Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
F1-sarjan maailmanmestaruuden viime kilpailussa varmistanut Lewis Hamilton ajoi Bahrainin aika-ajoissa paalupaikalle.
Hamilton oli 0,289 sekuntia tallikaveriaan Valtteri Bottasta nopeampi. Red Bullin Max Verstappen oli pitkän aikaa toisena, mutta Bottas onnistui parantamaan viimeisellä kierroksella ja nousi hollantilaisen ohitse.
– Kierros tuntui hyvältä. Se on juuri ongelma, kun tuntui, että sain kaiken irti autosta. Se on hämmentävintä, Bottas sanoi haastattelussa.
– En tehnyt virheitä ja pidin kierrostani todella hyvänä, Bottas lisäsi.
Kolmanneksi jäänyt Verstappen ei jäänyt harmittelemaan aika-ajoa. Hän sen sijaan käänsi katseensa jo sunnuntain osakilpailuun, jossa hän pääsee aloittamaan radan puhtaammalta puolelta.
Kimi Räikkönen tippui jo ensimmäisessä osiossa, ja lähtee huomiseen kilpailuun sijalta 17. Räikkönen jäi kolme kymmenystä Lando Norrisista, joka selvisi viimeisenä toiseen osioon. Tallikaveri Antonio Giovinazzi oli lähempänä jatkopaikkaa, sillä hän jäi vain 0,027 sekuntia Norrisista.
– Vaikeaa ollut koko viikonloppu. Vähän parantui aika-ajoon, mutta katsotaan huomenna uudestaan, Räikkönen totesi.
Aika-ajojen tulokset tässä. Jos tulokset eivät näy, saat ne näkyville päivittämällä sivua.
Juttua päivitetty 28.11.2020 klo 17.45: lisätty Bottaksen ja Räikkösen kommentteja.
Lue myös:
Valtteri Bottas avaa syitä MM-taiston hurjalle piste-erolle – Lewis Hamilton samoilla linjoilla
Takasiipiongelmasta kärsinyt Max Verstappen nopein viimeisissä harjoituksissa