Vastasyntyneen vauvan vatsalaukku on ensimmäisenä päivänä noin viinirypäleen kokoinen. Sofia Heinosen, 35, vatsalaukku on vain himpun verran isompi.
Hänenkin vatsansa on vasta syntynyt. Tarkalleen vuorokausi sitten kirurgi ohitti tähystysleikkauksessa mahalaukun lähes kokonaan. Vatsalaukuksi jäi vain pieni pussi – samankokoinen kuin viikon ikäisellä vauvalla – joka yhdistettiin suoraan ohutsuoleen.
Nyt Heinonen makaa sairaalapedissä ja tuijottaa vaaleaa seinää. Olo on epätodellinen. Hän ei voi uskoa, että pitkä odotus ja vimmattu valmistautuminen ovat vihdoin ohi. Tätä hän on halunnut ja odottanut kohta seitsemän vuotta.
Hän on selvinnyt leikkauksesta ja pelottavasta nukutuksesta. Mutta mitä hän on mennyt tekemään itselleen? Joka paikkaan sattuu. Aivan kamalasti.
Heinonen on koko aikuiselämänsä yrittänyt laihduttaa, onnistunutkin siinä. Keho muistaa nälät, himot, dieetit, ahmimiset, karistetut kilot. Ja sen, että kilot ovat aina tulleet takaisin.
Pyramidin huippu
– Lääkärin näkökulmasta suurin haaste lihavuuden hoidossa on painon palaaminen, Oulun yliopistollisen sairaalan ylilääkäri ja Oulun yliopiston sisätautiopinprofessori Janne Hukkanen sanoo.
Hukkanen on myös Suomen lihavuustutkijat ry:n hallituksen varapuheenjohtaja.
Tällä hetkellä lihavuusleikkaus, eli vatsalaukun ohitus- tai kavennusleikkaus, on sairaalloisen lihavuuden tehokkain hoitomuoto. Toisin kuin omatoimisella laihduttamisella, leikkauksen avulla saadaan usein pysyviä tuloksia painonpudotuksessa.
Suomessa lihavuusleikkauksia tehdään julkisella puolella vuosittain reilu tuhat. Se on vähän verrattuna muihin Pohjoismaihin. Hukkanen kuvaa lihavuuden hoitoa pyramidiksi, jonka huippuna on leikkaushoito ja perustana motivointi omatoimiseen lihavuuden hoitoon.
Sairaalloisen lihava
Lihavuusleikkaus ei ollut koskaan käynyt Sofia Heinosen mielessä, ennen kuin lääkäri otti asian puheeksi. Heinonen oli tuolloin 27-vuotias ja odotti toista lastaan.
Lääkäri vahvisti sen, minkä painoindeksi jo kertoi: Sofia Heinosen keho oli sairaalloisen lihava.
Vaa’an lukema suhteessa pituuteen kertoi, että ennemmin tai myöhemmin perusterve Heinonen tulisi todennäköisesti sairastumaan johonkin lihavuuden liitännäissairauteen: kakkostyypin diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen, sydän- tai verisuonitautiin.
– Joskus terveys ei ole itsestä kiinni, mutta jos siihen pystyy vaikuttamaan, niin minusta se on semmoinen asia, mitä kannattaa tavoitella, Heinonen sanoo nyt.
Lihavuusleikkaus edellyttää tarkkaa valmistautumista. Ennen sitä täytyy pudottaa ammattilaisten ohjeistuksella vähintään viisi prosenttia painostaan.
Kun Heinonen hakeutui ensimmäisen kerran lihavuuspoliklinikalle päästäkseen lihavuusleikkaukseen, hän onnistui tiputtamaan puolessatoista vuodessa 56 kilogrammaa.
Sitten hän muutti, masentui, ja kilot tulivat takaisin. Myöhemmin Heinonen aloitti lihavuusleikkaukseen vievän hoitopolun uudella paikkakunnalla, uudessa sairaanhoitopiirissä.
Korona-aikana Heinosen leikkausta jouduttiin siirtämään hoitajapulan takia kolme kertaa, ennen kuin se syksyllä 2021 toteutui.
Houkutusten aika
Leikkauksen aiheuttamat kivut häviävät parissa päivässä ja Sofia Heinonen kotiutuu sairaalasta.
Ensimmäisinä viikkoina lihavuusleikkauksen jälkeen hän opettelee syömisen uudestaan. Suuhun menee aluksi vain joitakin lusikallisia soseutettua ruokaa.
Puolen vuoden päästä maha vetää jo pari desiä yhdellä aterioinnilla. Se on todella vähän verrattuna aiempaan. Lihavuusleikatun täytyy olla tarkkana, että saa tarvittavat määrät ravinto- ja hivenaineita.
– Jotta tähän massaan on päästy, on ajateltu paljon ruokaa ja syöty paljon ruokaa. Se asia ei muutu, mutta nyt pitää ajatella paljon ruokaa, että pysyy hengissä, Heinonen sanoo.
Lihavuustutkija Janne Hukkanenkin ajattelee ruokaa. Hänen mielestään Suomessa ja länsimaissa on meneillään lihavuusepidemia, jonka suurin aiheuttaja on se, että ruokaympäristö on viimeisten vuosikymmenten aikana alkanut houkutella liialliseen energiansaantiin.
Energiatiheää ruokaa on helposti saatavilla. Annos- ja pakkauskoot suurenevat ja hinnat pienenevät. Vaikka viime aikoina on puhuttu ruuan hinnan kallistumisesta, isossa kuvassa ruuan hinta on ollut käytettävissä oleviin tuloihin verrattuna vuosikymmeniä laskussa.
– Lisäksi markkinointi on tehokasta ja luo tarpeita, joita ihmisillä ei aiemmin ollutkaan, Hukkanen sanoo.
Vaikka ruokaympäristön muutosta pidetään merkittävimpänä syynä lihavuusepidemiaan, lihavuuden taustalla olevat syyt ovat jokaisen yksilön kohdalla moninaisemmat.
Esimerkiksi stressi, masennus, yksinäisyys, ruokailutottumukset, alempi sosiaaliluokka, vähäinen uni, alkoholinkäyttö sekä työ- ja arkiliikunnan vähäisyys linkittyvät lihavuuteen.
Kehon muutos mietiyttää
Sofia Heinosen suhde ruokaan alkoi kasvaa vinoon varhain. Jo lapsena hän muistaa herkutelleensa salaa. Ruoka oli lohduttaja ja ystävä, jonka avulla pystyi käsittelemään, tai oikeastaan turruttamaan, erilaisia vaikeita tunteita.
Aikuiseksi kasvaessaan Heinonen oppi myös häpeämään kasvavaa kehoaan. Viime vuosiin asti hän verhosi käsivartensa ja jalkansa vaatteisiin kesähelteilläkin, koska ajatteli niiden häiritsevän muita ihmisiä.
Lempeämpi katse omaa kehoa kohtaan on vaatinut pitkällisen opettelun, eikä se edelleenkään aina onnistu. Kauneusihanteet muistuttavat jatkuvasti, että Heinonen ei mahdu muottiin.
Toivon, että löydän apuja ja uusia selviytymismekanismeja. Että oli sitten hyvä tai paha mieli, niin lääke ei olisi ruoka.
Sofia Heinonen
Kumppanin katse taas muistuttaa, että Heinonen on valloittava, kaiken kokoisena. Se on auttanut Heinosta hyväksymään itsensä.
– Kun toinen rakastaa minua sellaisena kuin olen, niin pitäisihän itsekin pystyä siihen, ja olen sitten pystynytkin.
Keho muuttuu lihavuusleikkauksen myötä usein nopeastikin, se mietityttää Heinosta.
– Löysää nahkaa jää yleensä tosi paljon. En tiedä vielä, että leikataanko sitä pois, mutta jos ei, niin eiköhän se ole sitten taas seuraava syy peitellä.
Aikuisena Heinonen on käsitellyt tunnesyömisen juurisyitä ammattilaisten kanssa. Hän toivoo, että lihavuusleikkaus on sysäys kohti terveempää ruokasuhdetta.
– Toivon, että löydän apuja ja uusia selviytymismekanismeja. Että oli sitten hyvä tai paha mieli, niin lääke ei olisi ruoka.
Ei oma valinta
Yhtä asiaa lihavuustutkija Janne Hukkanen korostaa läpi haastattelun: lihavuus ei ole ihmisen oma valinta, vaan kyse on nimenomaan yhteiskunnallisen tason ongelmasta. Vaikka yksilö voi yrittää tehdä terveyttä edistäviä ratkaisuja, tässä yhteiskunnassa on kovin helppo kerryttää kiloja.
Lääkärit hoitavat kuitenkin yksilöitä, eivätkä yhteiskuntaa. Lihavuuden seuraukset kulkevat ihmisten mukana vastaanotolle.
– Yksilö kantaa terveyshaitat ja sosiaaliset haitat lihavuudesta, vaikka yhteiskunnallisen tason ongelmastahan tässä minun mielestäni on kyse.
Sosiaalisilla haitoilla Hukkanen viittaa siihen, että lihavuus on hyvin stigmatisoiva riskitekijä, koska toisin kuin vaikkapa kolesteriarvot tai verenpainelukemat, lihavuus on muidenkin ihmisten nähtävissä.
Hänen mielestään lihavuuden hoidon puheeksi ottaminen terveydenhuollossa pitää tehdä taiten, koska aihe on herkkä.
– Tietenkään yksilöä ei pidä syyllistää. Lihavuus riskitekijänä pitäisi pyrkiä erottamaan ihmisen persoonan kommentoinnista.
Evoluutio on jättänyt henkiin ne ihmiset, joilla on ollut parempi taipumus rasvan kehittämiseen.
Lihavuustutkija ja ylilääkäri Janne Hukkanen
Syitä lihavuudelle voi etsiä kauempaakin historiasta, vaikka geenit eivät yksin selitäkään muutamassa vuosikymmenessä tapahtunutta massiivista muutosta.
Ihmislajilla on ollut aina taipumus säästää energiaa silloin, kun se on mahdollista. Hyvinä vuosina on syöty enemmän ja kerrytetty rasvaa, koska aina olisi edessä aika, jolloin olisi tarjolla niukemmin ruokaa. Hyviä vuosia seurasivat katovuodet tai huono metsästysonni.
– Evoluutio on jättänyt henkiin ne ihmiset, joilla on ollut parempi taipumus rasvan kehittämiseen. Katovuosi taas on karsinut heitä, joilla ei ole sitä taipumusta ollut, Hukkanen selittää.
Isompi kuin ikinä
Kymmeniä kiloja ja miltei vuotta myöhemmin Sofia Heinonen katsoo itseään peilistä.
Kevyempi keho on tehnyt hänestä jaksavamman äidin ja puolison. Monet asiat, esimerkiksi juoksu ja pyöräily, jotka aiemmin olivat olleet fyysisesti mahdottomia, ovat nyt osa elämää.
Lihavuusleikkaus, siihen valmistautuminen ja siitä toipuminen ovat pakottaneet Heinosen muuttamaan syömistottumuksiaan. Samalla ne ovat muovanneet Heinosen suhdetta ruokaan.
Hän on huomannut, että nykyään aterioinnin jälkeen tulee oikeasti kylläiseksi. Ruokaa ei tee enää mieli syödä muuten vaan.
Monet lihavuusleikatut kertovat saaneensa ”elämänsä takaisin” leikkauksen avulla. Se kertoo siitä, että lihavuus on monelle ihmiselle elämänlaatuasia. Heinonenkin allekirjoittaa tämän.
– Ei sitä silloin osannut ajatella, kun ne kilot olivat tuossa mukana roikkumassa, että miten paljon ne vaikuttavat kaikkeen, mutta nyt kun niitä ei ole, niin sen kyllä tuntee ja huomaa ihan kaikessa, Heinonen kertoo.
Mutta peili – sieltä Heinonen näkee jotakin aivan muuta, kuin elämänsä takaisin saaneen naisen. Mieli ei ole pysynyt perässä kehon valtavien muutosten kanssa.
– Näen itseni isompana kuin koskaan ennen. Päivä toisensa jälkeen totean, että olen tosi valtava ja epämuodostunut, ja toivon vain, että olisin pienempi, Heinonen sanoo.
Hän tiedostaa, että ajatus on täysin vinksallaan. Oma mieli valehtelee, ja se tuntuu jopa hieman pelottavalta. Heinonen on hakenut ja saanut ammattiapua kehonkuvan kanssa kamppailuun.
– Toivon, että sekin asia korjaantuu tässä lähikuukausien aikana.
Tottakai se pelottaa, että rupeaisinkin syömään taas niin, että maha tulisi aina kipeäksi ja vatsalaukku venyisi.
Sofia Heinonen
Siihen asti hän välttelee peilejä. Oman kehonkuvan vääristyminen ei tunnu kovin suurelta asialta kaiken sen hyvän rinnalla, mitä Heinonen on lihavuusleikkauksen myötä saanut elämäänsä.
Vaikka lihavuusleikkaus tekee uudelleen lihomisesta fyysisesti hankalampaa, se ei kuitenkaan estä sitä. Lopulta tehokkaimmankin hoitomuodon toimivuus on ihmisestä itsestään kiinni.
Monet leikatut ovat lihoneet entisiin mittoihinsa muutaman vuoden päästä leikkauksesta.
– Tottakai se pelottaa, että rupeaisinkin syömään taas niin, että maha tulisi aina kipeäksi ja vatsalaukku venyisi. Mutta pitää vaan yrittää oma pää kasassa, Heinonen sanoo.
