Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Frida Karlsson menetti tajuntansa minuutiksi, avaa nyt pelottavia hetkiä – norjalaistähti vaikuttui ruotsalaisen voimista

Frida Karlsson makasi Tour de Skin kokonaisvoittonsa jälkeen pitkään maalissa ja hänet kannettiin pois paareilla.

Frida Karlsson tuupertui maalissa.
  • Roope Visuri
  • Laura Arffman

Tour de Skin päätöksessä säikäytti kiertueen voittajan Frida Karlssonin olo maalissa. Ruotsalaisvoittaja antoi kaikkensa Alpe Cermisin loppunousussa ja tuli maaliin 15. sijalla. Karlsson tuupertui lumen pintaan, makasi pitkään maalialueella ja tarvitsi lääkärinhoitoa.

Hän voitti kiertueen 33,2 sekunnin erolla Kerttu Niskaseen ja 47,6 sekunnin erolla Tiril Udnes Wengiin.

Niskanen nousi kokonaistuloksissa toiseksi ohi Wengin, kun suomalainen oli loppunousussa neljäs.

Karlssonin ympärille kerääntyi maalissa suuri joukko auttajia. Hänet vietiin pois paareilla. Myöhemmin Ruotsin joukkueen lehdistöpäällikkö Astri Lindbäck kertoi, että Karlsson oli viety sisälle. Hän pystyi puhumaan valmentaja Stefan Thomsonin kanssa.

– Hän istui ja joi vähän mustikkakeittoa, Lindbäck avasi Yle Urheilulle.

– Frida oli iloinen, mutta todella väsynyt. Nyt hän aikoo syödä lounasta ja käydä suihkussa.

Valmentaja Thomson avasi dramaattisia hetkiä Expressenin haastattelussa.

– Näin, että hän hengitti, mutta hän menetti tajuntansa. Hän oli varmasti minuutin ”poissa”. Häneen ei saanut yhteyttä, Thomson sanoi.

– Lääkärit sanoivat, että hän on kunnossa. Mutta hänen pitää levätä nyt. Frida on todella puhki.

Karlssonista tuli Charlotte Kallan jälkeen toinen ruotsalaisvoittaja Tour de Skillä. Karlsson sai tietää voitostaan vasta sen jälkeen, kun oli palannut tajuihinsa.

Lääkintähenkilökunta hoivaa maassa makaavaa Frida Karlssonia Tour de Skin maalissa.
Frida Karlssonia hoidettiin Alpe Cermisin huipulla. Kuva: Lehtikuva

Karlsson kertoo olleensa peloissaan lyyhistyttyään.

– En tuntenut käsiäni ja jalkojani, Karlsson kuvailee Expressenin mukaan.

Karlssonin mukaan hän on kokenut vastaavaa aiemminkin, mutta se on yhtä rajua aina.

– En muista sadasta viimeisestä metristä kisassa mitään, Karlsson totesi.

Kisan jälkeen palkintojenjako kuohutti kovasti, koska se pidettiin ilman Karlssonia. Ruotsalaistähti ei ollut kuitenkaan tilanteesta moksiskaan.

– Yksi ensimmäisistä kysymyksistäni herättyäni oli, että milloin palkintojenjako on. Mutta olisi ollut outoa viedä minut sinne paareilla, Karlsson sanoi.

Frida Karlsson ei ollut mukana palkintojenjaossa.

Tiril Udnes Weng vaikuttui ruotsalaisen voimista – Niskanen ymmärsi tuskaa

Kerttu Niskanen ymmärsi Karlssonin tuskaa kilpailun jälkeen.

– Kun hiihtää ja etenkin Alpe Cermisin, siinä ei ole fyysisellä kunnolla väliä. Henkisellä kunnolla mennään loppu. Uskon, että Fridalla on ollut tyhjä olo. Hän on vaan pään sisällä päättänyt, että tullaan maaliin ja otetaan voitto. Sitä sitten vasta romahtaa, kun tulee maaliin, Niskanen totesi Yle Urheilulle.

– Oli vaikuttavaa, että hän veti noin äärirajoille. Toivon, että hän voi hyvin ja on valmis kisaamaan, Tiril Udnes Weng sanoi Yle Urheilulle.

Niskanen nousi nyt ensimmäistä kertaa Tour de Skin kokonaiskilpailussa palkintokorokkeelle. Suomalaisnaisista Tourilla kolmen joukkoon ovat yltäneet myös Virpi Sarasvuo, Aino-Kaisa Saarinen sekä Krista Pärmäkoski. Sarasvuo on voittanut kokonaiskisan kahdesti.

– Tämä on iso ja tärkeä juttu. Monta kertaa olen hiihtänyt Touria. Nyt ensimmäistä kertaa palkintokorokkeelle. Jos pitää jotain negatiivista löytää, napsun harmittaa Oberstdorf. Jos siellä olisi tullut kohtalainen suoriutuminen, voittotaistosta olisi tullut tiukka, Niskanen arvioi ja viittasi viidenteen sijaan paraatimatkallaan perinteisen normaalimatkalla ja viidenteentoista sijaan vapaan hiihtotavan takaa-ajossa.

Niskanen uskoi etukäteen, että taistelisi loppunousussa kokonaistilanteen kolmossijasta Saksan Katharina Hennigia vastaan. Hennig jäi kuitenkin nopeasti nousussa. Niskanen pystyi repäisemään myös riittävästi, että pystyi kirimään 25 sekunnin eron Norjan Wengiin kiinni.

– On vähän arvoitus, miten kelläkin jalka nousee. Eroja voi tulla suuntaan ja toiseen. Yritin kolmossijaa ja sain kakkosen, Niskanen totesi.

Katso, kuinka Kerttu Niskanen rutisti Alpe Cermisillä neljänneksi ja kiertueella toiseksi.

Tiril Udnes Weng kuvaili Touriaan upeaksi.

– En odottanut tätä viimeistä nousua. Tiesin, että Niskanen ja Karlsson päihittäisivät minut. Olen iloinen, että otin kolmossijan, norjalaistähti sanoi.

Hän johtaa edelleen maailmancupin kokonaiskilpailua ja saa pitää keltaisen liivinsä. Tavoitteet loppukauteen ovat selvät.

– Unelmoin mitalista (MM-kisoissa) Planicassa ja haluan pitää keltaista liiviä loppukauden, Weng sanoi.

Kyllönen hyytyi loppunousussa

Suomalaisnaisista kiertueen veti läpi kaksi urheilijaa. Anne Kyllönen jäi loppunousussa 28. sijalle ja oli kokonaistuloksissa 19:s.

– Kroppa oli tyhjä energioista. En saanut imeytymään oikein mitään eilisen jälkeen. Lähtöpaikalla oli kädet ja jalat tyhjän tuntuiset. Oli vähän harmi, koska olisi ollut kiva taistella kunnon sijoituksista, Kyllönen sanoo.

Kyllönen toivoo, että kysesssä olisi vain Tourin rasitukset ja hän olisi terve. Karlssonin tuupertuminen ei häntä yllättänyt.

– Tour on kaikille urheilijoille todella kova rutistus. Monissa joukkueissa on erilaisia tauteja liikkunut. Elimistö on varmasti ihan äärirajoilla, Kyllönen totesi.