Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jyväskylän sataman vaiheet koottiin konttiin – tekstit ja kuvat valottavat alueen mullistuksia ja villejäkin visioita

Jyväskylässä kaupunki on pyrkinyt rakentamaan viime vuosina sataman alueesta entistä enemmän tapahtumien ja oleskelun paikkaa.

Jyväskylän Lutakon sataman vaiheita esittelevä konttikuutio satamassa.
Kontin kiertämällä saa kuvan siitä, mitä satamassa on ollut, mitä sinne on vuosien saatossa suunniteltu ja millainen alue tänä päivänä on. Kuva: Heli Kaski / Yle
  • Heli Kaski

Jyväskylässä Lutakon satamassa voi tutustua alueen historiaan ja vähän lähitulevaisuuteenkin.

Kaupunki on tuonut satamaan alkuviikosta kontin, jonka kyljissä sataman vaiheista kerrotaan kuvin ja tekstein.

Kontti valottaa Jyväsjärven rannan muutosta teollisuusalueesta ja kaupungin takapihasta nykyiseksi asukkaiden olohuoneeksi ja tapahtumien keskukseksi.

Erikoissuunnittelija Ilona Leikas Jyväskylän kaupungilta kertoo, että kontti on pop-up -tempaus, jolla halutaan avata satamassa liikkuville varsinkin viime vuosina nopeasti muuttuneen alueen kehitystä.

Leikas toteaa, että kontti on näillä näkymin sataman vanhan kahvilarakennuksen tuntumassa 3. heinäkuuta saakka, mutta tietoja sataman historiasta ja vaiheista saatetaan tuoda esille alueella tavalla tai toisella ehkä jatkossakin.

Jyväskylän sataman vaiheita esittelevä kontti.
Kuva: Heli Kaski / Yle
Jyväskylän sataman vaiheista kertovat kontti satamassa, kontin seinissä kuvia ja tekstejä.
2000-luvulla sataman alueelle on laadittu useita suunnitelmia ja visioita. Kuva: Heli Kaski / Yle
Vanoja valokuvia Jyväskylän satamasta.
Isoilla laivoilla on saavuttu satamaan jo 1930-luvulla. Kuva: Jyväskylän kaupunki / Jyväskylän museon kokoelma, Keski-Suomen museo
Havainnekuva Jyväsjärven rantaviivan muutoksista vuosikymmenten varjolla
Jyväsjärven rantaviiva on muuttunut vuosien saatossa. Kuva: Jyväskylän kaupunki / Jussi Jäppinen
Havainnekuva Jyväskylän sataman mahdollista korkeista kerrostalosta 1980-luvulta.
Näin massiivisia rakennuksia alueelle visioitiin 1980-luvulla. Kuva: Jyväskylän kaupunki / Arkkitehtitoimisto Olavi Noronen
Jyväskylän kaupunginranta vuonna 1962, kuvassa teollisuusrakennuksia Jyväsjärven rannalla.
Tältä on näyttänyt Jyväsjärven ranta vuonna 1961. Kuva: Jyväskylän kaupunki
Havainnekuvia Jyväskylän satamaan suunnitelluista koppelirakennuksista.
Saunaravintola Viilu avattiin kesäkuun alussa ja parhaillaan sen viereen rakennetaan koppelia, johon sijoitetaan arkkitehti Alvar Aallon vene. Tulevina vuosina Viilun tuntumaan rakennetaan myös lisää niin koppeleita. Niihin voi tulla esimerkiksi kahviloita, putiikkeja ja satamapalveluja. Kuva: Jyväskylän kaupunki / Sweco Architects Oy
Lutakon sataman yleissuunnitelma vuodelta 2008. Havainnekuvassa alueelle kaavailtuja kerrostaloja ja laitureita.
Siltakadun yleissuunnitelma vuodelta 2003 ja Lutakon aukion yleissuunnitelma vuodelta 2008. Kuva: Jyväskylän kaupunki / Arkkitehtitoimisto Tuomo Siitonen, Sito Oy

Lue myös:

Jyväskylän sataman uusi maamerkki on vihdoin valmis – saunaravintola avaa ovensa yleisölle

Jyväskylän satamaan kaavaillaan uusia vetonauloja – luonnoksessa kelluva saunaravintola, skeittipuisto, näkötorni, viherterasseja järvessä ja tapahtumalautta