Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Suomalainen olympiavoittaja kuuli Tokion kesäkisojen siirtymisestä Yle Urheilulta – yllättyi kisojen uudesta ajankohdasta

Trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela pitää Tokion olympialaisten siirtämistä hyvänä päätöksenä.

Satu Mäkelä Nummela
Satu Mäkelä Nummela osasi odottaa Tokion olympiakisojen siirtämistä. Kuva: AOP
  • Micke Suopuro
  • Henriikka Hiilloskorpi

Olympialaisiin valmistautuville urheilijoille viimeiset viikot ovat olleet epävarmaa aikaa, kun ilmassa on vellonut mahdollisuus ensi kesän Tokion olympialaisten siirtämisestä. Tiistaina epätietoisuuteen saatiin helpotus, kun Japanin pääministeri ja Kansainvälinen olympiakomitea tiedottivat olympiakisojen siirtämisestä kesälle 2021.

Trap-ammunnan olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela kuuli olympialaisten siirtämisestä Yle Urheilulta puhelimitse. Tieto ei tullut kuitenkaan shokkina.

– Maanantaista asti on ollut esimakua tästä, virallisuus vain puuttui. Nyt tästä vuodesta tuli kilpailullisesti välivuosi, mutta ammunnallisesti reipas vuosi, Mäkelä-Nummela kommentoi.

– Itse ajattelin, että kisojen ajanjohta menisi muutamia kuukausia eteenpäin, mutta viisaammat ovat tehneet ratkaisuja terveyden kannalta.

Mäkelä-Nummela kertoo itsekin pohtineensa sitä, kuinka järkevää olympialaisten pitäminen vallalla olevissa olosuhteissa on.

– Yhtään ei tiedä missä koloissa virus nyt lorvailee ja iskee. Olympialaiset ovat iso tapahtuma ja vaikka katsojat olisi poistettu, niin urheilijoita on valtava määrä.

Viimeaikainen harjoittelu kotimaisilla kentillä ei ole ollut Mäkelä-Nummelalle herkkua viime aikoina. Siinäkin mielessä kisojen siirtäminen tuli helpotuksena.

– Sää ei ole ollut paras mahdollinen, se käy hyppyisiin ja on ollut pientä tuulta. Harjoittelu ei ole ollut laadukasta, kun ajattelee, että pitää ampua äkkiä, jotta pääsee lämmittelemään, Mäkelä-Nummela pohtii.

Satu Mäkelä-Nummela Pekingin olympiakisoissa 2008.
Satu Mäkelä juhli trap-ammunnan olympiakultaa Pekingissä 2008. Kuva: AOP

Koronavirustilanne on vaikuttanut rahallisesti urheilumaailmassa laajalti. Toistaiseksi tilanne ei ole kuitenkaan iskenyt Mäkelä-Nummelan sponsorisopimuksiin. Taloudellisesti kesäolympialaisten siirtäminen vuodella ei muuta Pekingissä 2008 olympiakultaa ottaneen ampujan arkea juurikaan.

– Harjoittelurahat on myönnetty ja nyt on aikaa tehdä tekemättömiä töitä. Ammunta ei paljoa palkintorahoja suo, joten sen suhteen tässä ei tule tappiota.

Tokion olympialaiset ovat tärkeä tavoite 49-vuotiaalle Mäkelä-Nummelalle. Suurta tunteiden purkausta niiden siirtäminen ei kokeneelle urheilijalle kuitenkaan tuo.

– Maailma ei romahda tähän tilanteeseen. Parempi näin, ettei tarvitse riskeerata mitään. Nyt tuli tämmöinen vuoden lisäaika harjoitella, että saa parempia osumia ja enemmän, Mäkelä-Nummela naurahtaa.

Lue myös:

Päätös on tehty: Tokion olympialaiset siirretään vuodelle 2021 – Japanin pääministeri ja KOK vahvistavat

Katso Ylen erikoislähetys: Tokion olympialaiset siirretty ensi vuodelle – mitä historiallinen päätös tarkoittaa?

"Tavoitteeni eivät ole yhteen päivämäärään sidottuja" – Tokion kisakoneeseen vahvasti matkalla ollut Kristiina Mäkelä uskoo olevansa valmis huippusuoritukseen myös vuoden päästä

Tieto olympialaisten siirtymisestä sai Matti Mattssonin mietteliääksi: "Olisi tyhmää jättää leikki tässä kohtaa kesken"