Tuuli on sytyttänyt useita paloja uudestaan Lapissa. Lapin pelastuslaitoksen mukaan sillä on ollut viimeisen vuoron aikana neljä tehtävää, jossa jo kertaalleen sammutettu palo on syttynyt uudestaan.
Esimerkiksi viime lauantaina Enontekiöllä palanut navetta ja Rovaniemellä palanut omakotitalo ovat syttyneet ilmeisesti tuulen voimistuttua.
Lisäksi pelastuslaitos on koko torstain vastaisen yön sammuttanut Rovaniemen Pisan kylällä uudelleen syttynyttä maastopaloa. Palo syttyi Metsähallituksen jälkivartiontivuoron aikana ja ehti tuhota noin kolme hehtaaria lisää metsää.
Paloa oli sammuttamassa myös Rajavartioston helikopteri.
Metsäpalovaroitus on nyt voimassa koko Lapissa. Pelastuslaitoksen mukaan ihmiset ovat noudattaneet kieltoa hyvin, joten sammutustehtäviä on ollut tavanomainen määrä.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. |
Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi. |
Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella. |