Colts oli kotiluolassaan täysin erinäköinen joukkue kuin viikko sitten tappio-ottelussa Houstonia vastaan. Joukkue aloitti todella tehokkaasti ja teki touchdownin jo ensimmäisessä hyökkäyksessään. Maali merkittiin keskushyökkääjä Donald Brownin nimiin.
Avauspisteiden jälkeen molemmilla joukkueilla, mutta erityisesti Giantsilla oli vaikeuksia hyökkäyspelinsä kanssa. Ottelussa nähtiinkin lentopotku toisen perään. Saamattomuutta ei kuitenkaan voi täysin pistää hyökkäysryhmitysten huonon onnistumisen piikkiin, sillä kummatkin puolustukset tekivät erinomaista työtä.
Kamppailu alkoi saada ratkaisunsa jo toisella neljänneksellä. Alussa käytännössä täysin juoksupeliä käyttänyt Colts yllätti ensin Giants-puolustuksen, kun Peyton linkosi pitkän syötön Dallas Clarkelle ja 50 jaardin touchdown oli tosiasia. Sen jälkeen Adam Vinantieri onnistui potkumaalissa ja Austin Collie td:ssä. Tilanne tauolla 24-0! Peytonin jaardit 155, Elin 17. Molemmat ovat NFL:n ykkösvarauksia.
Toisella jaksolla Giants näytti saavan hieman pelin juonesta kiinni touchdownin avulla, mutta lopulta syötönkatko ja pari rähmäystä veivät viimeisetkin mahdollisuuden rippeet käsistä. Lopulta Indianapolis kaunisteli loppulukemiksi 38-14 ja otti kauden ensimmäisen voittonsa.
Peyton Manningin tilastot saattavat vaikuttaa aluksi hieman kummallisilta, sillä yleensä hänen lukemansa ovat paljon suurempia. Nyt syöttöyritykset 20/26, jaardit 255 ja td:t 3. Syynä tähän on se, että Colts käytti poikkeuksellisen paljon juoksupeliä, 160. Vertailuna voi miettiä, että viime kaudella Indianapolis juoksi keskimäärin noin 80 jaardia per ottelu, mikä oli koko NFL-liigan alhaisin lukema. Monipuolisuuden vuoksi joukkue on entistä suurempi voittajasuosikki myös tällä kaudella.
Tämä oli Manningin veljesten vasta toinen kohtaaminen, vaikka he ovat pelanneet NFL:ssä samaan aikaan jo kuuden vuoden ajan. Myös ensimmäisen taisto neljä vuotta sitten päättyi Coltsin voittoon, mutta silloin lukemat olivat tasaisemmat 26-21. Samalla kaudella Colts voitti Super Bowlin. Toki myös Eli on päässyt juhlimaan Super Bowlin voittoa, sillä hän johdatti Giantsin seuraavana vuonna yllätysvoittoon New Englandista finaalissa.
Schaub liekeissä, Vickille ensimmäinen startti pelinrakentajana neljään vuoteen
Avauskierroksella Indianapolisin upeasti kaatanut Houston Texans jatkoi vakuuttavia otteitaan Washington Redskinsiä vastaan. Pelinrakentaja Matt Schaub oli ilmiliekeissä heittäen peräti 497 jaardia, mikä on seuran ennätys ja kolme touchdownia, kun Texans voitti jatkoajalla 30-27. Houston on aloittanut NFL-kauden kahdella voitolla vasta toista kertaa seurahistoriassa.
Kun Washingtoniin täksi kaudeksi Philadelphiasta siirtynyt Donovan McNabb heitti 426 jaardia, nähtiin NFL:ssä ensimmäistä kertaa sitten 1994, että molempien joukkueiden pelinrakentajat ylittävät 400 jaardin rajan.
Detroitissa Lions ja Philadelphia Eagles kävivät lopulta tiukan taistelun voitosta. Vierasjoukkue Eagles johti vielä reilut kuusi minuuttia ennen loppua 18 pisteellä, mutta Lions teki peli jännäksi. Detroit nousi kolmen pisteen päähän ja onnistui kaiken lisäksi vielä onside-potkussa, mutta taipui lopulta lukemin 32-35.
Eaglesin pelinrakentajana aloitti Michael Vick, joka on ollut kyseisellä pelipaikalla avauksessa viimeksi kaudella 2006. Vick keräsi mukavat tehot 21/34 syöttöä, 284 jaardia ja kaksi touchdownia sekä juoksi itse 37 jaardia.
NFL-liigan runkosarja on 16 ottelun mittainen. Pelipäiviä on silti 17, sillä jokainen joukkue saa huilivuoron yhtensä viikonloppuna. Runkosarjan päätöskierros pelataan 2. tammikuuta. Saman kuun 8. päivänä käynnistyvät pudotuspelit, jotka huipentaa 6. helmikuuta Dallasissa pelattava Super Bowl XLV.
GAMEWEEK 2, TULOKSET
Green Bay | Buffalo | 34-7 |
Minnesota | Miami | 10-14 |
Cleveland | Kansas City | 14-16 |
Dallas | Chicago | 20-27 |
Atlanta | Arizona | 41-7 |
Carolina | Tampa Bay | 7-20 |
Detroit | Philadelphia | 32-35 |
Cincinnati | Baltimore | 15-10 |
Tennessee | Pittsburgh | 11-19 |
Denver | Seattle | 31-14 |
Oakland | St. Louis | 16-14 |
Washington | Houston | 27-30 ja |
NY Jets | New England | 28-14 |
San Diego | Jacksonville | 38-13 |
Indianapolis | NY Giants | 38-14 |
San Francisco | New Orleans | maanantaina |