Postiluukusta kolahtaa nimellä varustettu kirje, jossa kysytään osallistumaan tutkimukseen.
Tutkimuksessa kysytään pituutta, painoa ja ikää, mutta myös hyvin henkilökohtaisia asioita. Lomakkeelle eritellään niin seksuaaliset mieltymykset kuin poliittiset kannat ja mielipide rokotuksista.
Yksilöity kutsu tutkimukseen on lähetetty niin pienelle osalle suomalaisista, ettei siitä puhuta. He ovat kaksosia, ja heidän tehtävänsä on auttaa tutkijoita ymmärtämään koko ihmiskuntaa.
Permanentti erottaa veljet
Veeti ja Viljami Henttu pelaavat jääkiekkoa samassa joukkueessa, ovat koulussa samalla luokalla ja suurin osa kavereista on yhteisiä. Aamuisin pojat löytyvät samasta sängystä, vaikka erillisetkin sängyt olisivat tarjolla.
Kouvolalaiset veljekset ovat harvinainen duo – he ovat kaksoset.
Oxfordissa tänä vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan syntyneiden kaksosten määrä oli uusimmalla seurantajaksolla, vuosina 2010–2015, todennäköisesti korkein koskaan. Silloin Hentun veljeksetkin syntyivät.
Iltaisin pojat on vaikea saada hiljaiseksi. He jakavat kaikki tarinat keskenään.
Emmi Väkevä-Henttu
Ennätykselliseen aikaan syntyneet kaksoset ovat silti aivan tavallisia. Kaksosuus on 10-vuotiaan Veeti Hentun mielestä "ihan kivaa". Paitsi silloin, kun veljen kanssa painitaan.
– Veeti huutaa välillä, niin se ei ole kivaa, Viljami vastaa veljelleen.
– Se on erilaista kuin yksin, Veeti summaa.
Painimatseja on ollut aina vauvasta asti, kaksosten äiti Emmi Väkevä-Henttu toteaa.
– Riidellään melkein joka asiasta, Veeti myöntää.
Koulussa Veeti ja Viljami ovat samalla luokalla ja käyvät samoilla tunneilla muutamaa jaettua oppiryhmää lukuun ottamatta. Viljami soittaa rumpuja kerran viikossa, mutta muuten pojat tekevät käytännössä kaiken yhdessä.
– Iltaisin pojat on vaikea saada hiljaiseksi. He jakavat kaikki tarinat keskenään yhteisessä huoneessa, äiti sanoo nauraen.
Riitaa syntyy usein, yleensä kun toinen pomottaa tai kiukuttelee. Toisaalta jos toinen on pahalla tuulella, veli osaa myös rauhoittaa tilanteen.
Missä asioissa pojat sitten ovat omasta mielestään erilaisia?
– Viljamilla on erilainen tukka, Veeti aloittaa.
– Veetillä on erilaiset korvikset, Viljami jatkaa.
Äiti kertoo, että Veeti hankki permanentin osittain sen takia, että pojat erotettaisiin toisistaan paremmin.
Luonne-eroista pojat eivät pääse yksimielisyyteen. Molemmat ovat omasta mielestään kiltimpi veli, ja toinen villimpi. Ei ihme, että pojat sekoitetaan usein keskenään. Se ei kuitenkaan heitä haittaa.
Samankaltaisuus tuo kuitenkin arkeen myös haasteita. Jos toinen pojista pärjää paremmin esimerkiksi urheilussa, toista harmittaa.
– Pojat kokevat huonommuutta, jos toinen on parempi, vaikka heidän ei tarvitsisi, äiti kertoo.
Veljesten äiti toimii usein sovittelijana. Esimerkiksi silloin, kun pojat eivät ole yhtä mieltä siitä, ovatko he enemmän kavereita vai sisaruksia.
– Teillä on sisaruksellinen suhde, mutta toisinaan olette kavereita keskenänne, hän sanoo.
Pojat nyökyttelevät.
Äiti Emmi Väkevä-Henttu kertoo yrittäneensä selvittää, ovatko pojat samamunaisia, eli identtisiä, vaiko eivät.
Vielä vastausta ei ole saatu. Kohdussa sikiöillä oli omat suoni- ja vesikalvot, minkä perusteella identtisyyttä ei voi suoraan päätellä.
– Poikia asia on usein mietityttänyt. Identtisyyden puolesta monet seikat: pojat ovat kehittyneet samassa tahdissa, painossa ja pituudessa on ollut vain millien ja grammojen eroja. Ja ovathan pojat aika saman näköisiäkin.
Kun Veeti ja Viljami Henttu vastaavat kysymyksiin, he katsovat ensin toisiaan selvittääkseen ovatko he samaa mieltä tai kumpi vastaa ensin. Kun toinen puhuu, toinen kuuntelee. Paitsi silloin, kun he sanovat saman asian yhtä aikaa.
"En ole Sanna, en ole Sanna"
1980-luvun loppupuolella odottava äiti on tuskissaan. Raskaus on vasta alkuvaiheessa, mutta vatsa on valtava ja kivut eivät käy järkeen.
Onkohan mahdollista, että odotan kaksosia, hän miettii.
Lääkäri kuitenkin tyrmää ajatuksen ja käskee naista lopettamaan teeskentelyn.
Raskauden loppuvaiheilla selviää, että odottava äiti oli oikeassa.
Tieto kahdesta sikiöstä jäi terveydenhuollossa pitkään huomaamatta, mutta maailmaan syntyi lopulta kaksi toisiaan muistuttavaa tervettä tyttöä.
Emma Hartikainen ja Sanna Saarinen muistuttavat yhä toisiaan paljon. Molemmat puhuvat nopeasti ja painokkaasti, vastaavat kysymyksiin varmuudella ja nauravat paljon.
– Kun joku lähestyy minua ja katsoo tietyllä tavalla, alan heti ajatella että "en ole Sanna, en ole Sanna", Emma Hartikainen nauraa.
Syntymän jälkeen ei ollut varmuutta siitä, olivatko siskot identtisiä eli samamunaisia vai eivät. Osallistuttuaan kaksostutkimukseen he saivat asian selville – vasta yli 20-vuotiaina selvisi, että he kantavat samoja geenejä.
Helsingissä asuvat siskokset ovat nyt 34-vuotiaita parhaita ystäviä. He harrastavat yhdessä kiipeilyä ja ovat molemmat opiskelleet kasvatusalaa.
Usein oletetaan, että olen kokenut samat asiat kuin kaksoseni. Minulta kysellään esimerkiksi siskoni synnytystarinoita.
Sanna Saarinen
Siihen selvät yhtäläisyydet jäävätkin. Sanna Saarinen on useita vuosia ulkomailla asunut perheetön opettaja, kun taas Emma Hartikainen on Suomeen kodin tehnyt sisällöntuottaja ja kahden lapsen äiti.
– Moni ihmettelee, että me olemmekin ihan erilaisia. Tietenkin me olemme! Onhan se hienoa, että kaksoset näyttävät samalta, mutta olemme aivan eri ihmiset ja yksilöt, Hartikainen sanoo.
Erilainen elämä alkoi jo ala-asteelta, kun Hartikaisen ja Saarisen vanhemmat päättivät laittaa lapset eri luokille. Silloin tytöt eivät olisi halunneet joutua toisistaan eroon.
– Olimme aluksi vähän järkyttyneitä. Jälkikäteen ajateltuna se oli todella hyvä juttu. Molemmille muodostui oma kaveripiiri ja oma minuus, Emma Hartikainen kertoo.
Siskokset kuitenkin puettiin usein samalla tavalla ja niputettiin yhteen. Kaikki eivät viitsineet opetella, kumpi sisaruksista oli kumpi.
– Usein yhä oletetaan, että olen kokenut samat asiat kuin kaksoseni. Minulta kysellään esimerkiksi Emman synnytystarinoita, Sanna Saarinen kertoo.
Juttu jatkuu faktaosion jälkeen.
Parikymppisinä siskojen tiet erkanivat entisestään, kun Saarinen lähti yksin ulkomaille. Yhteydenpito oli harvempaa ja oma identiteetti kehittyi irrallaan toisesta. Reissu oli molemmille tärkeä kasvun paikka, vaikka toinen jäikin kotiin.
– Kaksosille on tärkeää tehdä asioita yksinkin, koska liian helposti luottaa siihen, että kaikki tehdään yhdessä. Silloin oma rohkeus jää taka-alalle. Olisi tärkeää löytää tunne, että pystyy asioihin yksin, Hartikainen sanoo.
Yksilöksi kasvaminen on kaksoselle erityisen tärkeää. Kaksosia verrataan toisiinsa syntymästä asti.
– Vertailua tekee itsekin. Se vain vahvistuu, kun joku tekee sitä ääneen. Ei ole hyvä lähtökohta, että pitäisi verrata itseään koko ajan toiseen, Hartikainen kertoo.
Vertailusta huolimatta samankaltaisuudet ovat Hartikaisen ja Saarisen mielestä enemmän rikkaus kuin kirous. Mitä tahansa elämässä kohtaa, toinen on aina vastassa ja ymmärtää.
– Minun ei ikinä tarvitse selittää itseäni. Emma tietää heti, mitä tunnen ja ajattelen, Sanna Saarinen sanoo.
Mitä mieltä olit jutusta? Voit keskustella aiheesta maanantaihin 3.1. kello 23:een asti.
