Mikä siinä onkin, että vanhemmat haluavat siirtää omat muistonsa pikkupilteilleen ja isommillekin?
Viikonloppuna kellarista löytyi vihdoin se satu, jota edesmennyt isoäitini luki. Mummo ei edes nähnyt hyvin, mutta uhrautui minun vuokseni, ajattelen.
Satu on rakas. Silmäilin läpi ja tunsin mahassa läikähtävän. Juuri tätä satua olen kaivannut muistamatta tarkkaan, mistä oli kyse.
Illansuussa totesin hyvissä ajoin lapsille, että tänään äiti lukee sadun. Välillä mukavuudenhaluinen taloudellinen ajankäyttäjä väistää tämän oikeuden ja ulkoistaa sen esimerkiksi äänikirjalle tai lapsen omatoimiselle luvulle.
Asetuimme huolella tyynyjen ja täkkien sekaan. 1970-luvun Iltasatu-lehtinippu auki ja 12 veljestä -satu alkuun.
Riemu oli suuri, kun naperot vaikenivat ja kuuntelivat hiljaa. Ensimmäinen herpaantuminen tuli vasta toisen sivun puolivälissä – mikä on hyvin.
Päällimmäinen tunne: onnistuin! Ja varovainen toive: kunpa lapsiin jäisi sama muisto kuin minuun aikanaan.
Ainakin puolet tästä on itsepetosta – tietenkin olen yrittänyt istuttaa omat toteutumatta jääneet haaveeni heille.
Sama toistuu harrastuksissa. Meidänkin perheessämme on sorruttu toteuttamaan kliseetä, huomaan.
Molempien vanhempien lapsuudenharrastukset on siirretty jälkikasvulle. Sattumalta tietenkin, selitän itselleni.
Lapset nyt ovat vain sattuneet innostumaan samoista asioista, palloilusta ja voimistelusta. Ainakin puolet tästä on itsepetosta – tietenkin olen yrittänyt istuttaa omat toteutumatta jääneet haaveeni heille. Vähintäänkin tiedostamatta.
Kun lapsi kasvaa, omien mieltymysten tuputtaminen vaikeutuu. Taaperolle menee vielä kaikki, mutta aika pian kasvava lapsi kieltäytyi katsomasta Nalle Luppakorvaa.
Vähän aikaa sitten yritin taas, muttei mene, millään.
Siinä kohtaa huomaa, että kaikki ei sittenkään kuulu minulle. Haastattelemani asiantuntija totesi toisen jutun yhteydessä, että vanhempienkin pitää opetella sitä, kuinka lapselle annetaan omaa tilaa ja oikeutta omiin asioihin.
Meillä annettu vähitellen kasvava narunlieka todistaakin jo, että tämä toimii. Mutta napanuora ei katkea, millään.
