Navettapalosta on aiheutunut merkittävät aineelliset vahingot Kokkolan Lohtajalla.
Pelastustyöntekijät ja tilalliset onnistuivat pelastamaan tänä aamuna liekeistä 260 lehmää, vasikkaa ja sonnia, mutta osa on loukkaantunut eli saanut palovammoja tai altistunut savulle. Myös osa rakennuksesta tuhoutui.
Yksikään eläin ei jäänyt liekkeihin.
Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos sai hälytyksen isosta navettapalosta puoli seitsemältä perjantaiaamuna. Nyt palo on saatu jo rajattua ja paikan päällä on menossa jälkisammutustyöt.
Noin 800 neliön osa navettarakennuksesta on palanut maan tasalle. 1 500 neliön osa rakennuksesta säästyi palolta.
Päivystävä palomestari arvioi, että vielä on epäselvää, montako loukkaantunutta eläintä joudutaan lopettamaan. Eläinlääkäri on tulossa paikan päälle arvioimaan eläinten kuntoa.
Myös maastoa paloi rakennusten ympäriltä pari sataa neliötä.
Hätäkeskuksen ensitiedotteen mukaan palo arvioitiin keskisuureksi rakennuspaloksi, myöhemmin sen taso nostettiin suureksi.
Sammutustöihin osallistui 14 pelastuslaitoksen yksikköä.