Keskustelu koronarokotuksista on tällä hetkellä paikoin rokottamattomia painostavaa, pilkkaavaa tai syyllistävää. Sosiaalisesta mediasta voi lukea painokelvotonta tekstiä siitä, mihin rokottamattomien pitäisi painua, mutta keskustelua käydään tiukkaan sävyyn myös lehtien palstoilla.
Helsingin piispa on kutsunut rokottamattomia moraalittomiksi, lääkintöneuvos on puhunut omien sairaalakulujen maksamisesta ja yhteiskunnallinen vaikuttaja hoitaisi tiukan paikan tullen ensin rokotetut, vasta sitten rokottamattomat. Myös moni päättäjä lähettää selvän viestin rokottamattomille.
– Minun on ainakin hyvin vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka suhtautuvat näihin rokotteisiin kriittisesti, pääministeri Sanna Marin on todennut.
Mutta onko rokottamattomien painostaminen hyvä ajatus? Nouseeko rokotuskattavuus syyllistämällä?
Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professori Nelli Hankonen pelkää rokottamattomien suomimisen jopa lisäävän rokotevastaisuutta. Myös sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaan mukaan “leimaaminen, painostaminen ja ihmisten ajattelukyvyn epäileminen eivät ole tehokkaita keinoja tuottaa toivottua toimintaa”.
Katso videolta lisää rokottamattomuudesta ja tule kertomaan ajatuksesi siitä, miten rokottamattomuudesta tulisi keskustella. Entä pitääkö rokotteiden mielestäsi jatkossakin olla vapaaehtoisia? Olen mukana keskustelussa kello 21:een saakka.
Kirjoittaja on politiikasta ja yhteiskunnasta kiinnostunut toimittaja, jonka mielestä totuutta täytyy katsoa silmiin, jotta maailmaa voi muuttaa paremmaksi.
Lisää aiheesta Marja Sannikka -ohjelmassa Yle Areenassa perjantaina 5.11.2021 klo 18 ja TV1:llä klo 20.