Suomen MM-ralli valtaa ensi viikolla Jyväskylän ja tapahtuma aiheuttaa poikkeuksia kaupungin liikennejärjestelyihin torstaista 4.8. alkaen. Poikkeusjärjestelyt liikenteessä ovat voimassa sunnuntaihin 7.8. asti.
Harjun erikoiskokeet sulkee katuja keskustassa ja sen lähellä
Harjulla ajettavien erikoiskokeiden vuoksi katuja suljetaan keskustan, Mäki-Matin ja Harjun alueilta.
Harjun viheralue ja Ihantolantie suljetaan tulevana maanantaina 1.8. kello 21.00. Alueet ovat suljettuina maanantaihin 7.8. kello 15.00 saakka. Kulku Ihantolantien kiinteistöille kuitenkin sallitaan.
Erikoiskokeen takia suljettuna on myös muita katuja torstaista 4.8. klo 10 alkaen. Tiet avautuvat liikenteelle jälleen perjantaina 5.8. klo 23.59.
Osoitteessa Yliopistonkatu 2–26 tie on suljettuna Vaasankadun ja Kilpisenkadun välillä. Lisäksi Yliopistonkatu 26–28 kohdalla tie on kiinni välillä Kilpisenkatu-Asemakatu.
Cygnaeuksenkatu on suljettu Kauppakadun ja Yliopistonkadun välillä sekä Gummeruksen katu Yliopistonkatu-Vapaudenkatu välillä. Myös Kilpisenkatu sulkeutuu Kauppakadun ja Yliopistonkadun osuudelta sekä Harjukatu menee kiinni Yliopistonkatu-Sepänkatu välillä.
Osoitteessa Pitkäkatu 35–39 ja 38–44 tie on kiinni välillä Löylykatu-Kortesuonkatu sekä Pitkäkatu 45–67 kohdalla tie on suljettu Kortesuonkatu-Nisulankatu välillä. Näiden lisäksi myös Kortesuonkatu on kiinni Kenttäkatu-Pitkäkatu ja Kenttäkatu-Keskikatu kohdilta.
Tonteille ajo on näillä tieosuuksilla suurimmilta osin sallittu. Ainoastaan osoitteessa Pitkäkatu 45--67 sekä Kortesuonkadulla Kenttäkadun ja Pitkäkadun välissä tontille ajoa ei sallita. Lisäksi osoitteessa Yliopistonkatu 2--26 tontille on kulku vain Vaasankadun ja Cygnaeuksenkadun välillä.
Sepänpuiston pysäköintialue suljettiin jo tämän viikon alussa ja se avataan yleiseen käyttöön keskiviikkona 10.8. kello 18.00.
Harjun erikoiskokeiden ajaksi tehdyt liikennejärjestelyt on merkitty myös karttaan (jyvaskyla.fi).
Kilpailun huoltoalue vaikuttaa Lutakon liikenteeseen
Kilpailun huoltoalue sijaitsee Lutakonaukion ja Paviljongin alueella, satama-alueen tuntumassa. Paviljongin alue on suljettuna perjantaina 22.7. kello 7.00 alkaen torstaihin 11.8. kello 21.00 saakka.
Uno Savolan katu on suljettu liikenteeltä viikon alkaen maanantaina 1.8. kello 7.00. Katu avataan jälleen maanantaina 8.8. kello 7.00, mutta luvanvarainen huoltoajo ja tontille ajo sallitaan.
Satamapuiston pysäköintialue on kokonaan suljettu 1.8. kello 7.00 – 8.8. kello 21.00.
Kulkeminen Rantaraitilla on kuitenkin mahdollista koko tapahtuman ajan.
Myös Lutakon poikkeavat liikennejärjestelyt on katsottavissa kartalta (jyvaskyla.fi).
MM-rallit muuttavat myös pysäköintiä kaupungissa
Jyväskylän kaupungin mukaan Lutakkoon tuleville katsojille suositellaan keskustan pysäköintitalojen ja -paikkojen käyttämistä.
Lutakossa on rallin aikana pysäköintitilaa ainoastaan Lutakonaukion alla sijaitsevassa P-Paviljonki 1 -pysäköintihallissa, joka on yleisön käytettävissä kapasiteettinsa sallimissa rajoissa.
Harjun erikoiskokeen vuoksi suljettavilla katuosuuksilla pysäköinti on kokonaan kiellettyä 4.8–5.8.
Invalidiajoneuvoille on järjestetty tilaa ja joukkoliikenteeseen tulossa muutoksia
Invalidien ajoneuvoille on varattu pysäköintipaikkoja Harjun erikoiskokeen aikana torstaina ja perjantai-iltana piha-alueelta osoitteessa Nisulankatu 78.
Uno Savolan kadun taksiasema siirtyy rallien ajaksi Piippukadun kääntöpaikalle. Ralliyleisöä palvelee sen lisäksi Matkakeskuksen taksiasema.
Harjun erikoiskokeiden aikana suljettavat kadut muuttavat myös linja-autoreittejä. Erikoiskokeiden aikana käytöstä poistetaan linja-autopysäkit Tilausajo 10, Kirjasto 3 sekä Yliopistonkatu 1 ja 2.