Eräänä kauniina päivänä pakkasin auton takakonttiin harjan, mäntysuovan ja tarpeellisen määrän mattoja. Ohjelmassa oli nimittäin kesän legendaarinen mattopyykkipäivä.
Saavuttuani pesupaikalle huomasin, että moni muukin oli keksinyt kesäaamun tarjoamat mahdollisuudet. Paikalla hyöri pilvin pimein naisia. Jokunen mieskin oli tullut paikalle, happamista ilmeistä päätellen heidät oli raahattu sinne puoliväkisin.
Koska kaikki paikat olivat varattuja, taktikoin ja jäin äänekkäästi nahistelevan pariskunnan taakse. Eipä aikaakaan, kun riita yltyi sellaisiin mittoihin, että rouva paiskasi matot maahan ja marssi autoon murjottamaan. Pesupaikka vapautui.
Tartuin rohkeasti suurimpaan mattoon. Asettelin sen tasolle ja laskin vettä hanasta. Jääkylmä vesisuihku osui suoraan rinnuksilleni ja haukoin henkeäni kuin juuri ongittu ahvena.
Kun hetken kuluttua sain taas ilmaa keuhkoihin, saippuoin maton ja aloin harjata ankarasti. Hinkkasin, hankasin ja rapsutin. Sentti sentiltä lähestyin maton häntäpäätä. Kun sitten tuli aika kääntää matto ja pestä toinen puoli, olin vaikeuksissa. Matto painoi varmasti sata tonnia.
Lähes epäinhimillisten ponnistelujen jälkeen sain maton kuitenkin käännettyä ja aloin jynssätä toista puolta. Hyttyset ja paarmat parveilivat hikisen vartaloni ympärillä, verenimijöitä oli miljoonia, parvi peitti auringon. Suuni oli kuiva kuin se kuuluisa beduiinin sandaali, minua pyörrytti ja selkää kivisti. Olin todella sairas, ihan joka puolelta.
Päätin, että matto on puhdas. Nyt matto piti vielä saada orrelle valumaan.
Tartuin viholliseeni kaksin käsin ja lähdin raahaamaan sitä kohti riukua. Toinen puoli laahasi maata, mutta en jaksanut välittää.
Sain kuin sainkin nostettua maton riman päälle. Kaaduin voipuneena maahan. Makasin silmät kiinni ja kuulostelin, vieläkö pumppu rinnassa lyö vai olenko kuollut.
Kun silmät avatessani sitten näin lihavat lokit, jotka istuskelivat rivissä riu´ulla vastapestyn mattoni päällä, tein päätöksen: jos saan maton raahattua vielä autoon, ajan suoraan ja mutkittelematta pesulaan.
