Johtajana televisiokanava ABC:llä työskentelevä Rob MillsOscar-gaalan puhutuin hetki oli, kun elokuvatähti Will Smith löi lavalla koomikko Chris Rockia. Välikohtaus on kirvoittanut runsaasti keskustelua, mikä vei myös huomiota palkituilta elokuvilta.
Yksi heränneistä kysymyksistä on ollut se, syyllistyikö Smith mahdolliseen rikokseen.
Hän nousi gaalassa lavalle ja löi Rockia sen jälkeen, kun Rock oli kertonut Smithin vaimoa Jada Pinkett Smithiä käsittelevän vitsin.
Rock sanoi, että Pinkett Smith näyttää siltä kuin hän valmistautuisi uuteen G.I. Jane -elokuvaan. Pinkett Smith on kalju, mikä johtuu ilmeisesti hänen sairastamaan alopeciasta, eli hiusten ja karvojen lähdöstä.
Smith pyysi myöhemmin anteeksi lyöntiään Instagramissa.
Jos Smith syyllistyi rikokseen, niin ainoa mahdollinen syyte olisi lievä pahoinpitely, sanoo Los Angeles Timesin haastattelema asiantuntija.
Rock ei kuitenkaan nostanut syytteitä Smithiä vastaan, mikä luultavasti estää tutkinnan aloittamisen. Pahoinpitelystä pidättämisen ehtona on, että väkivaltarikoksen uhri nostaa asiasta virallisen kanteen tai että viranomaiset näkevät väkivaltaisen tilanteen.
Vaikka tässä tapauksessa kohtausta todistivat miljoonat katsojat ympäri maailmaa, tutkinta kuitenkaan tuskin etenee ilman Rockin osallisuutta, arvioi Los Angeles Timesin haastattelema puolustusasianajaja. Los Angelesin poliisilaitos ilmoitti maanantaina, ettei se aio tutkia asiaa, koska Rock oli kieltäytynyt syytteiden nostamisesta.
Tapauksesta vääntämisen voi sanoa paljastaneen myös yhdysvaltalaisen oikeusjärjestelmän kaksoisstandardit.
Los Angeles Timesin haastatteleman oikeustieteen professorin mukaan usein paljon vakavammat väkivaltarikokset, joiden uhreilla on paljon vähemmän näkyvyyttä ja rahaa kuin Chris Rockin kaltaisilla rikkailla julkisuuden henkilöillä, jäävät herkästi tutkimatta.
– Kaikista pahoista teoista ei tule rikosjuttuja. Enkä usko, että kukaan hyväksyy tekoa tai sanoo Will Smithin tehneen oikein, vaikkei tästä tulisi rikosjuttua, sanoo Loyola Marymount -yliopiston professori Laurie Levenson Los Angeles Timesille.
Lehden haastattelemat asiantuntijat pitävät poliisin ratkaisua olla tutkimatta tapausta oikeana.
Epäilyksiä välikohtauksen aitoudesta
Moni on ihmetellyt myös sitä, miten Chris Rock sai kertoa kyseisen vitsin gaalassa.
Johtajana televisiokanava ABC:llä työskentelevä Rob Mills sanoi yhdysvaltalaismedia Deadlinelle, ettei itse tiedä, oliko vitsi mukana jo harjoituksissa vai ei. Kyseinen yhtiö vastaa Oscar-gaalan televisioinnista.
Millsin mukaan Rockin vitsiä ei näkynyt promptereissa, joilta juontajat ja palkintojenjakajat lukevat vuorosanansa. Tämä voisi puhua sen puolesta, ettei vitsi ollut gaalan järjestäjien tiedossa.
Hämmennystä on herättänyt myös se, oliko koko välikohtaus Smithin lyönti mukaan lukien käsikirjoitettu. Millsin mukaan Rockin ja Smithin tilanteessa käyttämät kirosanat puhuisivat sen puolesta, että tilanne olisi ollut aito.
Rock myös vaikutti hämmentyneeltä tilanteessa, ja Smithiä rauhoiteltiin mainoskatkolla muun muassa Guardianin mukaan.
Voit keskustella uutisesta 30.3. klo 23 asti.
Lue myös:
Will Smith pyysi Oscar-gaalassa lyömältään Chris Rockilta anteeksi
Will Smithin lyönti nousi puheenaiheeksi Hollywoodissa: osa tuomitsee, osa ei