Torstainen päivä Mijasissa Espanjan etelärannikolla oli ollut 29-vuotiaalle Eevi Bengsille kuin mikä tahansa viikonpäivä viimeisen neljän ja puolen kuukauden aikana. Sää oli ollut tyypillinen paikkakunnalle, sillä Andalusian aurinko oli paistanut jälleen sopivasti ja parinkymmenen asteen lämpötila oli pitänyt sen asukkaat tyytyväisinä.
Bengs oli iltapäivään mennessä ehtinyt käydä ennakkoäänestämässä eurovaaleissa ja verrytellyt pilatesin avulla parinkymmenen minuutin ajan. Yleensä torstaisin hänen harjoituspäiväkirjassaan luki 12–15 kilometrin peruskestävyysjuoksu, mutta nyt hän oli käynyt uimassa pk-vauhtia kolmen ja puolen kilometrin verran.
Kun Bengs vastasi puhelimeensa asunnossaan, oli hänen noin tunnin pituinen puhelinsessionsa psyykkisen valmentajan Paula Arajärven kanssa juuri päättynyt.
Illalla hänellä olisi edessään vielä kaksiosainen miekkailuharjoitus, josta ensimmäinen tunti oli oppitunti valmentajan kanssa ja sitä seuraavan tunnin tauon jälkeen edessä oli vielä noin parin tunnin harjoitus. Siihen taas kuului seinäpisto- ja pariharjoituksia sekä miekkailua.
“Normaali toimistoviikko”, voisi Bengs sanoa, kun katsoo hänen viikon harjoitusohjelmaansa, jossa on edustettuna kaikki nykyaikaisen viisiottelun lajia, ratsastus, miekkailu, uinti, ammunta ja juoksu: kolme kertaa viikossa miekkailua iltaisin, neljänä päivänä uintia ja juoksua, juoksun mukana on vielä laser run -harjoittelua sekä neljästä viiteen kertaa viikossa erikseen ammuntaharjoittelua. Kerran viikossa ohjelmassa on vielä ratsastusta ja ohjelmaan kuuluu myös pilatesta, voimaharjoittelua, kuntopiiriä ja lihashuoltoa. Sunnuntaina on lepopäivä.
Bengs on pyhittänyt tämän talven ja kevään puhtaasti harjoittelulle, sillä hänellä on tulevalle kesälle ja syksylle selkeä tavoite: hän haluaa olla parhaassa mahdollisessa kunnossa, kun olympiaranking avautuu kesäkuussa ja ensimmäisiä suoria olympiapaikkoja jaetaan EM-kisoissa Bathissa Britanniassa elokuussa.
Tokion olympialaiset. Ne ovat olleet Eevi Bengsin mielessä pitkään ja ne ovat hänen päätavoitteensa. Hän pääsi lähelle kisoja jo ennen Lontoon olympialaisia ja kolme vuotta sitten hän oli vieläkin lähempänä päästä edustamaan Suomea Rioon.
Toisin kuitenkin kävi, sillä keuhkokuume vei ensin Bengsiltä olympialaiset ja sen jälkeen vuoden urheilijan elämästä. Siksi hän suhtautuu nykyään unelmansa toteuttamiseen realistisesti.
– Olympialaiset ovat minun päätavoitteeni ja ne ovat tärkeät kisat, mutta ei se minun elämääni määrittele, olenko Tokiossa vai en, Bengs totesi tyynesti.
Alkuvuonna 2016 Eevi Bengs oli loistavassa kunnossa ja se näkyi myös kilpailuissa. Niinpä suomalaisottelija oli tarrannut tiukasti kiinni Rion olympialaisten rankingpaikkaan. Maaliskuussa tilanne muuttui radikaalisti, kun Bengs sairastui. Keuhkot ovat olleet hänen kehossaan heikko kohta aina, mutta tuolloin tilanne paheni entisestään.
Meni kuitenkin kuukauden päivät, ennen kuin Bengs sai tietää, mistä oli kyse, sillä jostain syystä hänen sairastamansa keuhkokuume ja neste toisessa keuhkossa ei ollut näkynyt röntgenkuvissa tai verikokeissa.
Sairastumisestaan huolimatta Bengs halusi olympialaisiin. Hän yritti kilpailla, mutta joutui huhtikuussa jättämään Unkarissa käydyn maailmancupin kilpailun kesken heti avauslajissa. Kun hän tuon jälkeen joutui jättämään sekä maailmancupin kisoja että MM-kisat väliin, lipesi olympiapaikka hänen käsistään.
– Tulee tilanne, että on tähdätty johonkin kauan, ja sitten huomataan, että hiekka valuukin sormien välistä, eikä sille voi tehdä mitään. Tulee asioita, joihin ei voi vaikuttaa, ja se tuhoaa kaiken. Se oli kova paikka, Bengsin pitkäaikainen valmentaja Jouko Pakarinen kertoi tunnoistaan taannoin Sportmagasinetille, mutta totesi samalla, että valmentajuus mitataan juuri silloin, kun ei ole helppoa.
Bengsille Rion vuosi oli opettavainen. Hän oppi käsittelemään suuria pettymyksiä ja löysi elämäänsä perspektiiviä. Urheilu on hänelle tärkeää, mutta elämässä on paljon muutakin.
– En halua, että olympiapaikka, olympialaiset tai mikään muukaan tällainen määrittelee liikaa elämääni, koska tiedän, kuinka pienestä se voi olla kiinni. Sitä on tehnyt kaikkensa, ja kaikki on mennyt tosi hyvin, mutta sitten sairastuu väärällä hetkellä, ja se on siinä sitten.
Bengs ei aluksi aikonut edes katsoa Rion kisoja, mutta koska Pakarinen toimi Ylellä viisiottelun selostajana, muutti hän mielensä. Niinpä perheensä kanssa Shetlandinsaarilla purjehtimassa ollut Bengs katsoi näitä yllätyksellisiä kisoja satamassa netin välityksellä.
Ja juuri Rion kisojen yllätyksellisyys ja ennakkosuosikkien putoaminen mitaleilta olivat yksi syy sille, miksi kipinä Bengsin mielessä ei sammunut: kisat osoittivat, että olympialaisten tapaisissa arvokisoissa mikä tahansa olisi mahdollista.
Siitä jokapäiväisestä tekemisestä pitää nauttia, ja ne olympiakisat ovat sitten kisat muiden joukossa.
Rion pettymyksen jälkeen Bengs ei kuitenkaan ollut täysin varma, jatkaako hän uraansa vai ei. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin ollut vakavissaan ajatellut urheilu-uransa päättämistä, mutta nyt ajatus siitä, miksi hän tätä tekee, nousi useasti mieleen.
Keuhkojen paraneminen otti vuoden päivät, ja tänä aikana Bengsin kipinä harjoittelemiseen ja kilpailemiseen oli syttynyt uudelleen liekkeihin.
Mutta pystyisikö Bengs nousemaan enää koskaan huipulle? Siitä hän ei ollut lainkaan varma. Siksi hän olikin yllättynyt, kun hän kesällä 2017, vielä puolikuntoisena ja vaikean kauden jälkeen, voitti laser runin – nykyaikaisen viisiottelun päätöslajin – maailmanmestaruuden.
MM-kulta oli Bengsille henkisesti tärkeä, sillä kuten moni muu urheilija, hänkin oli haaveillut arvokisamitalista, eikä nyt kukaan voinut viedä sitä häneltä. Mutta hän oli oppinut, että arvokisoja ja mitaleja tärkeämpää hänelle on se jokapäiväinen tekeminen.
– Rion projekti oli minulle todistus siitä, että en voi urheilla ja olettaa, että sitä kannattaa tehdä vain olympialaisten takia. Siitä jokapäiväisestä tekemisestä pitää nauttia, ja ne olympiakisat ovat sitten kisat muiden joukossa.
Bengsillä onkin nyt suuri into harjoitella, sillä hän uskoo, että hänellä on hyvät mahdollisuudet pärjätä niin maailmancupissa, arvokisoissa kuin tulevissa olympialaisissakin. Kun hän teki päätöksensä uran jatkamisesta, oli hänelle tärkeintä se tunne, ettei hän ole vielä näyttänyt, mihin pystyy.
– En usko, että en ole vielä saavuttanut omaa maksimiani.
Vajaan 80 000 asukkaan kaupunki Malagan maakunnassa on ollut Bengsin kaltaiselle urheilijalle unelmapaikka. Hieman yli 400 metrin korkeudelta ei löydy Suomen pakkasia, ei katupölyä eikä siitepölyä, joka on vaikeuttanut astmasta kärsivän Bengsin harjoittelua kotimaassa.
Bengsin asuinpaikasta on puolitoista kilometriä urheilukentälle, ja ratsastustalli sijaitsee kentän vieressä. Taloyhtiön pihassa on 21 metrin uima-allas. jossa voi tehdä nopeusharjoittelua tai verryttelyä. Noin neljän kilometrin päässä Fuengirolassa on 50 metrin uimahalli ja parinkymmen kilometrin päässä Torremolinosissa on ulkoallas. Ainoastaan miekkailuharjoituksiin pitää matkata pidempään, noin 30–40 minuuttia.
Bengs on asunut valmentajansa kanssa paikkakunnalla tammikuusta asti ja aikoo asua siellä toukokuun loppuun asti. Kaksikko asuu saman katon alla, mutta Bengsillä on huoneistossa oma “residenssinsä”, jonne hän voi vetäytyä tarvittaessa omiin oloihinsa.
– Tunnemme toisemme todella hyvin ja tiedämme, mikä toista häiritsee. “Jokke” tietää, ettei minulle kannata puhua aamuisin liikaa, koska tykkään olla silloin hiljaa, Bengs nauroi ja myönsi, että hän on ollut yllättynyt, miten kivuttomasti yhteisasuminen on sujunut.
– Eduskuntavaalien aikaan meillä oli hyviä politiikkaväittelyitä, sillä emme tosiaankaan ole samaa mieltä asioista. Mutta urheilullisista asioista pyrimme aina pääsemään samaan ajatukseen.
Yli kymmenen vuoden ajan yhteistyötä tehnyt kaksikko onkin toimiva parivaljakko, jossa Pakarinen on kaikki langat käsissään pitävä koneiston päämoottori. Hän vastaa suojattinsa jokapäiväisestä valmennuksesta ja toimii samalla koordinaattorina lajivalmentajille, mutta tarvittaessa hankkii myös sponsoreita ja toimii matkanjärjestäjänä.
Ja näitä lajivalmentajia Bengsin ympärillä on peräti seitsemän: psyykkinen valmentaja Arajärvi, ratsastuksen valmentaja Essi Horttanainen, uintivalmentaja Matti Mäki, juoksuvalmentaja Timo Vuorimaa, miekkailuvalmentaja Andras Toth ja Lasse Winter sekä voimavalmentaja Perttu Kyyrö. Tiimiin kuuluvat myös fysioterapeutti, lääkäri, ravitsemusasiantuntija ja miekkojen korjaaja.
Bengs luonnehtii Pakarista maailman parhaaksi valmentajaksi, jonka omistautuminen, halu tehdä töitä ja ikuinen kehittymisen nälkä on esimerkillistä kaikille. Kansainvälisen liiton korkeimman valmennuskoulutuksen joulun alla käynyt Pakarinen onkin se, joka pitää huolen siitä, ettei Bengsin harjoitusohjelmassa kokonaisrasitus nouse liian suureksi ja urheilijan jokainen tärkeä tuntemus välittyy muille valmentajille.
– Koen olevani todella onnellinen ja etuoikeutettu, että olen saanut näin hienon tiimin ympärilleni. He ovat todella kovan luokan valmentajia. Ja jokainen valmentaja tietää oman tonttinsa. Kun olen kertonut heille tavoitteeni eri lajeissa, on se sen jälkeen Joken ja valmentajien työ pohtia, miten tuohon tavoitteeseen päästään.
Pieni postimerkin kokoinen ilmoitus Helsingin Sanomissa sai Ateenan olympiavuonna 2004 Sipoossa asuvat Bengsin sisarukset Eevin ja Dagnyn innostumaan nykyaikaisen viisiottelun kokeilemisesta. Ratsastus oli jo vuosia talleilla pyörineille tytöille tuttua ja juoksemisestakin he pitivät. Enää piti vain opetella miekkailu, uinti ja ammunta, ja niistä vaikeinta tuntui olevan uinti.
– Kukaan ei ole niin huono uimaan kuin mitä olimme Dagnyn kanssa aluksi. Jos minäkin olen oppinut, niin kuka tahansa voi oppia! Bengs nauroi ja muisteli neuvoa, jonka hän sai uintitekniikkaa opetellessaan:
– Sanottiin, että jos tuntuu, että uppoaa, niin jatkakaa vain. Jos pohja lähenee, niin tehkää jotain, että pääsette pintaan. Ja sitten jatkatte tekniikan opettelemista.
Bengs muistaa myös, miten Jouko Pakarinen oli tuolloin vetämässä ensimmäisiä juoksuharjoituksia, ja se tehtiin jyrkkään alamäkeen Helsingin uimastadionin lähettyvillä. Vaikka kaatuminen pelotti, Bengs rakastui saman tien alamäkijuoksuun. Tänäkin päivänä hän tietää olevansa aina vahvoilla, jos juoksuradalla on alamäkeä.
– Alussa oli kauheasti kaikkea uutta, mutta vieläkin tässä lajissa viehättää se, että siinä on niin paljon opittavaa ja kehittävää. Se on todella hieno yhdistelmä fyysisyyttä, mutta myös taitoa ja tekniikkaa sekä taktiikkaa.
Eevi Bengsin ei tarvinnut koskaan olla leikeissä tai harrastuksissa yksin, sillä siitä on pitänyt huolen kolme ja puoli vuotta vanhempi Vilhelm-veli ja Dagnyn lisäksi kolmossisko Fanny. CP-vammaisena syntynyt Fanny ei jäänyt siskoistaan jälkeen, mutta hän keskittyi omalla urheilu-urallaan enemmän ratsastukseen, kun taas Eevi ja Dagny kisasivat viisiottelussa. Eevin mielestä siskokset eivät nuoruudessaan kilpailleet paljoakaan keskenään, sillä Dagnyn kanssa otellessaan hän halusi voittaa koko kilpailun, ei nimenomaisesti siskoaan.
– En tiedä, onko siskon kanssa kilpailemisesta ollut hyötyä vai haittaa, mutta hienoa se on ainakin ollut! Eevi totesi ja kertoi yhdeksi mieleenpainuvimmista kokemuksistaan olleen se, kun hän sijoittui Dagnyn kanssa MM-viestissä kymmeneksi.
Tänä päivänä siskoksista vain Eevi jatkaa urheilu-uraansa. Hän ei kuitenkaan ole täyspäiväinen urheilija, sillä hänen mielestään opiskelun ja urheilemisen yhdistäminen on helpompaa kuin työnteon ja urheilemisen.
Pari vuotta sitten Bengs sai vihdoin tradenomiopiskelunsa päätökseen, mutta samaan aikaan hän löysi vihdoin alan, jota hän todella halusi opiskella. Niinpä hän käy nyt toista vuotta Helsingin yliopistolla ja opiskelee tietojenkäsittelytieteitä. Bengsin opiskelutahti on rauhallinen, sillä hän ei halua sen tuovan elämäänsä lisästressiä.
– Yksi kurssi kerrallaan. On kiva käyttää aivoja muuhun kuin urheiluun, ja sieltäkin saa onnistumisen hetkiä – toki myös tuskastumisen tunteita!
Jouko Pakarisen mielestä Bengs on valmennettavana helppo, mutta kova kyseenalaistamaan asioita. Tarkka ja tunnollinen, joka saisi jopa lipsua vähän enemmän, Pakarinen kuvaili suojattiaan Sportmagasinetin haastattelussa.
Bengs myöntää tunnollisuutensa, mutta vakuutti kehittyneensä siinä sen verran, että osaa ottaa nykyään rennosti – tai ainakin vähän rennommin. Hän uskoo espanjalaisen elämäntyylin vaikuttaneen asiaan.
– Olen täsmällinen ihminen, mutta nykyään jos olemme sopineet, että lähdemme neljältä, niin olen lähdössä vasta kaksi yli. Kaksi minuuttia ei kuulosta isolta, mutta minusta se tuntuu siltä, hän naurahti.
Tarkkuudesta ja tunnollisuudesta on kuitenkin viisiottelussa hyötyä, sillä viiden täysin erilaisen lajin yhdistäminen yhdeksi kokonaisuudeksi vaatii fyysisten ominaisuuksien lisäksi paljon henkistä kapasiteettia.
Perinteisessä olympialajissa, jota on viimeisen kymmenen vuoden aikana ampumajuoksun myötä muokattu nykyajan vaateisiin paremmin sopivaksi, on Bengsin mukaan tärkeintä tappionsietokyky. Pitkän kilpailun aikana ja eri lajeissa kilpailijat joutuvat kokemaan useita onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia.
– On kisoja, jotka menevät penkin alle, ja treenejä, joissa tulee vastoinkäymisiä. Parhaiten menestyvät he, jotka pystyvät käsittelemään tappioita eivätkä anna sen vaikuttaa tekemiseensä.
Bengsin mielestä menestymistä on vaikea määritellä, sillä sitä ei pysty katsomaan pelkästään voitoista ja mitaleista. Bengsin kohdalla onnistumista mitataan pisteillä, sillä he ovat Pakarisen kanssa laskeneet hänelle hyvän viisiottelun sarjan pisteet ja tähän sarjaan hänen tuloksiaan aina verrataan.
Pakarinen uskoo Bengsin potentiaaliin menestyä tulevissa kilpailuissa, ja samaa mieltä on urheilija itsekin. Hän toteaakin, ettei olisi Espanjassa asti harjoittelemassa ja yrittämässä olympialaisiin, jos ei uskoisi, että hänellä on erittäin hyvät mahdollisuudet Tokion kisoihin. Tosin samaan hengenvetoon Bengs lisää:
– Jos vain pääsen kilpailemaan terveenä. Siellä on ne suurimmat riskit.
Lue myös:
