Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Puolangalla voi tilata kanttorin laulamaan joululauluja omaan pihaan

Seurakuntien joululaulut ovat siirtyneet verkkoon.

Häfte med julsånger i kyrkbänk.
Kauneimpia joululauluja voi laulaa myös omalla pihalla Puolangalla. Kuvituskuva. Kuva: Yle / Antti Kuusiniemi
  • Tanja Heikkonen

Kauneimpia joululauluja voi kuunnella netin kautta myös Kainuussa. Muun muassa Sotkamon, Puolangan ja Kajaanin seurakuntien järjestämiä joulukonsertteja ja joululauluhetkiä vietetään verkossa.

Esimerkiksi Puolangalla joululaulut lauletaan tänä vuonna virtuaalisesti Youtubeen tulevan striimauksen äärellä.

Lisäksi puolankalaiset voivat tilata kanttorin laulamaan joululauluja omaan pihaan turvavälit huomioon ottaen.

– Seurakuntalaiset soittavat minulle, ja sovitaan listasta mitkä kaksi laulua haluavat kuulla, Puolangan seurakunnan kanttori Elisa Ojala kertoo.

Yle striimaa kotikirkon pienen joulukonsertin aatonaattona ja Sotkamon tapahtumat ovat seurakunnan Facebookissa.

Kun klikkaa osallistumisensa näihin tapahtumiin, kannatta olla tarkkana, sillä seurakuntien ja Lähetysseuran Facebook-tapahtumat ovat joutuneet huijausyritysten kohteeksi. Koronan takia verkkoon siirretyt joululaulutapahtumat ovat keränneet valtavasti huomiota, osallistujia ja näkyvyyttä, mutta samalla ne ovat houkutelleet huijarit paikalle.

Kirkon viestinnästä kerrotaan, että rikolliset ovat tehtailleet kymmeniä rinnakkaisia Kauneimmat joululaulut -valetapahtumia, joiden tarkoituksena on saada osallistuja esimerkiksi antamaan luottokorttitietonsa vääriin käsiin.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.