta-patsas. Olin tekemässä Taidekeskus Salmelaan veistosta, joka pohjautui isovanhempieni sodan aikaiseen kirjeenvaihtoon. Forssan Lions Club otti silloin yhteyttä Salmelaan ja etsi tekijää Lotta-patsaalle. Ajattelin, että tämä veistos voisi sopia siihenkin tarkoitukseen, Torkkeli kertoo.
Kun Forssan Lions Clubin patsas-suunnitelmat tulivat julkisuuteen, alkoivat sisällissodan aikaiset ristiriidat elää omaa elämäänsä päivän politiikassa. Forssalainen sosiaalidemokraattien aktiivi Minna Lintonen käynnisti Facebookissa keskustelun siitä, onko työläiskaupunkiin sopivaa laittaa suojeluskunnan patsas. Lintosen mielestä patsas olisi ollut “luunappi Forssan työväestölle”.
Torkkelin teoksen nimi on Sota ja rakkaus, mutta hän puhuu siitä itsekin Lotta-veistoksena. Hän kuitenkin kieltää ottaneensa työllä kantaa keskusteluun.
– Se on kuva, jossa jokainen voi nähdä oman kantansa. Se, mitä kukin näkee, on jälki, jonka sota on jättänyt. Se, että lotat yhdistettiin nyt sisällissotaan, on aika erikoista, sillä minusta ne ovat kaksi eri asiaa, Torkkeli sanoo.
Ei lotilla ole mitään rikoksia ihmisyyttä vastaan tilillänsä. Tämä ei ole mikään mielipide.
historioitsija Teemu Keskisarja
Historioitsija Teemu Keskisarjan mielestä on pelkästään hienoa, että Suomessa on muistomerkkejä, uusia ja vanhoja. Ne kertovat tarinaa omasta ajastaan. Keskisarjasta on miltei mahdotonta käsittää, miten Lotta-veistoksesta on syntynyt kiistaa. Sisällissodan tapahtumilla ei ole mitään tekemistä lottien muistomerkin kanssa, Keskisarja sanoo.
– Ei lotilla ole mitään rikoksia ihmisyyttä vastaan tilillänsä. Tämä ei ole mikään mielipide. Luuleeko joku, että talvi- ja jatkosodan aikana sosiaalidemokraattiset piikatytöt tai tehtaantytöt jonkun vasemmistolaisen ideologian takia eivät halunneet osallistua maanpuolustukseen mitenkään? Keskisarja sanoo.
– Ilman lottia Suomen työläiset olisivat päässeet osaksi työläisten ihannevaltakuntaa. Minun on mahdotonta käsittää, että joku ajattelee, että lottia ja suojeluskuntia ei olisi tarvittu. Kaikki tieto on kuitenkin nyt käytettävissä, toisin kuin 50 vuotta sitten, Keskisarja sanoo.
Torkkelin veistoksen pienen lottatytön toinen puoli kasvoista on sileä, hurmoshenkisen nuoren tytön poski. Toinen puoli on rujo, sodan jälkien kaivertama. Käsissään lottatyttö kantaa hevosenkengistä koottua palloa, jolla Torkkeli on halunnut ilmentää niitä jälkiä, joita sota on jättänyt tuleviinkin sukupolviin.
Sotamuistomerkkien tehtävä on auttaa sodan tuomien traumojen käsittelyssa, sanoo sotamuistomerkkejä väitöskirjassaan tutkinut Riitta Kormano. Se, että Lotta-patsas yhä tänä päivänä aiheuttaa kiistelyä, kertoo Kormanon mielestä hoitamattomista haavoista.
– Sisällissodan muistokultissa on niin paljon hoitamatonta, asioita, joita ei ole puhuttu, Kormano sanoo.
Sota-ajan naiset saivat ensimmäisen patsaan todella myöhään, vain vähän ennen kuin sota-ajan hevoset. Ja sekin patsas oli tietenkin ori.
Sotamuistomerkkejä tutkinut Riitta Kormano
Kormano arvelee, että yksi syy siihen, että Lotta-patsas herättää tunteita, johtuu siitä, että kyseessä on muistomerkki sota-ajan naisille. Naisten merkitystä sodassa on vähätelty ja sitä on myös tietoisesti pyritty peittämään, Kormano sanoo.
– Jopa Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa sankaruus on miesten rooli, ja naiskuva kiteytyy uhrihenkiseen sotilaan äitiin ja käytännön askareita hoitavaan lottaan. Se sota-ajan käsitys elää vieläkin. Ei miessotilaille omistetuista muistomerkeistä tule tällaista vääntöä, Kormano sanoo.
Vaikka Kormano sanoo, että sisällissodan muistokultin ja asioista vaikenemisen aika voisi olla jo ohi, hän ei halua ottaa kantaa siihen, onko uuden Lotta-patsaan tekeminen hyvä vai huono asia.
– Naisten työtä pitäisi muistaa siinä kuin miestenkin. Sota-ajan naiset saivat ensimmäisen patsaan todella myöhään, vain vähän ennen kuin sota-ajan hevoset. Ja sekin patsas oli tietenkin ori, Kormano sanoo.
– Mutta onko järkevää toistaa ja kopioida samaa muistomerkkiä eri puolille taiteen nimissä, on toinen kysymys, Kormano sanoo.
Ulkoisesti Torkkelin massiivinen alumiinista muovattu veistos hevosineen ei muistuta lainkaan sitä edeltäneitä pronssisia Lotta-veistoksia. Ensimmäinen Lotta-veistos paljastettiin vuonna 1985 Lappeenrannassa. Siitä on tehty kaksi valosta, eli alkuperäisen veistoksen kopiota Turkuun ja Tuusulaan.
Lottaperinneliiton puheenjohtaja Kaija Vesala sanoo puheessaan patsaan paljastusta seuranneelle väelle, että jokaisessa Suomen kaupungissa pitäisi olla lottapatsas. Se muistuttaisi naisten tekemästä työstä maanpuolustuksessa. Vieressä seisova 94-vuotias ilmavalvontalotta Maija-Liisa Heino pitää patsasta erikoisena, mutta hyvänä. Heinon mielestä on hyvä, että lottia muistetaan, sillä naisten roolia sodassa on vähätelty.
– Näin se on. Jo pikkulotasta lähtien olen joutunut tekemään kaikkea. Muistomerkkejä on liian vähän. Itselläni ei ole edes lottapukua, koska sodan jälkeen vaatteita piti tehdä kaikesta, mistä pystyi, Heino sanoo.
Heino ei muista sota-ajalta poliittisia jännitteitä.
– Ei meillä kotona puhuttu politiikasta. Olimme hyvin isänmaallisia. Ja köyhiä oltiin, mutta ylpeitä, Heino muistelee.
Myös Taidekeskus Salmelan kotipitäjä Mäntyharju on hurjien taisteluiden ja julmien tapahtumien tantere. Parin kilometrin päässä Torkkelin veistoksesta käytiin punaisten ja valkoisten välinen taistelu, jonka seurauksena kuoli satoja ihmisiä. Kun Taidekeskus Salmela kertoi talvella julkistavansa lottapatsaan Mäntyharjulla, poiki ilmoitus yhden kriittisen mielipidekirjoituksen. Kunnanjohtaja Jukka Ollikaisen mukaan patsaasta ei ole sen enempää keskusteltu.
Veistos on myynnissä nyt kenelle tahansa. Patsaasta on ollut kiinnostunut jo useampi kaupunki. Ainakin Rovaniemellä, Helsingissä, Riihimäellä ja Lahdessa on keskusteltu veistoksen hankkimisesta. Mäntyharjulla kylän keskellä olevassa liikenneympyrässä on jo vuosia seissyt taideteoksia, jotka vaihdetaan parin vuoden välein. Nyt olisi taas aika. Seisooko liikenneympyrän seuraava patsas jo oman pitäjän mailla?
– Neuvotteluja ei olla käyty. Mutta ei voi tietää, kunnanjohtaja Ollikainen sanoo hymynkare kasvoillaan.
