Vuoden 2020 nuoreksi taiteilijaksi on valittu Helsingissä työskentelevä valokuvataiteilija Aapo Huhta. Huhta saa Tampereen kaupungin myöntämän 20 000 euron stipendin. Lisäksi hän saa mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen taidemuseossa sekä Aboa Vetus & Ars Nova -museossa Turussa.
Huhta on 36. Vuoden nuori taiteilija. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2015. Hänen työskentelynsä keskittyy kokeelliseen dokumentarismiin. Hän on julkaissut kaksi valokuvakirjaa, Block (Kehrer Verlag, 2015) ja Omatandangole (Kehrer Verlag, 2019) sekä pitänyt yksityisnäyttelyitä Suomen lisäksi Saksassa ja Ruotsissa.
Huhta on kuvannut kaksi ensimmäistä valokuvakirjaansa New Yorkissa ja Namibian aavikolla.
–Aiheet, joiden parissa työskentelen, eivät ole minulle täysin selkeitä, kun aloitan kuvien tekemisen. Tämä epämääräisyys on yksi niistä asioista, joista nautin eniten valokuvauksessa – se vie minut mielikuvitukseni ulkopuolelle.
Ihminen hukassa
Valokuvaamisessa on Huhdan mukaan välttämätöntä eksyä. Taiteilija saa suurimman tyydytyksen siitä, jos lopulta löytää tiensä eksyksistä.
– Jos opin itsekin ymmärtämään, mistä kuvissani pohjimmiltaan on kyse. Silloin teos on valmis, ikään kuin muodostanut itse itsensä.
Usein Huhdan kuvissa ihminen on hukassa. Hän kuvaa tekevänsä kuvia, joissa tuttu muuttuu tuntemattomaksi, arkipäiväinen epätodelliseksi tai asiat näyttävät muuten vain omituisilta.
– Vaikka kaikki ympärillämme oleva on luonteeltaan kaoottista ja hajoavaa, on mahdollista löytää ja tehdä valokuvia, jotka näyttävät sen kaiken täydellisenä ja koskemattomana, täysin toisenlaisena kuin todellisuus tuntuu olevan. Eikö se täydellinen hetki, jonka kamera vangitsi, ollutkin hetken totta – niin kuin saavuttamaton onni, joka aina katoaa yhtä nopeasti kuin on ilmestynytkin, Huhta kertoo.
Huhta on valittu myös vuoden 2011 nuoreksi lehtikuvaajaksi.
Vuoden 2020 nuoren taiteilijan on valinnut asiantuntijatyöryhmä, johon kuuluivat museonjohtaja Taina Myllyharjun (pj) lisäksi museonjohtaja Leevi Haapala, kuraattori Laura Köönikkä, Tampereen taiteilijaseuran edustaja, kuvataiteilija Janne Laine, Tampereen taideyhdistyksen edustaja Joni Lehtimäki, Suomen Taiteilijaseuran edustaja, kuvataiteilija Katariina Salmijärvi sekä näyttelypäällikkö Tapani Pennanen.
Valtakunnallinen Vuoden nuori taiteilija -tapahtuma syntyi Tampereella vuonna 1984 Tampereen Nuorkauppakamarin aloitteesta. Palkinnolla pyritään tukemaan kansainvälisesti kiinnostavia alle 35-vuotiaita suomalaistaiteilijoita.
Lue lisää:
Pelkistyksen mestari Aapo Huhta ei ota valokuvia, hän tekee niitä