Parodia on vaikea laji, satiiri lähes mahdoton – varsinkin musiikissa. Vaikka huumoribiiseillä on Suomessa pitkä perinne, silti jotkut kieli poskessa tehdyt laulut on otettu hyvin tosissaan.
Esittelemme nyt kolme tapausta.
Tango Pelargonia putos mummon akkunalta
Raja vakavaan, oikeaan musiikkiin on varsin häilyvä.
Erityisesti suomalainen tango oli 60-luvulla niin pyhä taidemuoto, että överiksikin vedetty meni läpi.
Kari Kuuva vietti tuon vuosikymmen alussa paljon aikaa rock-veljesten Eero ja Jussi Raittisen kotona. Eräänä iltana levyjen kuuntelu päättyi siihen, että Jussi alkoi jostain syystä soittaa tangoja.
Pojat kuuntelivat biisien tekstejä ja nauroivat niille hervottomina ja lattialla kieriskellen.
Kuuvan mielenkiinnon herätti erityisesti Veikko Tuomen esittämä Yksinäisen tie, jossa mm laulettiin:
Kun mä aamuöisin hetkiin
yksin yöltä unta anelen
Ja uupeneena houreretkiin
rakkauttani sanelen.
Kuuva ajatteli, että nyt on pakko edes yrittää panna paremmaksi.
Ja siellä Raittisilla tämän kaiken innoittamana syntyi Tango Pelargonia.
Kuuva aikoi levyttää oman parodiatangonsa karkeasti liioitellen, mutta kapellimestari Rauno Lehtinen kehotti häntä laulamaan niin kauniisti kuin osasi.
Näin lopputulos olisi herkullisempi.
Kuuva on myöhemmin joutunut myöntämään, että laulussa on parodisuudessaan huolimatta kaikki traagisen tarinan ainekset.
– Eräs säepari nauratti minua erityisesti tehdessä. Se oli se, missä "myrsky-yönä vaari hukkui" ja "tuonen käki jossain kukkui". Se meni musta niin yli kuin osasi, muisteli Kuuva Pekka Laineen Iskelmä-Suomessa.
– Sitten Lapista tuli kirje, jossa minulle selvitettiin, että tuonen käki on todella olemassa paikallisessa mytologiassa. Veti aika sanattomaksi.
Vuonna 1964 julkaistu kappale meni tangokansaan meni täydestä.
Se oli vuoden suurimpia hittejä ja sitä lauletaan edelleen mm. Seinäjoen Tangomarkkinoilla.
Martti Huuhaa Innanen
Nykyisin arvostettuna naivistisena taidemaalarina paremmin tunnettu Martti Innanen oli vinon huumoritajun omaava monilahjakkuus, josta ei todellakaan pitänyt tulla laulajaa.
Taide sekä erityisesti jazz-musiikki olivat nimittäin viehättäneet häntä lapsesta asti, joten Innanen ryhtyi ammattimuusikoksi soittaen aluksi rumpuja.
Vuonna 1952 hänen soittimekseen vakiintui kuitenkin kitara.
Martti Innanen toimi muusikonuransa lisäksi Yleisradion vahtimestarina vuodesta 1953 lähtien.
Humoristin uransa hän aloitti radiossa vuonna 1965 lukemaan parodista seikkailusarjaansa Seikkailija Joe Smith. Hän kirjoitti myös kuunnelmia, kuten villin lännen parodian Kostajan käsi ei vapise – ei ainakaan paljon.
Tuolloin Innanen tarjosi Joe Smithin tarinoita myös levy-yhtiölle, mutta Erik Lindström, säveltäjä ja levy-yhtiön omistaja ehdotti, että hän ryhtyisi laulajaksi ja levyttäisi iskelmäparodioita.
Innanen suostui.
Levyn kanteen painettiin "Martti Innanen esittää", ettei kukaan vaan kuvittelisi, että hän laulaa.
Hänen ensimmäinen levynsä oli Lindströmin säveltämä tangoparodia Elsa, kohtalon lapsi.
Single oli listaykkösenä neljä kuukautta, ja sitä myytiin yli 25 000 kappaletta.
Innasen mukaan ”umpitollo Suomen kansa” otti parodian tosissaan ja piti kappaletta "hirveän hienona".
Samaan syssyyn hän muisti useasti mainita, että "Suomen harjastukkainen kansa on ryssän ja ihmisen risteytys".
Ensilevyä seurasivat samana vuonna 1967 niin ikään Innasen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat Esteri, tyttö sadepisarain ja Urjalan taikayö.
Hittiputkea jatkoivat myöhemmin muiden muassa Kumiteräsaappaat ja Gunnarvierasmaalainen, jonka innoittamana hän teki viiden kuukauden mittaissen kertueen Gunnar-pässin kanssa.
Pässi tuotti lievästi sanoen ongelmia keikkapaikoilla ja hotelleissa, sillä lavojen siivoaminen papanoista aiheutti lisätöitä.
Innanen perusteli tempausta sillä, että pässin täytyi kiinnostaa suomalaista yleisöä, koska se mainittiin ulkomaalaisena ja siksi sen täytyisi olla ”jotain todella erikoista ja parempaa”.
Samana vuonna yhdysvaltalainenBillboard-lehti myönsi Innaselle vuotuisen tunnustuspalkintonsa parhaana kansallisena taiteilijana, ja hän on toistaiseksi ainoa kyseisen palkinnon saanut suomalainen.
Innasen 1970-luvulla käyttöön ottama lisänimi ”Huuhaa” oli hänen itsensä mukaan suomennos hänen ihailemansa jazz-muusikko Dizzy Gillespien taiteilijanimestä.
Innasen mukaan sana dizzy tarkoittaa suomeksi huuhaata.
Innasen viimeisiksi listahiteiksi jäivät sävelteokset Borneolaisen passipoliisin parempi huuhaalaulu ja Marduusialainen kissantervauslaulu, jolla hän sijoittui Syksyn sävel -kisassa neljänneksi.
Naivistina Innanen jatkoi omalla tyylillään ja jopa taulujen nimet olivat itsenäisiä taideteoksia, kuten Umpitollo seuraa tapahtumia Kälviän maitojunaseisakkeella tai Sörkan sällit kiistelevät Albert Einsteinin syntymävuodesta.
Innanen kuoli 83-vuotiaana vuonna 2014.
Metsurin koiraa potutti
Huumorimusiikki jatkoi Suomessa voittokulkuaan – joskus varsin yllättävillä poluilla.
Tangoparodioita tekivät 1970-luvulla myös Irwin, Veikko Lavi ja Jussi Raittinen, mutta vuonna 1981 tapahtui sellainen ihme, että rock-bändi teki humpan, josta tuli Ylen Metsäradion kestosuosikki.
Maineeseen ja kunniaan nousseen raisiolaisen SIG-yhtyeen toinen pitkäsoitto Sudet ilmestyi vain puoli vuotta esikoisen jälkeen ja sisälsi sellaisia ikivihreitä kuin Jos sä rakastat mua ja Koulu palaa, mutta myös humpppamukaelman Metsurin koira, jonka vastaaotto oli rock-piireissä varsin hämmentynyt.
Kansa biisin kyllä löysi.
Hei metsurin koira se nälissänsä ulvoo
Synkkä on tuuli ja valkoinen on maa
Metsuri lähti savotalle töihin
Koira on yksin ja koiraa potuttaa.
Levylle juuri tämä riimi oli tosin hieman radio-ystävällistetty, sillä keikoilla koiraa ei suinkaan potuttanut vaan käytössä oli eräs v-alkuinen sana.
Vaihdos kannatti.
Metsäradion kuuntelijakunta otti biisin omakseen ja se soi ohjelmassa pitkään seuranaan sellaisia kappaleita kuin Kaksi vanhaa tukkijätkää ja Kaunis Veera.
Onko sillä sitten mitään väliä, onko jokin laulu tehty vakavissaan vai kieli poskella?
Ei todellekaan, pääasia on sen kyky puhutella ihmisiä ja jäädä soimaan päähän.
Ja joskus sellaisen kappaleen tekeminen onnistuu artistilta vasta kun kaikki pidäkkeet on riisuttu.
Lue myös:
Suomalaisessa musiikissa soi apeus – kesäbiiseissäkin varaudutaan jo syksyyn
