Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Houkutteleeko tämä näky terassille? – Jyväskylän sataman jättiterassin aitaus ihmetyttää

Jättiterassi avattiin Lutakonaukion laitaan juhannusviikolla. Tänä vuonna terassialueen on tarkoitus olla auki elokuun puoliväliin asti.

Lakanoilla peitetty aita ja botoniporsaita Jyväskylän Lutakonaukiolla.
Lutakonaukion Jyväsjärven puoleisessa laidassa oleva terassialue on aidattu ja aidat on tuettu betoniporsailla. Ohikulkijalle terassin idea ei välttämättä tältä puolelta avaudu. Ravintolayrittäjä Juha Oksanen kertoo, että alkoholin anniskelualue pitää olla rajattu. Aidat on verhottu, koska ravintoloiden varastojen ei haluta näkyvän yleisölle eikä houkuttelevan varkaita. Kuva: Heli Kaski / Yle
  • Heli Kaski
Näkymä Kilpisen sillalta Lutakonaukiolle.
Kilpisen sillalta eli niin sanotusta kävelyputkesta satamaan saapuvat eivät terassitarjontaa juurikaan näe. Kuva: Heli Kaski / Yle
Jättiterassin aitaus Jyväskylän Lutakonaukiolla
Terassialueella on tänä kesänä kuusi ravintolatoimijaa. Jyväskylän kaupungin mukaan niiden lupaprosessiin on sisältynyt myös toiveita alueen visuaalisesta ilmeestä. Kuva: Heli Kaski / Yle
Jättiterassin Jyväskylän Lutakonaukiolla.
Ravintolayrittäjä Juha Oksasen mukaan jättiterassilla on kiinnitetty erityistä huomiota turvallisuuteen ja poistumisteihin. Oksasen mielestä alue on monimuotoinen ja persoonallinen. Kuva: Heli Kaski / Yle
Jättiterassin Jyväskylän Lutakonaukiolla.
Juhannusviikolla avattu terassialue on auki elokuun puoliväliin asti. Kuva: Heli Kaski / Yle
Jättiterassin Jyväskylän Lutakonaukiolla.
Terassialueella on kaikkiaan 1200 asiakaspaikkaa. Kuva: Heli Kaski / Yle
Jättiterassin Jyväskylän Lutakonaukiolla.
Lutakonaukion musta asfalttikenttä on erityisesti helteillä kuuma paikka. Kuva: Heli Kaski / Yle
Jättiterassin Jyväskylän Lutakonaukiolla.
Jyväsjärven puolelta jättiterassi näyttää viimeistellyltä ja siistiltä. Kuva: Heli Kaski / Yle
Lutakonaukion jättiterassi.
Ravintolayrittäjä Juha Oksasen mukaan jättiterassille on tulossa vielä lisää aurinkovarjoja ja alueelle on tarkoitus rakentaa esiintymislava. Kuva: Heli Kaski / Yle
Näkymä Jyväsjärvelle Lutakon satamasta.
Terassilta avautuu upea maisema Jyväsjärvelle. Kuva: Heli Kaski / Yle

Lue myös:

Katso video Tampereen Keskustorille aukeavasta suuresta kesäkeitaasta – kahdeksan ravintolaa, futsal- ja petankki-kentät

Jyväskylässä sataman jättiterassi aukeaa yleisölle

Jyväskylässä sataman jättiterassi aukeaa juhannusviikolla – katso lista ravintoloista

Jyväskylä etsii taas ravintoloita Lutakon sataman terassialueelle - paikka tiedossa kuudelle yrittäjälle