– Hän oli Matin ensirakkaus.
Anja, 75, osoittaa valokuvakirjan kuvaa kiharatukkaisesta naisesta. Matti, 80, korjaa silmälasejaan ja kumartuu aavistuksen lähemmäksi kirjaa nähdäkseen paremmin.
Kuvan alla on tekstiä. Juhannushäät, Lappajärven kirkko.
Kuvan naisella on pitkähihainen hääpuku yllään. Hänen vieressään seisoo Matti, lähes 60 vuotta nuorempana kuin nyt. Kasvoilla on tuuheat viikset ja vähemmän ryppyjä, mutta hymy on pysynyt samanlaisena.
Kun Matti ja Sirkka-Liisa vihittiin, Anja oli parikymppinen nuori nainen, joka asui toisella puolella Suomea. Hän meni naimisiin omalla tahollaan, ja liitosta syntyi tytär ja poika – samoin kuin Matille ja Sirkka-Liisalle.
Matin ja Anjan tiet kohtasivat kuitenkin vasta paljon myöhemmin.
Valokuvakirjoja on sohvapöydällä korkea pino. Niihin on koottu Matin elämänkaari tähän asti. Kuvamuistot alkavat 1960-luvulta ja jatkuvat tähän päivään. Yksittäiset kuvat ovat vielä vanhempia, kuten Matin vanhempien mustavalkoinen potretti.
Kirjoihin painetuissa kuvissa retkeillään, kalastetaan, juhlitaan häitä ja ristiäisiä, ollaan toisen kainalossa.
Kirjat ovat molemmille tärkeitä, ne ovat opas Matin elämään. Tulevaisuudessa niiden arvo on entistä suurempi.
Anja on painanut mieleensä sen, mitä Matti itse tai Matin lapset ovat tapahtumista kertoneet. Kun Matti unohtaa Sirkka-Liisan siskon nimen tai missä nuoruusvuosina telttailtiin, Anja muistuttaa.
Hän on opiskellut Matin elämän ulkoa, jotta hänen muistinsa voi yltää sinne, minne Matin ei yllä.
Matti kääntää sivua. Lapset kasvavat hujauksessa aikuisiksi.
Matin ja Sirkka-Liisan liitto kesti loppuun saakka – kunnes kuolema erotti. Sirkka-Liisa menehtyi rintasyöpään vuonna 1996.
Diagnoosin jälkeen
Keittiön pöydässä on kuivakorppuja ja jaffakeksejä. Matti ja Anja istuvat vieretysten. Matti sekoittaa kupissaan olevaa kuumaa juomaa ja hämmentyy hetkeksi.
– Eikö olekaan kahvia?
– Kahvi oli loppu, etsittiin sitä äsken kaikista kaapeista. Oli päässyt loppumaan, Anja muistuttaa, kuin ohimennen.
– Niin, aivan. Niinhän se oli.
Matti sai Alzheimer-diagnoosin vuonna 2018. Silloin hän soitti Anjalle, jonka kanssa hän oli siihen mennessä tapaillut muutaman vuoden verran.
– Hän kysyi, että enhän minä nyt jätä häntä, Anja sanoo.
Anja lupasi, ettei sellainen tule kysymykseen. Sen sijaan pariskunta siirsi tavaransa saman katon alle.
Anja ei halunnut, että aktiivinen ja harrastava Matti jäisi maaseudulle yksin – nyt kun diagnoosin myötä myös ajokortti meni alta. Kaikki Matin harrastukset olivat ajomatkan päässä, eikä busseilla aina päässyt perille.
Alzheimer etenee neljässä vaiheessa: taudin vaiheet ovat varhainen, lievä, keskivaikea ja vaikea. Matin Alzheimer on edelleen lievässä vaiheessa. Sairaus on edennyt kolme vuotta sitten annetun diagnoosin jälkeen hitaasti.
– Minusta tuntuu, että tämä muistisairaus ei ole edennyt. Sitä pitää tietenkin kysyä Anjalta, miten asia on.
– On se vähän edennyt, Anja hymyilee.
– No hyvin hitaasti on edennyt, Matti toteaa.
Matti ja Anja täyttävät kalenteria keittiön pöydän ääressä. Pöydällä on kukkia, jotka Matti on hakenut Anjalle aamulla.
Matti käyttää kalenteria myös päiväkirjana. Päivän päätteeksi hän kirjaa muistiin tärkeitä tapahtumia. Anja avustaa vieressä. Eilisen tapahtumat on vielä täyttämättä.
– Mitä me eilen tehtiin, Anja johdattelee.
Aamupäivän toimet ovat muistissa tallella, mutta sen jälkeen alkaa hämärtyä.
– Teit minun kanssani sitä broilerilaatikkoa, Anja muistuttaa.
– Mitä?
– Laitettiin broileria uuniin. Syötiin tuossa ulkona, kun oli lämmin päivä.
– Broileria, joka nautittiin ulkona, Matti varmistaa.
– Niin.
Elämän suuret rakkaudet
Matin ja Anjan polut kohtasivat 1990-luvulla, kun Matti tapasi ensimmäisen vaimonsa Sirkka-Liisan poismenon jälkeen Riitan, Anjan rakkaan ystävän. Pian Riitta esitteli Anjalle rakastuneen sulhasensa.
– Siinä seisoi edessäni rakastunut pari. Muistan olleeni kovasti iloinen Riitan puolesta, että hän oli löytänyt näin mukavan miehen, Anja sanoo.
Matin ja Riitan vihkimisen aikaan Anja työskenteli kirkkoherranvirastossa. Hän teki pariskunnalle avioliittokuulutuksen, jonka jälkeen Anja seurasi kaksikon onnellista liittoa 14 vuotta. Kolmikko vietti paljon aikaa myös yhdessä.
Matin ja Riitan avioliiton viimeisinä vuosina Riitta sairastui Sirkka-Liisan tavoin rintasyöpään.
Riitta menehtyi vuonna 2012.
– Eiväthän ne liitot muuten olisi päättyneet, ilman syöpää. Se on vaan kestettävä. Me käydään Anjan kanssa näiden edesmenneiden haudoilla viemässä kukkia, Matti sanoo.
Seuraa hiljaisuus, ja Matti pyytää sitten puheenaiheen vaihtoa.
Riitan poismenon jälkeen Anja jäi Matin tueksi.
– Minulla ja Riitalla oli tapana puhua Skype-puheluita. Kun Matti oli maksamassa laskuja Riitan tietokoneella, hän huomasi, että minä olin netissä. Matti soitti minulle Skype-puhelun, ja siten me aloimme pitämään yhteyttä, Anja sanoo.
Matti nimeää Anjan elämänsä suurimmaksi rakkaudeksi. Anja kuitenkin toppuuttelee vieressä.
– Matti sanoo aina, että ensimmäinen vaimo oli se suurin rakkaus. Se, että hän kutsuu minua suurimmaksi rakkaudekseen on meidän huumoria. Minä olen 170-senttinen, kun taas molemmat Matin vaimot olivat alle 160-senttisiä, Anja selittää myöhemmin.
Lämpenee, lämpenee
Kun Matilta on avaimet tai puhelin hukassa, Anja pohtii ääneen, josko joku on ne varastanut.
Se naurattaa molempia.
Muistisairaus ei ole tähän mennessä vaikuttanut Matin persoonallisuuteen, ja Matti suhtautuu sairauteensa samoin kuin elämään yleensäkin – huumorilla.
– Välillä meillä on tällaista vanhan ajan leikkiä, että minä saatan sanoa lämpenee lämpenee kun Matti etsii jotakin. Kuumaa, kuumaa, polttaa polttaa. Sitten meillä on hirveän hauskaa, kun se tavara löytyy, Anja hymyilee.
Eniten ongelmia Matilla on lähimuistin kanssa. Päivän tapahtumat putoavat muistista nopeasti. Matin on vaikea muistaa, kuka kävi kylässä tai mitä syötiin lounaaksi. Joku kävi, jotain syötiin.
Tapahtumat saattavat kuitenkin palata mieleen myöhemmin.
Kun Matti unohtaa kolmannen tai kolmannentoista kerran, mihin lääkelaatikko on siirretty, Anja säilyttää malttinsa. Toiselle on turha kiukustua siitä, ettei hän muista. Kun ei muista, ei muista.
Joskus molempia kuitenkin turhauttaa. Anja ei jaksa enää toistaa, ja Matti väsyy itsekin siihen, ettei muista.
Matti ja Anja istuvat ulkona tabletit sylissä. Älypuhelimet ovat pariskunnan yhteinen harrastus, ja mutta päivän uutiset he lukevat aamuisin tabletilta. Matti selaa päivän otsikoita.
– Mitäs tässä on. Kesäburgerit syntyvät ilman lihaa. Romanit kohtaavat yhä syrjintää, hän luettelee.
Anja lukee vieressä ääneti.
– Puolustus tarvitsee kaikki asekuntoiset miehet ja naiset. Ei ne varmaan ota kahdeksankymppisiä, Matti kysyy, ja Anja keskeyttää lukemisen hetkeksi.
– Ei varmaan.
Pariskunta selaa hetken ääneti, Anja on jo syventynyt lukemaan. Kohta Matti lukee taas ääneen.
– Kesäburgerit syntyvät ilman lihaa. Romanit kohtaavat yhä syrjintää.
Tyynenä kohti tulevaa
Valokuvakirjan sivut päättyvät. Kirjoja on lisää vino pino, ja uusi kirja on taas tekeillä.
Siihen on lisätty sukulaisten ja ystävien nimet kuvien viereen, jotta muistaminen on helpompaa. Muistettavaa kertyy vuosi vuodelta lisää. Sekä Matilla että Anjalla on lapsenlapsia neljännessä sukupolvessa.
Matin ja Anjan tilanne on onnekkaampi kuin monen muun. Matin muistisairaus on edennyt hitaasti, ja pariskunta pärjää kahdestaan kotona. Matin poika auttaa käytännön asioissa.
Alzheimer kuitenkin etenee, eikä sen pysäyttämiseksi ole toistaiseksi tarjolla ratkaisuja. Lääkkeet hidastavat sairauden etenemistä, mutta eivät pysäytä sitä.
Anja suhtautuu silti tulevaisuuteen tyynesti. Se mikä tulee, tulee sellaisena kuin se tulee.
– Olen itsekin jo 75-vuotias, minullekin voi tapahtua jotakin. Ikätovereita rupeaa kaatumaan, tuttujen kuolinilmoituksia on lehdessä tämän tästä. Mikään ei ole pysyvää. Nautitaan nyt siitä hyvästä, mitä meillä on, Anja sanoo tyynesti.
Matti palaa vielä puhumaan elämänsä käännekohdista, luopumisen vaikeudesta.
– Menetykset on otettava sellaisina, kuin ne ovat. Se on luonnollista, että täältä lähdetään yksitellen. Kyllä se minunkin aika tulee, niin kuin meidän kaikkien, Matti sanoo.
Ulkona paistaa, ja Matti siirtyy istumaan terassille. Anja katselee ruokailuhuoneen ikkunasta Mattia terassin pihakeinussa. Matti katselee puutarhaan kädet sylissään. Ajamaton niitty on täynnä perhosia. Keinu natisee kovaäänisesti, ja Matti polkaisee jalallaan vauhtia. Matin hyräily kuuluu sisälle.
Molemmat toivovat, että edessä on vielä yhteistä tulevaisuutta.
– Tietenkin se pelottaakin, tulevaisuus, mutta elämä on niin arvaamatonta. Ei kannata hirveästi ruveta maalailemaan, huomisesta emme kuitenkaan tiedä, Anja toteaa.
Yksi harras toive Anjalla kuitenkin on.
Kunhan Matti hänet muistaisi, niin pitkään kuin mahdollista.
Katso Perjantai-dokkari: Kunnes minä unohdan nyt Areenassa.
Kaikki Perjantai-dokkarit löydät täältä.
