Nykyisen ja entisen vertailu on olennainen osa kilpaurheilua ja sen seuraamista. Näin on mahdollista hahmottaa lajien kehitystä ja pohtia muutosten syitä.
Juoksija Roger Bannister alitti ensimmäisenä maililla neljä minuuttia juoksemalla 3.59,4 Oxfordissa 6. toukokuuta 1954. Tuolla ajalla päätyisi nykyisin kaikkien aikojen tilastossa jaetulle sijalle 1 241.
68 vuodessa kehitys on ollut kiistatonta harjoitusmenetelmien, ratamateriaalien ja kenkäteknologian saralla – kemiallista puolta täysin sivuuttamatta.
Kun Bannister juoksi haamumailinsa, parhaat maastohiihtäjät viettivät kuninkuusmatkalla eli 50 kilometrillä keskimäärin kolme tuntia. 1950-luvulla puusukset olivat vaihtumassa sälesuksiin, mutta eteneminen tapahtui vain perinteisellä hiihtotavalla ja väliaikalähtöisesti.
Sittemmin hiihtäjien etenemistä ovat nopeuttaneet muun muassa välinekehitys ja parantuneet hiihtobaanat sekä vapaan hiihtotavan ja massalähtöjen mukaantulo. Nopein arvokisojen viisikymppiä nähtiin Lahdessa 2017, kun maailmanmestari käytti matkaan tunnin, 46 minuuttia ja 28,6 sekuntia.
Hiihtohistorian kautta aikain nopein urheilija on Johannes Hösflot Kläbo. Norjalainen tunnetaan hiihdossa ennennäkemättömästä rytminvaihtokyvystään, jonka ansiosta Kläbo on hallinnut massalähtöinä käytäviä kisoja mielin määrin.
Harvinainen tappio
Kläboa ja Bannisteria yhdistää mielimatkan pituus, 1 500 metristä mailiin eli 1 609 metriin.
Kun Bannister menehtyi 88 vuoden iässä 3. maaliskuuta 2018, Kläbo katseli Lahden hiihtostadionilla spesiaalimatkallaan vapaan hiihtotavan sprintissä italialaisen Federico Pellegrinon suksenkantoja.
Kläbo joutui tunnustamaan Pellegrinon paremmakseen kahtena muunakin kertana vuonna 2018, mutta sen jälkeen vapaan hiihtotavan sprintissä ei ollut norjalaistähden voittanutta.
Kunnes koitti lauantai, jolloin Kläbon neljän vuoden voittoputki katkesi. Ja katkaisija oli muuan Pellegrino.
Vaikka Kläbo oli sairastumisen vuoksi huilannut edellisen maailmancupin viikonlopun, tuskin kukaan uskoi hänen tappioonsa, etenkin kun Kläbo saapui loppusuoralle ensimmäisenä.
Kläbo sortui kuitenkin alkeelliseen virheeseen jättämällä ulkokaistan auki, mikä avasi Pellegrinolle sauman ohitukseen ilman koukkauksia.
Tästä huolimatta Kläbon kiritappio hakee sensaationa vertaistaan. Samanlainen yllätys koettiin vuonna 1999, kun Thomas Alsgaard kärsi Norjan MM-viestiankkurina kiritappion Itävallan Christian Hoffmannille.
Pellegrinon tapauksessa voitto tuli pikahälytyksellä. Italialainen sprinttispesialisti sai aamulla vaimoltaan luvan lähteä kisaan, koska esikoislapsen syntymä antoi edelleen odottaa itseään.
Kyseenalaista historiaa
Lauantaina Davosissa syntyi kuitenkin hiihtohistoriaa – valitettavasti erittäin kyseenalaista.
Naisten kilpailussa maailmancupin pisteet olivat suorastaan naurettavassa alennusmyynnissä, koska osallistujalistassa oli vain 39 nimeä.
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS muutti täksi kaudeksi sääntöjään niin, että cupin pisteitä jaetaan 30:n sijaan 50 parhaalle. Näin ollen lauantaina karsinnan maaliin hiihtäminen tarkoitti jokaiselle hiihtäjälle vähintään 12 pisteen pottia.
Kun hiihdon maailmancup perustettiin kaudeksi 1981–1982, pisteitä jaettiin vain 15 parhaalle seuraavalle niin, että voittaja sai 26 pistettä (26-22-19-17-15-13-11-9-7-6-5-4-3-2-1).
Tuolloin MM-kisat olivat osa maailmancupia. MM-kisojen 50 kilometrillä voittajaksi hiihti Thomas Wassberg, joka käytti matkaan kaksi tuntia ja 32 minuuttia. Pronssia ottanut Norjan Lars Erik Eriksen hävisi ruotsalaiselle 49 sekuntia.
Se oli tappiona vähemmän kuin mitä iranilainen Samaneh Beyrami Baher ja makedonialainen Ana Cvetanovska jäivät lauantaina naisten sprinttikarsinnan voittajasta, vaikka matka oli 33 kertaa lyhyempi kuin Wassbergilla ja Eriksenillä 40 vuotta sitten.
Baherin tarkka ero kärkeen oli 55 sekuntia ja Cvetanovskan 59 sekuntia. Tämä tarkoittaa, että molemmat ottivat karsinnan voittajalta takkiin 1,5 kilometrin reitillä keskimäärin lähes neljä sekuntia jokaisella sadan metrin pätkällä.
Ennen jokainen maailmancupin piste oli arvostettava saavutus, kaksinumeroisista lukemista puhumattakaan. Lauantaina Baher palkittiin kuitenkin 13:lla ja Cvetanovska 12 pisteellä. Siis siitä, että he hiihtivät 1,5 kilometriä.
Iranilaiset ja makedonialaiset hiihtäjät ovat vuosien saatossa esiintyneet arvokisoissa, joihin heikommat hiihtomaat saavat lähettää yksittäisiä urheilijoita nauttimaan osallistumisen riemusta. Sijoituksia ja eroja kärkeen on turha edes mainita.
Kansainvälisten hiihtopäättäjien silmissä saattaa näyttää hienolta, että laji saa uusia maita maailmancupin pisteille.
Mutta lauantaina se oli kärkiloiston takana kaikessa hiljaisuudessa lajin syvän ytimen, kilpailun, kannalta vain ja ainoastaan nöyryyttävää.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 19.12. klo 23 asti.
