Lennart Georg Meri syntyi Tallinnassa 29.3.1929 Georg-Peeter Meren ja Alice- Brigitta Engmannin esikoisena. Seitsemän vuotta myöhemmin hän sai pikkuveljen.
Isä oli diplomaatti, mikä vei perheen 1930-luvulla Pariisiin ja Berliiniin. Poika kävi kaikkiaan yhdeksää koulua ja osasi neljää vierasta kieltä. Myöhemmin tuli lisäksi erinomainen suomen taito.
Meret olivat kuitenkin Tallinnassa, kun Neuvostoliitto valtasi Viron 1940 ja karkotukset Siperiaan alkoivat. Lennart Meren mukaan perhe sai pakkaamiseen 20 minuuttia. Se pelasti hengen Siperiassa: talvitakit ehtivät löytyä.
Kirjailijan ura alkuun yliopistossa Lennart Meri pääsi Siperiasta kotiin viiden vuoden päästä ja aloitti historian opinnot Tarton yliopistossa. Neuvostovalta ei sallinut Meren toimia historiantutkijana,joten valmistuttuaan hän hankki elantonsa jo opiskelijana aloittamallaan tavalla, kirjoittamalla. Hän teki näytelmiä Viron vanhimmalle teatterille Vanemuinelle sekä radiokuunnelmia ja elokuvia. Esikoiskirjan aiheen Meri sai 1958 matkalla Keski-Aasiassa. Myöhemminkin hän matkusti paljon suomalais-ugrilaisten kansojen parissa ja teki matkoista kirjoja ja dokumenttifilmejä. Lennart Meri julkaisi 10 kirjaa. Niistä osa on suomennettu. Tunnetuin on vuonna 1976 ilmestynyt Hopeavalkea, Meren laaja näkemys Baltian esihistoriasta. Hänelle tyypillisesti siinä yhdistyy kauno- ja tietokirjallisuus. Oman tuotantonsa lisäksi Meri, kuten Shakespearea virontanut isänsäkin, oli tuottelias kääntäjä. Kielen antama identiteetti oli pohjana myös Meren poliittiselle toiminnalle itsenäisen Viron puolesta. "Kieli tuntuu minusta vahvalta hirsitalolta; ihminen elää kielessään", Meri kuvasi itämerensuomalaisuuttaan. Meri loi oraita Viron ulkosuhteille Sitkeän yrittämisen jälkeen Lennart Meri sai 1970-luvun lopulla neuvostohallitukselta luvan matkustaa Suomeen. Matkoillaan hän ei jättänyt käyttämättä tilaisuuksia muistuttaa länttä Viron olemassaolosta ja asemasta. Neuvostoliiton-suhteitaan vaalineen Suomen johdolle suhde sukulaismaahan oli vaikea, mutta Meri solmi paljon henkilökohtaisia kontakteja myös poliitikkoihin käydessään Suomessa. Vuonna 1988 Meri perusti Viro-instituutin, jonka kulttuurisuhteiden varjolla loi oraita tulevan vapaan Viron omille ulkomaansuhteille. Vapaan viron ensimmäinen ulkoministeri Viro sai itsenäisyytensä takaisin 1990. Meri osallistui ensimmäisiin vapaisiin vaaleihin ja oli ulkoministerinä aina kevääseen 1992. Sen jälkeen hän toimi tovin suurlähettiläänä Suomessa. Presidentiksi hänet valittiin oikeistolaisen Isänmaa-liiton ehdokkaana parlamentin äänestyksessä syksyllä 1992. Kansa ei olisi häntä valinnut, suorassa vaalissa hänen kannatuksensa oli alle 30 prosenttia. Koska kukaan ei saanut puolta äänistä, asian ratkaisi riigikogu, Meren hyväksi. Meri voitti myös seuraavat vaalit 1996, mutta vuoden 2001 vaaleissa perustuslaki velvoitti hänet väistymään. Meri ajoi Viroa voimakkaasti Natoon
Presidenttinäkin Lennart Meri jatkoi ulkopolitiikan kärkipelaajana, vaikkei siihen aina olisi ollut valtaoikeuksia.
Hän painosti Venäjän vetämään Virosta viimeisetkin joukkonsa ja ajoi voimakkaasti EU- ja Nato-jäsenyyksiä. Hän oli valmis saamaan Viron kovallakin kädellä jäsenkuntoon.
Arvostelijoiden mukaan sisäpolitiikka unohtui siinä tahdissa. Sanovatpa jotkut jopa, että se oli sosiaaliturvan loppu.
Ulkomailla hänen kuvansa sen sijaan oli liki rikkumaton, mistä häntä paljon palkittiin, Suomessa mm. Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkillä.
