The Who julisti ensimmäisessä hitissään My Generation kokonaisen sukupolven puolesta, että on parempi kuolla ennemmin kuin tulla vanhaksi. Sanan ironia voisi määritellä uudestaan, kun yhtyeen laulaja Roger Daltrey ja kitaristi-keulakuva Pete Townshend nousevat viikonloppuna festivaalilavalle muiden 1960-luvun rockdinosaurusten kanssa.
Supersuositun Coachella-festivaalin sijoilla Kaliforniassa järjestettävä Desert Trip -festivaali on muistutus siitä, että maailma on pullollaan eläviä legendoja, vaikka viikatemies on vieraillut tiuhaan musiikkipiireissä kuluneen vuoden aikana.
The Rolling Stones, Bob Dylan, Paul McCartney, Neil Young, Roger Waters ja The Who samassa tapahtumassa antaa esiintyjille hulppean 72 vuoden keski-iän. Tavallinen suomalainen mies kuolee alle kahdeksankymppisenä, ja myös villien vuosikymmenten läpi tarponeet rockarit ovat elämänsä ehtoopuolella.
Yle Uutiset antaa pitkän linjan musiikkitoimittaja Pekka Laineelle rockpoliisin tittelin ja tilaisuuden analysoida Oldchellan merkitystä. Laine uskoo, että mahdollisuus esiintyä 2010-luvulla on tullut rockareille yllätyksenä.
– Nämä 1960-luvun modernistit, jotka ovat luoneet ajatuksen rockista haasteellisena taidemuotona, eivät varmaan ajatelleet, että tekevät sitä vielä 70-vuotiaina.
Joogan jälkeen nitroja
Coachella-festivaalia mukaillen osuvan Oldchella-liikanimen saanut Desert Trip on helppo pilkattava.
Voi vain kuvitella, kuinka nitrot buustaavat tunnelmaa sekä lavalla että yleisössä sen jälkeen, kun ollaan yksissä tuumin nautittu Desert Trip -seikkailun mahdollisuuksista: tarjolla on joogatunteja, golfkierroksia ja kotamajoitusta järvimaisemassa. Päivällisen valmistaa julkkiskokki, totta kai.
Desert Trip vetää puoleensa suuria ikäluokkia. Markkinointikoneisto on onnistunut luomaan vahvoja mielikuvia menneistä, hyvistä ajoista. Oldchella on rockfanien oranssinsävyinen, nostalginen luokkakokous.
Laine korostaa näkökulman merkitystä. Desert Trip saattaa olla toiselle vuoden tärkein tapahtuma, toiselle väsyneiden vanhusten temmellyskenttä.
– Nostalgia on syöpä, jos se on dominoiva näkökulma, mutta sen kieltäminen tosiasioiden edessä on falskia. Jos kuulet biisin, josta tulee nuoruus mieleen ja hyvä fiilis ja sanot, että tämä on perseestä, valehtelet, Laine vannoo.
Joka tapauksessa Oldchella on muistutus siitä, kuinka aika ajoi dinosaurusten ohi. Jättiläiset kokoontuvat tömistelemään, mutta sukupuutto uhkaa.
– Tämä on se huono toimintaleffa, jossa ovat kaikki vanhat starat. Tämä on The Expendables. Kukaan ei ole ihan tikissä enää, Laine keksii.
50 vuoden kuluttua: EDM-mestarit muistitikkuineen lavalla?
Oldchellalle irvailu onnistuu parhaiten ulkopuoliselta. Festivaalivieraat tuskin pettyvät kokemukseensa, vaikka monien mielestä lavalle nousevien artistien musiikki on menettänyt ajankohtaisuutensa.
Vertailun vuoksi: Robert Plant on luonut nahkansa Led Zeppelin -vuosien jälkeen, ja David Bowie julkaisi mitä kiinnostavinta uutta musiikkia kaksi päivää ennen kuolemaansa.
– En usko, että festivaalivieraalle tulee tunnetta, että kylläpä meikäläistä kusetettiin. Jos bändit onnistuvat antamaan edes häivähdyksen siitä, mitä ne olivat parhaimmillaan, niin se on jo aika paljon.
Rockpoliisin mielestä varmimpia onnistujia esiintyjälistalta ovat The Who, Neil Young ja Paul McCartney.
The Who on säilyttänyt anarkiansa vielä näennäisillä eläkepäivillään, ja Neil Young on osannut uudistua Plantin ja Bowien tapaan. The Beatles -legenda McCartney on kultivoinut muusikkoutensa: Laineen mielestä hän on sisäistänyt hyvän soiton merkityksen eli sen, että musiikki itsessään riittää.
Kokonaisuudessaan Oldchella on supertapahtuma, joka mediahuomiosta riippumatta tallennetaan historiankirjoihin.
– Näiden kaikkien bändien kunniaksi on sanottava, että tuo on sellainen Bach, Mozart, Beethoven -lista.
Laine epäilee, ettei vastaavaa esiintyjäkaartia ole puolen vuosisadan kuluttua buukattavissa 2000-luvun artisteista.
– Kun kootaan 50 vuoden päästä elektronisen tanssimusiikin kovimmat yhteen – että Avicii ja David Guetta ovat muistitikkuineen samalla lavalla, niin veikkaan, ettei se aiheuta mittavaa huomiota, rockpoliisi virnistää.
Hampaattomuus on iso plussa
Roger Waters on Pink Floyd -vuosiensa jälkeen päättänyt vaalia perintönsä arvoa. The Wall -kiertueet pitävät huolen siitä, ettei taideteosta esitetä puolivillaisesti.
– Se on yksi hyvä tapa käyttää aikaansa. Hän haluaa pitää elämäntyönsä arvokkaana.
Dylan on Laineen analyysissa Oldchellan hankalin tapaus.
– Hän oireilee eniten oman menneisyytensä ja statuksensa kanssa. Hän ei tahdo tyytyä siihen nostalgiarooliin, joka ei ole tuottanut esimerkiksi Stonesille ongelmia. Dylan on wild card, mutta ei mitenkään hyvässä mielessä.
Dylaniin liittyy Laineen mielikuvissa tragikomiikkaa.
– Kaikki tuntuisi sujuvan häneltä helvetin hyvin paitsi Bob Dylanin musiikin esittäminen. Vanhojen kappaleiden esittäminen hyvinä liveversioina ei tahdo onnistua millään.
Dylan esiintyi pari vuotta sitten Pori Jazzissa. Legendan ääni on muuttunut tunnistamattomaksi nuoruusvuosiin verrattuna.
– Sinänsä hän on osannut kääntää ikääntymisen edukseen. Hän on keksinyt olla vanheneva bluesmies. Se on mielenkiintoista, sillä rockmusiikki on ikuisten 16- ja 17-vuotiaiden musiikkia, mutta sen juuret ovat vanhassa kansanmusiikissa ja bluesissa. Siellä on voimakas viisas vanhus -kultti: jos ei ole hampaita, se on iso plussa.
Vuosikymmeniksi stadionrockyhtyeeksi jämähtänyt The Rolling Stones muuten ilmoitti eilen palaavansa juurilleen ja julkaisevansa mutkattoman bluesalbumin joulukuun alussa.
Kuolema puhdistaa maineen
Oldchellan elävillä legendoilla on yksi yhteinen ongelma: he elävät.
– Niin se vain on, että kuolema on parasta, mitä artistille voi statuksen kannalta tapahtua. Maine uudistuu ja puhdistuu. Ikävät asiat unohtuvat, Laine luettelee.
Suru-uutisia on vuoden aikana riittänyt. Laineen mukaan joulukuussa 2015 menehtynyt Lemmy Kilmister käy hyvästä esimerkistä.
– Tuntuu että hän on nyt säteilevä rockin Äiti Teresa, joka poistui keskuudestamme ja jätti suunnattoman sentimentaalisen kaipauksen jälkeensä. Lemmy olisi tästä varmaan raivoissaan ja ojentaisi amfetamiinipussukkansa, että "vetäkää tosta kunnon nokat ja lähtekää huoriin, koska niin minä tekisin", Laine haastaa.
Desert Trip -festivaalin järjestäminen David Bowien, Eaglesin Glenn Freyn, Princen ja monien muiden kuolinvuonna on osuvaa. Oldchella on mahdollisuus nähdä elävät legendat kerralla livenä. Festivaaliliput tosin myytiin loppuun kolmessa tunnissa toukokuussa.
Onni saattaisi kuitenkin yhä potkaista, sillä pari päivää sitten järjestäjä Goldenvoice laski markkinoille uuden erän lippuja. Se sai suunniltaan trokarit, jotka olivat kaupanneet tikettejä moninkertaisella hinnalla pimeillä markkinoilla. Nyt mustan pörssin liput saattavat irrota jopa alle markkinahinnan, kolmen päivän peruslippu alle parilla sadalla eurolla.
Kahden festivaaliviikonlopun liput ovat tuottaneet yhteensä arviolta 150 miljoonaa dollaria eli vajaat 140 miljoonaa euroa.
Vielä, kun papat osuisivat nuotteihin – jos silläkään on lopulta väliä.
