Reilu 200 neliön navetta paloi käyttökelvottomaksi torstain varhaisaamussa Kurikan Jalasjärvellä Saarentiellä.
Palon havaitsivat ensin navetan omistajat.
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan eläimet saatiin pelastettua navetasta. Vanha rakennus kärsi kuitenkin pahat vahingot.
Navetassa oli kymmeniä lypsäviä lehmiä ja myös muuta karjaa. Niille mietitään parhaillaan sijoituspaikkaa.
Paikan päällä tehdään vielä jälkisammutustöitä, leviämisvaaraa muihin rakennuksiin ei enää ole.
Palon syttymissyytä tutkitaan. Pelastuslaitokselta epäillään, että syy löytyy lämmitysjärjestelmästä.