Tirskunta ja touhukas leikki täyttävät Muumi-ryhmän tilat jyväskyläläisessä päiväkodissa. 5-vuotias vaaleahiuksinen Verneri Hiironniemi katsoo suoraan silmiin ja ilmoittaa iloisesti jo tänäänkin narranneessa kerran.
– Vaikka mä en pessyt saippualla käsiä, niin mä narrasin iskää, että olen pessyt kädet.
Verneri oli vain avannut vessan hanan ja ruiskuttanut saippuaa altaaseen. Hän oli huijannut isäänsä omien sanojensa mukaan, koska oli vain halunnut tehdä niin.
Raitapaitainen 5-vuotias Eelis Korhonen kiemurtelee tuolillaan, eikä tohdi katsoa silmiin. Hän myöntää katuvaisena myös muunnelleensa toisinaan totuutta. Hän on kertomansa mukaan esimerkiksi sepittänyt nähneensä joskus taivaalla lentokoneen, vaikka ei oikeasti ollutkaan.
– Mä olen välillä huijannut täällä päiväkodissa ja kotona, sisällä ja ulkona, kertoo poika vakavana, katse lattiaan naulattuna.
Pienellä lapsella totuuden värittäminen kuuluu normaaliin kehitykseen. Mutta jos valehteleminen jatkuu, siihen voi puuttua erilaisilla keinoilla. Jutun lopusta löytyy vanhemmille 8 vinkkiä, jotka on saatu Mannerheimin Lastensuojeluliitolta.
Mielikuvitus tuntuu oikealta
3–4-vuotiailla mielikuvitus on erittäin vilkas ja he mielellään keksivät erilaisia tarinoita. Sepitetyt jutut saattavat joskus olla heidän omasta mielestäänkin niin uskottavia, että he voivat jopa itsekin esimerkiksi pelätä niitä.
Pienen lapsen kohdalla ei kuitenkaan tulisi puhua valehtelusta, vaan mieluummin höpöttelystä, satuilusta tai keksimisestä sanotaan Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.
– Ihan pienellä lapsella tosi ja satu saattavat sekoittua oman mielikuvitusajattelun kehittyessä, sanoo auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.
Yleensä 5–6 vuoden ikäisenä lapsi viimeistään alkaa vähitellen ymmärtää toden ja sadun välisen eron.
– Silloin höpöttely ja juttujen keksiminen on enemmän tietoista. 6-vuotiaan omatunto kertoo jo, mikä on totta ja mikä ei, ja mitä saa tehdä ja mitä ei, kertoo Pajamäki.
6-vuotiaan omatunto kertoo jo, mikä on totta ja mikä ei, ja mitä saa tehdä ja mitä ei.
Tatjana Pajamäki
Päiväkodissa henkilökunta kuulee lapsilta usein perättömiä tarinoita esimerkiksi perheenlisäyksestä tai huvipuistomatkoista. Lastentarhanopettajien on usein vaikea erottaa puhuvatko lapset totta vai eivät.
– Lapset puhuvat helposti totena asioita, joiden he toivoisivat olevan totta, sanoo lastentarhanopettaja Sanna Bjurström Lahjaharjun päiväkodista.
Lasta tulee lempeästi opastaa pysyttelemään totuudessa jo pienenä. Jos totuuden värittäminen jatkuu kouluiässäkin, tulee siihen puuttua pontevammin.
– Jos kouluikäinen lapsi puhuu palturia, niin vanhemman on hyvä pysähtyä miettimään, mihin valehtelu voisi liittyä. Taustalla voi olla monenlaisia eri asioita, sanoo Tatjana Pajamäki.
Lähes kaikki kouluikäiset valehtelevat joskus. Valehteluun voi liittyä esimerkiksi pitkästymistä, kokeilunhalua tai vaikka mukavuudenhalua. Mutta kun valehteleminen on jatkuvaa, niin lapsen mieltä saattaa painaa jokin asia. Pajamäen mukaan lapsella voi olla myös esimerkiksi suorituspaineita.
– Perheessä voi olla käytössä liian ankaria rangaistuksia tai voi olla vaikeuksia sietää epätäydellisyyttä lapsen toiminnassa. Tällaiset paineet voivat purkautuu tarpeena valehdella, kertoo Pajamäki.
Monenlaisia tapoja valehdella
Jotkut lapset ovat hyvin luovia ja heillä on taito kertoa elävästi tarinoita. Tällaiset lapset saattavat helposti värittää totuutta ja liioitella. Heitä tulisi ohjata pysyttelemään totuudessa lannistamatta liikaa.
– Heille voi vaikka kertoa, että tiedän sinun toivovan tuon olevan totta, mutta me molemmat tiedämme, ettei se ole, neuvoo Tatjana Pajamäki Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.
Lapsia, joilla on suuri tarve kertoa tarinoita ja olla esillä, tulisi ohjata johonkin luovaan harrastukseen, jossa he voivat kanavoida luovuuttaan.
Kouluikäisen lapsen toistuvasti valehdellessa on vanhemman myös hyvä tarkastella omia tapojaan toimia. Jos lapsi kuulee usein vanhemman keksivän valkeita valheita eri tilanteisiin, tavasta voi tulla myös lapselle malli käyttäytyä.
– Jos vanhemmat käyttävät valkoisia valheita puhuessaan, niin liioittelu ja totuuden kaunistelu voivat siirtyä lapsenkin käyttäytymiseen, sanoo Pajamäki.
Valehtelun taustalla voi piillä myös häpeä. Lasta saattaa nolottaa tai hävettääkö jokin asia, esimerkiksi vähävarallisuus. Lapset voivat alemmuuden tunteessa sepittää menneensä johonkin hienoon paikkaan, vaikkapa ulkomaille tai huvipuistoon.
Yhdessä totuuden selvittelyä
Valehtelun paljastuttua ei vanhemman kannata alkaa väittelemään valehteliko lapsi vai ei. Tunnustusta voi olla vaikea saada puristettua ulos. Sen sijaan vanhemman tulisi kertoa tietävänsä lapsensa valehdelleen ja siirtyä sen jälkeen pohtimaan syitä.
Lapselle on tärkeä selvittää, että koska vanhempi rakastaa lastaan, niin hän haluaa tietää kaiken. Myös ne asiat, jotka eivät ole menneet hyvin. Sen takia on tärkeää, että lapsi puhuu totta.
– Vanhemman tulisi osoittaa, ettei totuuden muuntelulla saavuta sitä, mitä lapsi haluaa. Ja että valehtelulla voi olla totuutta paljon ikävämmät seuraukset, sanoo vastaava psykologi Silja Markkanen Jyväskylän perheneuvolasta.
Perheneuvolasta opastetaan rohkaisemaan lasta olemaan rehellinen. Vanhemman pitäisi osoittaa, että totta puhumalla seuraamuskin on usein pienempi, kuin jos lapsi olisi siitä valehdellut ja asia selviäisi muuta kautta.
– Rangaistus ei ole keinona niin tehokas kuin palkitseminen. Lasta tulisi palkita, kun hän puhuu totta, painottaa Markkanen.
On tärkeä tehdä myös lapselle selväksi, ettei nuhde tule toden puhumisesta, vaan väärin teosta.
Totuus luottamuksen perustana
Valehteleva lapsi pitäisi saada ymmärtämään kuinka tärkeää luottamus on. Ja kuinka jatkuvan valehtelun vuoksi lapsi menettää luottamuksen, eikä häntä oteta enää todesta. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta ohjeistetaan keskustelemaan lämpimästi lapsen kanssa.
– Lapselle tulisi tehdä selväksi, kuinka vanhemman on hyvin tärkeä tietää milloin lapsi puhuu oikeasti totta. Muuten lasta on erittäin vaikea auttaa missään tilanteessa, kertoo Tatjana Pajamäki.
Lapsen kanssa keskusteltaessa kysymystä "miksi" tulisi välttää. Aikuisenkin on usein vaikea vastata kysymykseen "miksi" selkeästi ja jäsentyneesti. Mutta kysymyksellä voi lähteä keskustelussa liikkeelle.
– Voi yhdessä pohtia, että mikä valehteluun voi lapsella olla syynä. Onko jotain mikä lasta harmittaa, pelottaa tai jännittää? neuvoo Pajamäki.
Myös rakastavasti ja vastuuntuntoisesti kasvatetut lapset voivat valehdella.
Vaikka lapsi valehtelee, se ei tarkoita, että vanhemmat olisivat välinpitämättömiä tai ajattelemattomia. Herkästi syyllistyvä ja hyvin vastuuntuntoinen lapsi voi vääristellä totuutta, ettei aiheuttaisi vanhemmille pettymystä.
– Vanhemman on muistettava välittää lapselle lämpöä. Kerrottava hänelle kuinka hyvä ja rakastettava hän on, vaikka välillä toimisikin väärin, kertoo Pajamäki.
Jos lapsi valehtelee, toimi näin:
1. Pysähdy miettimään: Miksi lapsi toimii niin, mitä lapsi yrittää sanoa? Painaako lapsen mieltä jokin? Pohdi mikä on syynä valehteluun, vahinko vai liiallinen houkutus, uteliaisuus vai pelko toden puhumisesta seuraavasta rangaistuksesta? Kokeeko lapsi käyttäytymistä tai koulumenestymistä koskevat vaatimukset liian korkeina? Siedetäänkö kotona epätäydellisyyttä?
2. Ohjaa tarinoivaa lasta pysymään totuudessa: tiedän, että haluaisit asian olevan noin, mutta me molemmat tiedämme, että se ei ole niin.
3. Auta lasta ymmärtämään, että nuhde tulee teosta – ei totuuden kertomisesta.
4. Auta lasta sanoittamaan ja ymmärtämään tilanne: sinua taisi harmittaa, kun siskosi sai kutsun synttäreille?
5. Muista oma esimerkki. Lapsi tarkkailee vanhemman käyttäytymistä. Suhtaudu itse totuuden puhumiseen myönteisesti. Älä selviydy tilanteista valkoisilla valheilla.
6. Pidä kiinni lupauksista, äläkä viljele turhaan uhkauksia.
7. Tee selväksi lapselle, että valehtelusta seuraa epäluottamusta.
8. Kerro lapselle, että haluat tietää myönteiset ja kielteiset asiat. Ja että lapsi on hyvä ja tärkeä, vaikka toimisi välillä väärin.
