Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Viisi vuosikymmentä ja kaksisataa roolia – Pirjo "Jente" Leppänen nousee näyttämölle nyt ensimmäistä kertaa itsenään

Jussi-palkittu Leppänen päätyi näyttelijäksi sattumalta. Hänestä olisi voinut tulla myös portsari tai maitotilien laskija Valiolle.

Pirjo Leppänen
Pirjo Leppänen omassa pukuhuoneessaan Rovaniemen teatterissa. Kuva: Vesa Vaarama
  • Annu Passoja

ROVANIEMI Rovaniemen teatterin arkistoista suurin osa tuhoutui Lappia-talon vesivahingon vuoksi, mutta Leppäsen äiti oli onneksi ottanut talteen lehtileikkeitä ja kuvia tyttären esiintymisistä. Moni kahdestasadasta Rovaniemen teatterissa tehdystä roolityöstä on jo painunut unohduksiin.

– Voi hyvänen aika, nämä ovat minullekin uusia. Ei hyvänen aika, Leppänen huokaa availlessaan vanhoja lehtileikkeitä.  Vuosikymmenten takaiset arvostelut ja valokuvat vievät uran alkuaikoihin, 60-luvulle jolloin Leppänen nousi näyttämölle ensi kertaa. Nuorisoteatterilainen esitti vuorosanatonta pupua.

Leppänen harrasti teatteria, mutta töissä hän kävi apteekissa sekä hotelli Lapinportin laskuttajana ja kohta jo portsarinakin. Yksi nuoruuden työpaikka oli Valiolla maitotilien laskijana.

– Kun tiloilta tuli niitä pieniä valkoisia lappuja, että kuinka paljon lehmä oli lypsänyt, niin mukana tuli se ihana navetan tuoksu, Leppänen muistelee hymyillen työtään Valionrannassa.

Sitten kävi niin, että Viulunsoittaja katolla -musikaalin Jenten roolin esittäjä sairastui ja tuuraaja piti löytää pikavauhtia. Puhumaton, mutta vekkuli pupu muistettiin ja 19-vuotiasta Leppästä pyydettiin esittämään naittajaeukkoa. "Jentenä" nyt 68-vuotias näyttelijä Lapissa yhä tunnetaan.

Pirjo Leppänen Dario Fon Donna näytelmässä.
Pirjo Leppäsellä oli parikymmentä roolia Dario Fon Donna-näytelmässä vuonna 1984. Kuva: Rainer Hiuspää

Perheenäidillä ei ole aikaa vaatteiden napitukseen

Leppänen on oppinut näyttelijän työn samoin kuin muutkin työt, tekemällä.  Jenten esittäjän sairastuminen oli Leppäselle onnekas sattuma, hän on tyytyväinen siihen että monista mahdollisuuksista elämänuraksi valikoitui näyttelijän työ.

–  Tarinoiden myötä työ on antanut ihmisen elämän ymmärrystä, sitä ymmärtää miksi joku käyttäytyy tietyssä tilanteessa niin kuin käyttäytyy. Sitä alkaa myötäelää.

On työ ottanutkin. Yhä vielä Leppänen sanoo käyttävänsä niitä helposti päälle solahtavia vaatteita, joiden pukemiseen ja riisumiseen ei mene kallisarvoista aikaa.

– Kun kymmenen paikkeilla tuli kotiin, niin lapset jo nukkuivat. Sitä kävi vain silittämässä ja sanomassa hyvää yötä niin, etteivät he heräisi. Illat olivat lapsilta pois ja se tuntuu sydämessä, Leppänen sanoo. Ilme kertoo, että sydämessä tuntuu yhä.

Synninpäästö joentörmällä

Koko valtakunnassa tunnetuksi näyttelijäksi Leppänen nousi piippua polttavana Riituna Kalle Päätalon kirjojen filmatisoinneissa. Ohjaaja Mikko Niskanen oli teatterin katsomossa, kun Leppänen esitti monologinäytelmä Donnaa ja poimi rovaniemeläisnäyttelijän Kalle Päätalon Riitu-äidiksi. Leppänen arveli, että rooli on päivän, kahden työ, mutta se oli vuoden.

Elämän vonkamiehen viimeisenä kuvauspäivänä joentörmää käveli Niskasen kanssa mies, jonka Leppänen oikein arvasi kirjailija Päätaloksi. Vastaanotto jännitti.

– Sitten hän sanoi minulle, että mitä äiti. Ja minä sanoin hänelle, että mitä poika. Kun oli juuri elänyt niitä hänen elämänsä vaikeita hetkiä, niin se tuntui kyllä aika syvästi.

Leppänen sanoo, että kohtaaminen oli synninpäästö.

– Se on hirvittävän herkkä asia, kun näyttelee toisen äitiä. Jos olisi tehnyt vääryyttä ihmiselle, joka on ollut toisen äiti, niin se olisi ollut ihan kauheaa. Minun olisi varmaan pitänyt vaihtaa maata, lähteä maanpakoon.

Leppänen palkittiin roolityöstä parhaan naispääosan Jussilla.

Salakaato-näytelmä Rovaniemen teatterissa vuonna 1979.
Vuonna 1979 esitetty Salakaato on Rovaniemen teatterin kaikkien aikojen suosituin näytelmä. Kuva: Rovaniemen teatteri

Parasta on kiertäminen

Menestyksestä huolimatta Leppänen pysyi Rovaniemellä, jonne oli palannut parin Helsingin vuoden jälkeen puolison perässä. Lapin alueteatterina toimivassa Rovaniemen teatterissa parasta on ollut maakunnan kiertäminen.

–  Autosta loppui nafta keskellä yötä, kun oltiin menossa jonnekin seuraavalle paikkakunnalle. Eihän siinä auttanut kuin ottaa reppu selkään ja lähteä juoksemaan sitä tietä pitkin. Muistaakseni Inariin. Että ollaan oltu ihan yöretkelläkin, Leppänen nauraa.

Hänellä epäilemättä olisi paljon kerrottavaa kiertämisestä Lapin selkosilla, missä lavasteita kannettiin ja purettiin koulujen juhlasaleissa ja kylätaloilla. Tarinoita täytyy kuitenkin säästää "Tänä iltana Pirjo Leppänen" -iltoihin, joissa teatterinjohtaja Kari Väänänen ja ohjaaja Eljas Liinamaa haastattelevat Leppästä. Näyttelijä kertoo vastustaneensa pitkään ajatusta esityksistä, joissa ei ole roolia ja joita ei harjoitella.

Väänäsen ja Liinamaan väsytystaktiikka vei viimein voiton, mistä teatterinjohtaja iloitsee. Väänänen puhuu Leppäsestä legendana.

–  Hän on hyvin herkästi näyttämöllä, sillä tavalla intensiivisesti. Hän on myös hirveän emotionaalinen, nytkin varmaan kohta itkee tuossa, Väänänen sanoo ja nauraa päälle.