Ensimmäinen nimikirjoitus uima-altaalla
Aloin kerätä nimikirjoituksia vuonna 1958. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut urheilusta. Olin käynyt katsomassa yleisurheilua Olympiastadionilla Helsingissä ja todennäköisesti nähnyt stadilaisten nuorten pyytävän nimikirjoituksia. Siitä sain idean. Myöhemmin ostin kirjakaupasta ensimmäisen vihon ja kuivamustekynän.
Keravalle oli juuri valmistunut maauimala. Ensimmäiset nimikirjoitukseni ovat kärkipään uimareiden, Harry Holmanin, Stig-Olof Grennerin ja Karri Käyhkön. Nyt jälkeenpäin lempeästi naureskelen sille pikku-Sadulle, joka niin totisena ja itsevarmana käveli näiden suurien tähtien luokse.
Miksi nimikirjoitukset?
Joku määrittelemätön uteliaisuus ja kiinnostus on varmasti vaikuttanut tähän. Keräsin lapsena urheilijoiden kuvia ja nimikirjoitukset olivat luonteva jatko sille. Osa ihmisistä tykkää keräillä erilaisia asioita. Minun on vaikeaa harrastaa konmaria!
Voitin ujouteni
Olin nuorena todella ujo mutta nimikirjoituksia kerätessä ujous oli voitettava. Siitä osoituksena minulla on Tauno Palon nimikirjoitus vuodelta 1960.
Olin tulossa äitini kanssa Radion Sinfoniaorkesterin konsertista iltamyöhällä. Palo oli ostamassa Rautatieaseman kioskista lihapiirakkaa. Menin tähtinäyttelijän luo nimikirjoituslehtiöni kanssa. Hän oli suuremmoinen ihminen, joka ei sanonut pikkulikalle ei.
400 nimmaria - miten on mahdollista?
Työskentelin toimittajana Iltasanomissa kolmekymmentä vuotta. Matkustin paljon erilaisissa urheilutapahtumissa ja kotimaassa tein juttuja poliitikoista, iskelmätähdistä ja näyttelijöistä. Aika monen olympiavoittajan ja urheilijan nimikirjoitus löytyy tästä kokoelmasta. Haluaisin vielä huippusopraano Anna Netrebkon nimikirjoituksen!
Minulla on paljon sellaisia nimmareita, joita en olisi saanut ilman työtehtäviä. Nimmareissa on kieltämättä myös sellaisia, joiden kirjoittajia en enää muista. Ties mitä aarteita niistä löytyy!
Ikimuistoisin kohtaaminen tapahtui Neuvostoliitossa
Olin toimittajana työtehtävissä Pietarissa, joka oli silloin vielä Leningrad. Kaupungissa järjestettiin Save St. Petersburg -konsertti, ja Suomesta esiintymässä olivat Paula Koivuniemi ja Jaakko Ryhänen.
Illalla olin Paulan ja hänen silloisen miesystävänsä Ilkka Kanervan kanssa syömässä hotellin ravintolassa, kun huomasin viereisessä pöydässä maailmankuulun viulistin Yehudi Menuhinin.
Nappasin muistilehtiöni ja pahoittelin illallisen keskeyttämistä.
Menuhin kirjoitti nimensä hyvillä mielin. Hänestä huomasi, että kun on riittävän suuri tähti, niin ihmisessä ei ole diivan elkeitä.
Se oli lempeä, ihana kohtaaminen.
Ville Valo - niin karismaattinen!
Kollegani oli tekemässä haastattelua kanssa ja satuimme samaan hissiin. Pyysin vahtimestarilta paperia. Hän oli hirmuisen ihana ja jopa häkellyttävän karismaattinen. En yhtään ihmettele, että hän on saavuttanut sellaisen maailmanlaajuisen valtavan suosion. Arvostan hänen työtään. Nimensä veroinen kaveri? Ehdottomasti valovoimainen!
Mikä on jäänyt harmittamaan?
Kyllä minua harmittaa, että en aikoinaan pyytänyt nimikirjoitusta Martti Ahtisaarelta. Minulla on yksi kuva, jossa haastattelen häntä lentokoneessa. Hän oli silloin Suomen istuva presidentti. Silloin hänen arvostuksensa ei ollut sellainen kuin se myöhemmin on ollut.
Nimikirjoituksen eli autografin tulevaisuus?
Minua suorastaan huolestuttaa se, että ihmisten oma käsiala katoaa. Kuitenkin käsialakirjoitus kertoo meistä ja on aina tunnistettava. Sitä paitsi monella on niin koristeellinen käsiala, että ne ovat kuin taideteoksia!
Nimmarikokoelman arvo?
Olen miettinyt, että mitä tälle tapahtuu sitten joskus myöhemmin. Näin jälkikäteen nimikirjoituslehtiöitä on kiva selata. Näihin kuitenkin liittyy muistoja ja jokaisen takana on pieni kertomus. Näin haluan ajatella. Onhan tämä jollain tavalla elämäni tarina jossain mielessä, story of my life!
