SANTOS REYES TEPEJILLO Kun kolmevuotias lapsenlapsi kaukaa tuli käymään, päivä oli kylmä. Celerina León, 60, muistaa, kuinka lapsi oli vihainen.
Oli vuosi 2014. Kolmevuotiaan vanhemmat olivat jääneet Yhdysvaltoihin. Paperittomina siirtolaisina he eivät voineet matkustaa, toisin kuin heidän Yhdysvalloissa syntynyt ja kansalaisuuden saanut lapsensa.
León kertoi kolmevuotiaalle olevansa tämän isoäiti ja rakastavansa tätä. Vähitellen lapsi alkoi tottua.
Kun lähtöpäivä takaisin Yhdysvaltoihin koitti kuukautta myöhemmin, lapselta pääsi itku.
– Mama Cele, sinä tulet mukaani, etsitään iso matkalaukku ja laitetaan sinut sinne, hän sanoi, León kertoo kotonaan Etelä-Meksikossa Santos Reyes Tepejillon kylässä.
Syrjäisestä Tepejillosta on menty töihin pohjoiseen jo vuosikymmenten ajan paremman elämän toivossa. Alue on kuivaa ja olot viljelyksille haastavat. Suurimman osan vuodesta viljely onnistuu vain, jos on pystynyt investoimaan kastelujärjestelmiin.
Viimeisen vuosikymmenen aikana Tepejillo on hiljentynyt entisestään.
Alkuperäiskansa misteekkien alueella sijaitseva kylä on esimerkki siitä, miltä Yhdysvaltain vaiheittain kiristynyt siirtolaispolitiikka Meksikossa näyttää. Paperittomina Yhdysvalloissa olevat eivät enää käy kotikylässä, koska he eivät uskalla liikkua rajan yli entiseen malliin.
Kylä elää siirtolaisten rahalähetyksistä, mutta dollarien hinta on ollut kova. Pahimmillaan perheenjäsenet eivät ole nähneet toisiaan vuosikymmeneen.
Celerina León kantaa ämpärillisen edellisenä iltana kalkkivedessä keittämiään maissinjyviä myllylle. Myllyllä jauhetuista jyvistä tulee taikina, joista tehdään maissilättyjä eli tortilloja, meksikolaisten jokapäiväistä leipää.
Kukot kiekuvat aamuvarhaisella, taivas on vaaleanpunainen.
Leónin suvusta on menty Yhdysvaltoihin kolmen sukupolven ajan hankkimaan rahaa, jota kylässä ei ole ollut mahdollista tienata.
Meksiko ja Yhdysvallat aloittivat jo 1940-luvulla niin kutsutun bracero-ohjelman, joka houkutteli työntekijöitä Yhdysvaltoihin maataloustöihin ja pyrki takaamaan heille perusoikeudet ja minimipalkan. Kausityöläiseksi saattoi ilmoittautua myös Tepejillon kunnantalolla.
Leónin perheestä lähti ensimmäisenä Celerina Leónin isä Lorenzo. Tämän matka kohti pohjoista alkoi syyskuussa 1956 yönä, jona hänen vaimonsa oli synnyttämässä.
– Aamuyöllä muutama tunti vauvan syntymän jälkeen isä oli lähtenyt kävelemään Huajuapanin kaupunkiin. Äitini oli ollut siitä iloinen, sillä perheellämme ei tuolloin ollut edes maissia. Hän tiesi isän lähettävän pian rahaa, Celerina León kertoo.
Nykyään meksikolaiset siirtolaiset ylittävät rajan yleensä luvatta, mutta Lorenzo León pääsi Yhdysvaltoihin täysin laillisesti.
Aivan vaivatonta se ei silti ollut. Bracero-ohjelmaan osallistuvien oli käveltävä Tepejillosta ensin 18 tunnin matka lähimpään kaupunkiin. Sieltä matka jatkui linja-autolla Oaxacan kaupunkiin. Lääkärintarkastuksen läpäisseet pääsivät edelleen kohti pohjoista.
Poimimalla puuvillaa ja appelsiineja Arizonan paahtavan auringon alla Lorenzo León pystyi hankkimaan tavaroita, joita Tepejillossa ei tiedetty olevan olemassakaan.
– Isä toi minulle mekkoja, joissa oli tylli kuin morsiuspuvussa. Täällä kaikkien vaatteet olivat yleensä kotitekoisia ja vaatimattomia, mutta minä sain ihania sukkahousuja ja kenkiä, León muistelee.
Celerina Leónin mies Ranulfo Morales, 66, on nähnyt omin silmin, kuinka rajavalvonta on tiukentunut.
Hän lähti Yhdysvaltoihin 18-vuotiaana keräämään rikkaruohoja puuvillapelloilta. Vielä 1970-luvulla rajaa ei juuri valvottu, ja se oli helppo ylittää jalan.
– Päivällä katsoimme, millainen maasto oli. Yöllä kävelimme rajan yli, ilman salakuljettajia, kertoo Morales.
Hän on sittemmin työskennellyt sadonkorjuussa Yhdysvaltain eri osavaltioissa.
Tällä hetkellä rajanylityksestä autokyydissä joutuu pulittamaan salakuljettajille vähintään 13 500 euroa, kyläläiset kertovat. Hinta on kivunnut huimasti ylöspäin siitä, kun Morales ylitti rajan viimeisen kerran vuonna 2001. Tuolloin kyyti maksoi noin 4 000 euroa.
– Jollain ilveellä salakuljettajilla oli iso nippu oleskelulupakortteja. Niistä he etsivät minun näköiseni henkilön. Sillä sitten ylitin rajan.
Rajanylitystä voi toki yhä yrittää edullisemmin salakuljettajan kanssa aavikon halki kävelemällä, mutta se on vaarallista. Yhdeksän vuotta sitten kaksi nuorta Tepejillon kylästä katosi rajaseudun aavikkoon, eikä heitä koskaan löydetty.
Siirtolaisten ajaminen aavikolle on Yhdysvaltain tietoisen politiikan seurausta.
Yhdysvallat aloitti 1990-luvulla käytännön, jolla siirtolaisten reitit pyrittiin ohjaamaan 3 000 kilometrin pituisen rajan vaikeakulkuisimpaan maastoon. Helpoimpaan maastoon ja kaupunkien lähelle rakennettiin aitoja noin tuhannen kilometrin matkalle.
Valvonnassa on hyödynnetty 1990-luvulta asti muun muassa liiketunnistimia ja yökiikareita. Myös rajavartijoiden määrää on lisätty. Vuonna 1992 rajaa valvoi 3 500 vartijaa, vuosina 2011–2013 presidentti Barack Obaman kaudella yli 18 500. Vuonna 2018 vartijoiden määrä oli noin 16 600.
Meksikon rajalle rakennettava muuri oli presidentti Donald Trumpin vaalilupauksia, mutta tosiasiassa rajavalvonta oli kiristynyt vaiheittain jo useiden aiempien presidenttien aikana.
Kanat ja kalkkunat vaappuvat pihamaalla kohti Celerina Leónia. Ne tietävät saavansa ruokaa. Linnut elävät rakenteilla olevan suuren talon pihalla. Talossa on jo ikkunat, mutta seinien sementti ei ole vielä saanut maalia suojakseen.
Tyhjillään seisovan talon on rakennuttanut Leónin Yhdysvalloissa paperittomana asuva Ranulfo-poika.
Kylässä on kymmeniä muitakin amerikkalaisen unelman mukaisia taloja suurine autotalleineen ja pylväineen. Kotikylän ansiotasolla sellaisten rakentaminen ei olisi mitenkään mahdollista.
Monet Yhdysvalloissa elävät meksikolaiset ajattelevat, että karkotuksen varalta kotikylässä on syytä olla paikka, johon palata. Vapaaehtoisesti he tuskin kuitenkaan unelmataloonsa muuttavat, koska alueella ei ole huonosti tuottavan maanviljelyn lisäksi elinkeinoja.
On pakko kysyä Ranulfo Morales nuoremmalta, mitä hän aikoo talollaan tehdä.
Morales vastaa puhelimeen Seattlesta, Washingtonin osavaltiosta.
Hän lähti Yhdysvaltoihin ensimmäisen kerran jo 2000-luvun alussa ja on ollut maassa yhtäjaksoisesti nyt runsaan vuosikymmenen. Tepejillon taloon hän arvioi sijoittaneensa lähes 50 000 euroa.
Morales sanoo kuitenkin, ettei usko asuvansa siinä tulevaisuudessakaan.
– Iso osa säästöistäni on kiinni talossa, mutta se on huono sijoitus. Talosta on kuluja, mutta sille ei ole käyttöä, hän myöntää.
– Olisi ollut parempi laittaa rahat yrityksen perustamiseen Meksikossa jollekin isommalle paikkakunnalle.
Morales on houkutellut vanhempiaan muuttamaan taloonsa, mutta nämä eivät halua. Heillä on oma kotinsa, sekin Yhdysvalloissa työskentelemällä rakennettu, joskin pienempi ja vaatimattomampi.
Yhdysvalloissa meksikolaiset siirtolaiset asuvat usein ahtaasti. Suuri määrä sukulaisia saattaa jakaa pienen asunnon. Morales kertoo maksavansa vaimonsa kanssa isoa vuokraa vanhasta homekuntoisesta paritalon puolikkaasta.
Hän tukee vanhempiaan taloudellisesti ja lähettää heille 600–900 euroa kolmen kuukauden välein. Tienatakseen saman summan Tepejillossa joutuisi paiskimaan töitä naapurin pelloilla viitisen kuukautta, aamusta iltaan.
Celerina León ja hänen miehensä käyttävät rahat ruokaan ja lääkkeisiin. Tutkimusten mukaan näin tekevät muutkin rahalähetyksiä vastaanottavat meksikolaiset.
Tämän vuoden alkupuoliskolla meksikolaisten siirtolaisten rahalähetykset kotimaahansa nousivat uuteen ennätykseen, 15 miljardiin euroon. Summasta 95 prosenttia tuli Yhdysvalloissa asuvilta siirtolaisilta.
Tepejillossa näkyy kuitenkin toisenlainen kehitys. Kunnanjohtaja Jaime Salazar kertoo, että siirtolaisten rahalähetykset ovat vähentyneet presidentti Donald Trumpin kaudella.
Kyläläisten mukaan Trumpin aikana asenteet siirtolaisia kohtaan ovat Yhdysvalloissa tiukentuneet. Monet työnantajat Yhdysvalloissa eivät kuulemma enää uskalla palkata lainkaan paperittomia, sillä he pelkäävät sakkoja.
Jotkut tepejillolaisten sukulaiset ovat saaneet potkuja työpaikoistaan, sillä työnantajat pelkäävät siirtolaisviranomaisten ratsioita.
Myös Ranulfo Morales nuoremman elämä Yhdysvalloissa on piilottelua.
Viranomaiset tekevät ratsioita ennen kaikkea paikkoihin, joissa työskentelee suuria määriä paperittomia siirtolaisia samassa paikassa: tehtaisiin, varastoihin ja kasvihuoneisiin.
Siksi Morales kuskaa työkseen autolla tilauksia ravintoloista koteihin. Se on huomaamattomampaa. Hänen vaimonsa paistaa hampurilaisia maailmanlaajuisessa pikaruokaketjussa, tällä hetkellä öisin.
Washingtonin osavaltiossa siirtolaispolitiikka on liberaalimpaa kuin monissa muissa osavaltioissa. Siellä myös paperittomat voivat saada henkilökortin ja ajokortin, mikä helpottaa elämää.
Suojassa viranomaisilta he eivät silti ole missään päin Yhdysvaltoja.
Presidentti Obaman aikana Yhdysvalloista poistettiin vuosittain enemmän siirtolaisia kuin Trumpin kaudella on poistettu. Obaman linja oli karkottaa ennen kaikkea rikollisia ja rajaseudulta löydettyjä, vasta vähän aikaa maassa olleita siirtolaisia.
Trump taas on järjestänyt näyttäviä massakäännytyksiä, jotka ovat herättäneet siirtolaisyhteisöissä pelkoa ja joita ovat kritisoineet niin paikallispoliisit kuin siirtolaisviranomaiset.
Heinäkuussa 2019 Yhdysvalloissa tehtiin lakiuudistus, jonka mukaan kuka tahansa paperiton, joka ei pysty osoittamaan olleensa maassa yli kahta vuotta, voidaan käännyttää nopeasti ilman oikeudenkäyntiä ja asianajajan tapaamista. Aikaisemmin pikakäännytyksiä tehtiin vain rajaseudulla ja alle kaksi viikkoa maassa olleille.
Tepejillon kylän kaduilla näkyy muutama tuliterä katumaasturi. Rekisterikilvet kertovat, että autoilla on ajettu pohjoisesta, Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiosta asti.
Monilla on käsitys, että meksikolaiset asuvat rajaseudun osavaltioissa, mutta Washingtonissa lähellä Kanadan rajaa asuu puoli Tepejilloa.
– Meitä on täällä Seattlessa varmasti enemmän kuin kylässä. Ainakin sata perhettä, Ranulfo Morales nuorempi laskeskelee puhelimessa.
Osalla kylästä lähteneistä on Yhdysvalloissa oleskelulupa, ja siksi he voivat ajaa käymään kotikylässään. Siellä he haluavat esitellä menestystään.
Morales nuorempi ei uskalla käydä Meksikossa, koska paluu Yhdysvaltoihin onnistuisi vain ylittämällä raja luvatta. Jos jäisi kiinni, ei enää pääsisi takaisin Seattleen.
Celerina León ei ole vieläkään tottunut poikansa asumiseen Yhdysvalloissa.
– Joka kerta kun puhun hänen kanssaan puhelimessa, alan itkeä, León huokaa kotikylässä.
Leónin ikävää lievittää hieman se, että Yhdysvalloissa syntyneet lapsenlapset voivat matkustaa kahden kotimaansa väliä. Nyt 9- ja 6-vuotiaat pojat ovat käyneet kaksi kertaa tapaamassa isoäitiään ja muita sukulaisia.
Lisäksi tytär Verónica ja tämän lapset asuvat lähistöllä. Myös tyttären perhe hajosi sen jälkeen kun mies lähti siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin.
Myös Celerina León itse on nähnyt Seattlea, kahdesti.
León lähti kohti pohjoista vuonna 2000. Seattlessa hän valmisti keittiössään perinteistä meksikolaista ruokaa kuten papuja, riisiä, vahvasti maustettua mole-kastiketta ja maissinyyttitamaleita. Niitä kaupungin muut meksikolaiset tilasivat häneltä järjestäessään syntymäpäiviä tai muita juhlia.
Pian velvollisuudet kuitenkin kutsuivat kotikylässä Meksikossa.
León palasi vuonna 2002 takaisin osallistuakseen kylän jokavuotisen juhlan järjestämiseen. Sellaisia palkatta tehtäviä töitä on alkuperäiskansan kylässä kaikkien välillä hoidettava, muuten voi menettää oikeutensa maatilkkuun, jolle on oman kotinsa rakentanut.
Kun Celerina Leónin mies jäi siirtolaisviranomaisten haaviin ja käännytettiin takaisin Meksikoon vuonna 2003, pari päätti jäädä taas kylään. Elämä oli tavallista, viljeltiin maata, vuodet vierivät.
Mutta sitten tapahtui jotain, mikä erotti Leónin hänen Yhdysvalloissa olevasta pojastaan Ranulfosta pysyvästi.
Viime vuonna León lähti tapaamaan poikaansa Seattleen. Hän odotti matkalta vain yhtä asiaa, yhteistä aikaa lastenlastensa kanssa. Pikkupojat olivat niin onnellisia isoäidin tulosta, että he tulivat nukkumaan tämän viereen.
Yhdysvalloissa sukulaiset saivat houkuteltua Leónin töihin kasvihuoneelle Ohion osavaltioon. Pahaksi onneksi siirtolaisviranomaiset tekivät kasvihuoneelle ratsian juuri hänen ollessaan kitkemässä rikkaruohoja.
Turistiviisumilla ilman työlupaa matkustanut León joutui säilöönottokeskukseen. Hänet käännytettiin Meksikoon.
Enää León ei saa edes turistiviisumia Yhdysvaltoihin. Eikä poika Ranulfo uskalla tulla Meksikoon.
Yhdysvalloissa asuu nyt noin 11 miljoonaa Meksikossa syntynyttä ihmistä. Heistä noin kaksi viidestä on maassa ilman oleskelulupaa. Vuonna 2017 noin neljännes Yhdysvalloissa asuneista maahanmuuttajista oli meksikolaisia.
Heidän lisäkseen ovat vielä ne kymmenet miljoonat meksikolaistaustaiset, jotka ovat syntyneet Yhdysvalloissa.
Kansainvälisessä mediassa on presidentti Donald Trumpin kaudella nähty paljon kuvia Meksikon ja Yhdysvaltain rajan ylittävistä siirtolaisista. Trumpin mukaan raja on kriisissä, kun kymmenet tuhannet ihmiset ylittävät sen joka kuukausi.
Trump puhuu toistuvasti meksikolaisista maahantunkeutujista, mutta tällä hetkellä tulijoista valtaosa on Meksikoa etelämpää, Väli-Amerikan maiden köyhyyttä ja väkivaltaa pakenevia ihmisiä.
Meksikolaisten määrä Yhdysvalloissa on itse asiassa 2010-luvulla laskenut. Yhdysvaltalaisen Migration Policy Instituten johtaja Andrew Selee arvelee tämän johtuvan yhtäältä siitä, että siirtolaisvastainen ilmapiiri ajaa siirtolaisia takaisin kotimaahansa. Toisaalta myös Meksikossa on hitusen enemmän työmahdollisuuksia kuin aiemmin.
Runsaan tuhannen asukkaan Tepejillon työikäisistä on eri arvioiden mukaan Yhdysvalloissa 50–90 prosenttia. Jotain kertoo se, että kahden päivän aikana kylänraitilla ei näy ainuttakaan pariskuntaa.
Yhä harvempi nuori haluaa opiskella yläastetta pidemmälle, sillä tulevaisuudennäkymänä täällä on yhä Yhdysvaltoihin lähteminen.
Puhelu Seattleen on päättymässä. Ranulfo Morales nuorempi sanoo sen lopuksi halunneensa aina palata Meksikoon. Sitä ennen hän haluaisi saada kokoon tarpeeksi pääomaa, jotta voisi perustaa Meksikossa yrityksen.
– Esimerkiksi pienen hotellin jossain kaupungissa, jossa käy turisteja, hän kertoo.
Toisaalta Meksikoon palaaminen myös huolestuttaa. Yhdysvalloissa kerrotaan Meksikosta vain huonoja uutisia rikollisuuden lisääntymisestä. Varallisuutta keränneet paluumuuttajat ovat usein maalitauluja rikollisille.
– Joskus riittää, että Meksikoon palanneella on hyvä auto. Hänet saatetaan siepata ja hänestä saatetaan vaatia isoja lunnaita, Morales selittää.
Myös perheiden hajoaminen mietityttää.
Ranulfo Morales nuoremmalla ja hänen vaimollaan ei ole tarkkaa suunnitelmaa mahdollisen Yhdysvalloista käännytyksen varalta. Jos toinen palautetaan Meksikoon, toinen todennäköisesti jäisi maahan. Ehkä he yrittäisivät saada käännytetyn takaisin pohjoiseen.
Ja jos isä palaisi Meksikoon, edes hänen omat lapsensa eivät välttämättä halua lähteä mukaan.
– Jos voisin käydä Meksikossa pari viikkoa tai kuukauden vuodessa, olisin tyytyväinen, Morales sanoo.
Tepejillosta hän kaipaa vanhempiaan ja sisarensa lapsia, kuolleiden päivän juhlaa ja paikallista ruokaa.
– Ikävöin sadeaikaa, kun pulleat maissintähkät työntyvät esiin pellosta.
Lue myös:
Meksiko: Yhdysvaltoihin pyrkivien paperittomien siirtolaisten määrä on laskenut 56 prosenttia
Pentagon siirtää 3,6 miljardia dollaria Meksikon rajamuurin rakentamiseen
