Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, Sinfonia Lahden ylikapellimestari Dalia Stasevska tajusi heti, että tilanne on vakavampi kuin kertaakaan aiemmin vuonna 2014 alkaneen konfliktin aikana.
Suomalainen huippukapellimestari oli parhaillaan matkalla Seattleen Yhdysvaltoihin. Siltä istumalta hän miltei perui kaikki työnsä kuukausiksi eteenpäin. Orkesteri ja Stasevskan agentti kertoivat tukevansa kapellimestaria päätöksessä, mutta pyysivät häntä miettimään asiaa yön yli.
– Minulla oli kova tahto tulla kokopäiväiseksi avustustyöntekijäksi. Sitten ymmärsin, että on erilaisia tapoja auttaa Ukrainaa, kertoo Stasevska.
Musiikilla ei voi saada sotaa loppumaan, mutta hän ymmärsi voivansa työssään käyttää omaa ääntään ukrainalaisten puolesta puhumalla konserttiyleisölle ympäri maailmaa.
– Siitä alkoi tavallaan minun oma rintamani.
Kiovassa syntyneellä Stasevskalla on Ukrainassa sukulaisia ja ystäviä, joiden kanssa hän pitää yhteyttä päivittäin. Hän osaa ukrainan kieltä ja maan kulttuuri on hänelle tärkeää.
Voitontahto hämmästyttää
Ukrainalaisilla on Dalia Stasevskan mukaan hämmästyttävän vahva tahto voittaa. Hänen on jopa vaikea ymmärtää, mistä he löytävät tällaista urheutta.
– Ukrainassa ei ole vettä, ei sähköä eikä lämmitystä. Silti he sanovat, että viekää vaikka koko maa alas, mutta me emme luovuta. Olemme täällä loppuun asti. Tämä on äärettömän liikuttavaa.
Ukrainan kansan vahvuus inspiroi Stasevskaa olemaan luovuttamatta omaa taisteluaan Ukrainan puolesta. Hänelle on tärkeää jatkuvasti muistuttaa käynnissä olevasta sodasta.
– Poliitikkoja ympäri maailman on painostettava, että meidän on autettava enemmän. Länsi ei nyt auta Ukrainaa tarpeeksi, se on vaan de facto.
Kuuntele Petri Niemen toimittama Dalia Stasevskan haastattelu tästä:
Konsertti Lvivissä keskellä sotatilaa
Myös konkreettisen avustustyön tekeminen on ollut tärkeää. Stasevska ja hänen veljensä ovat keränneet yhdessä suomalaisten kanssa rahaa, jolla on ostettu käytettyjä autoja täyteen tavaroita, jotka on viety Ukrainaan.
– Viisi autollista avustusta on jo viety, ja nyt joulun alla on vielä yksi keräys, Stasevska kertoo.
Edellisen avustusajon aikana kapellimestari jäi Lviviin ja johti siellä paikallista orkesteria.
– Se oli liikuttavaa. Konsertti oli muistutus jostain normaalista ajasta maassa, jossa ei tällä hetkellä ole mitään normaalia, koska se on sotatilassa.
”Kun meitä väsyttää, sotakoneisto ei väsy”
Dalia Stasevska toivoo, että länsi jaksaa jatkaa Ukrainan auttamista.
– Kun meitä väsyttää, sotakoneisto ei väsy. Olemme nähneet mihin ukrainalaiset pystyvät, kyllä meiltä pitää löytyä voimaa pysyä heidän takanaan.
Avun antamista Ukrainalle pitäisi vauhdittaa. Hänen mielestään pitäisi panostaa enemmän ase- ja puolustusapuun, jotta ukrainalaiset saavat sodan loppumaan mahdollisimman pian.
Musiikki on keino purkaa vaikeita asioita
Yksi osa huippukapellimestarin omaa taistelua Ukrainan puolesta on torstaina 1. joulukuuta Lahden Sibeliustalossa järjestettävä Ukraina-tukikonsertti, jonka Dalia Stasevska johtaa. Konsertin tuotto ohjataan Ukrainaan Kirkon ulkomaanavun kautta. Ylikapellimestari lahjoittaa myös oman konserttipalkkionsa kokonaisuudessaan keräykseen.
Illan ohjelmistoon on lisätty ukrainalaisen säveltäjän Myroslav Skorykin teos Hutsul Tryptich.
Aina sen jälkeen kun Dalia Stasevska vetoaa konsertissa yleisöön ukrainalaisten puolesta, orkesteri soittaa maan kansallishymnin tai muuta ukrainalaista musiikkia.
Ukrainan Kansallishymni kuullaan myös Sibeliustalossa.
Ylikapellimestari kokee hetkien olevan tärkeä sekä hänelle että yleisölle.
– Asiat, joita joutuu päivittäin käsittelemään, ovat niin hirveitä, että psyyke joutuu ääritilaan. Nämä ovat olleet hyviä hetkiä olla yhdessä, käsitellä asioita ja puhua niistä.
Hänen mielestään nämä tuokiot antavat ihmisille voimaa taistella ja auttaa. Näin Ukrainaa ei unohdeta.
Ukraina-tukikonsertti Dalian Mixtape #2 feat. Leila Josefowicz järjestetään Lahdessa Sibeliustalossa torstaina 1. joulukuuta 2022.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 2.12.2022 klo 23:een saakka.
Juttua muokattu 2.12.2022 klo 13.55: Muutettu Lahti Sinfonia muotoon Sinfonia Lahti.
Lue myös: