Hankasalmella Kynsivedentiellä on palanut suuri, tyhjillään ollut navettarakennus ja sen vieressä olevat asuinrakennus ja autotalli.
Rakennukset tuhoutuivat pelastuslaitoksen mukaan palossa kokonaan ja palosta aiheutuu mittavat vahingot.
Palo ei ole aiheuttanut henkilövahinkoja. Asuinrakennuksessa oli kaksi ihmistä, mutta he pääsivät pois tulipalon alta.
– Yksiköt ovat palopaikalla ja jälkisammutustyöt jatkuvat pitkälle iltapäivään, kertoo päivystävä palomestari Samuli Norvapalo Keski-Suomen pelastuslaitokselta kello 9 aikaan aamulla.
Norvapalo sanoo, että tilalla ei ollut enää maatalouden eläimiä, joten navetta oli tyhjillään. Navettarakennuksen koko on 400-500 neliöä.
Norvapalon mukaan tulipalon syttymissyyn tutkinta alkaa myöhemmin päivän aikana.
Palopaikalla oli yhteensä 13 pelastuslaitoksen yksikköä.
Ilmoitus suuresta rakennuspalosta tehtiin kello 3.40 lauantaiaamuna.
25.9.2021 kello 11.17 lisätty tieto jälkisammutuksen jatkumisesta iltapäivään. Juttua päivitetään.
25.9.2021 kello 14.09 lisätty kuva palopaikalta ja tieto, ettei tilalla ollut enää maatalouseläimiä.