Nuorisopsykiatrian suljettu osasto on kriisissä Oulussa.
Oulun yliopistollisen sairaalan OYS-psykiatrian osasto 86:lla hoidetaan 13–17-vuotiaita nuoria. Potilailla on esimerkiksi syömishäiriöitä, masennusta tai itsetuhoisuutta.
Ylen läpikäymät asiakirjat kuvaavat, millaista selviytymiskamppailua arki 22-paikkaisella osastolla pahimmillaan on.
Hoidossa ollut nuori kertoo kokemuksistaan tässä jutussa.
Työntekijät huolissaan
Nuorisopsykiatrian ydinongelma on tässä: potilaita on liikaa ja osaavaa työvoimaa liian vähän. Saman asian kanssa on kamppailtu pitkään.
Ajan kuluessa tilanne on yhä vaikeutunut.
Oulun Peltolassa sijaitsevan osaston ollessa ylitäynnä osa potilaista on nukkunut patjoilla lattialla, koska sängyt ovat loppuneet.
Koko tilanne on aiheuttanut suurta hätää.
Se näkyy epäkohtailmoituksissa, joita muun muassa nuorisopsykiatrian oma henkilöstö on toimittanut aluehallintovirastolle.
Seuraavat lainaukset on poimittu viime vuoden epäkohtailmoituksista:
”Tilanne on kaoottinen, ja työn tekeminen edes välttävällä laadulla on mahdotonta.”
”Välillä kevään aikana ollaan oltu tilanteessa, jossa yhdessä huoneessa on ollut neljä potilasta: yksi sängyllä, yksi ns. laivasängyllä (seinästä vedettävä lisävuode) ja kaksi lattiapatjoilla. Tällaisessa tilanteessa potilaiden hoitaminen ja toipuminen on lähes mahdotonta.”
”Henkilökunta on todella kuormittunut.”
Yle haastatteli syömishäiriötä sairastavaa nuorta sekä hänen äitiään, joilla on kokemuksia osastosta 86. He esiintyvät asian arkaluonteisuuden vuoksi anonyymisti.
– Paikat ovat olleet tosi täynnä, ja olen itsekin nukkunut patjalla. Ilmapiiri on ollut levoton. Hoitajat ovat olleet tosi kiireisiä ja välillä kireitä, nuori kuvailee.
Hän on kokenut ahdistavana, että huone on pitänyt jakaa muiden kanssa, vaikka oma olo on ollut huono.
Äiti kertoo, että vierailuille tarkoitettu huonekin on välillä otettu potilaskäyttöön.
Potilas pahoinpideltiin
Useissa epäkohtailmoituksissa kerrotaan, että työntekijät eivät ehdi kiireiltään keskittyä potilaiden auttamiseen.
Osastolla joudutaan käyttämään runsaasti sijaisia, joiden perehdyttäminen syö sekin työntekijöiden työaikaa.
Tilanteen seurauksia kuvailtiin ilmoituksissa muun muassa näin:
”Potilasturvallisuutta ei voida taata tällä henkilöstömäärällä.”
”Vaarallisia esineitä kulkeutuu potilashuoneisiin hoitajien huomaamatta.”
Potilasturvallisuusilmoituksia on tehty tänä vuonna vain neljässä kuukaudessa liki sata. Lähes 80 prosenttia niistä on koskenut potilaiden erilaista itsetuhoista käyttäytymistä.
Osastolla on päässyt tapahtumaan myös erityisen vakava tilanne, kun samaan huoneeseen sijoitetuista potilaista toinen pääsi pahoinpitelemään toisen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallintovirastolle tänä vuonna toimittamista selvityksistä käy ilmi, että potilaiden huonesijoittelussa oli tehty virhe. Se johtui selvityksen mukaan osaltaan siitä, että osasto oli ollut pitkään ylitäysi.
Tänä keväänä OYS-psykiatria päätti hätäratkaisuna sijoittaa alaikäisiä ruuhkien vuoksi aikuisten osastolle.
Virkamiehet avin sosiaali- ja terveyspalvelut -yksiköstä kävivät maaliskuussa selvittämässä tilannetta paikan päällä. Yle pyysi virastolta haastattelua. Avi kieltäytyi sanoen, ettei voi kommentoida keskeneräisiä valvonta-asioita.
Yle kysyi avilta, miksi yksikön virkamiehet menivät käymään osastolla vasta tänä vuonna, vaikka ongelmista tuli viime vuonna paljon ilmoituksia.
Aluehallintoylilääkäri Pasi Hirvikoski totesi yleisellä tasolla, että perusteet tarkastukselle arvioidaan tapauskohtaisesti ja usein asiat voidaan selvittää ja ratkaista kirjallisella menettelyllä.
Avin työsuojelun vastuualueen tarkastaja kävi puolestaan viime syksynä osastolla. Tuolloin nousi esiin, että hoitajat ja lääkärit ovat kokeneet työssään laajasti haitallista kuormittumista.
”Olen todella pahoillani”
OYSin nuorisopsykiatrian johdossa oleva erikoislääkäri Juha T. Karvonen myöntää kiertelemättä, että nuorisopsykiatrian osasto 86:n tilanne on ollut ja on edelleen kriittinen. Hän pitää aiheellisena huolta, jota esimerkiksi työntekijät ovat tuoneet esiin.
– Hoitohenkilökunta on tiukoilla ja uupunut. Ei siellä paljon muuta pysty kuin koettaa pitää potilaat hengissä, jos osastolla on 200 prosentin kuormitus.
Karvonen sanoo, että hän ja muu OYS-psykiatrian johto ovat toistuvasti raportoineet osaston ongelmista ja niukoista resursseistaan entisen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja nykyisen hyvinvointialue Pohteen johdolle.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vs. johtajana toimi syksystä 2021 vuoden 2022 loppuun asti Juha Korpelainen. Pohteen johtajana toimii Ilkka Luoma.
Heidän mukaansa nuorisopsykiatrian tilanne on otettu ylimmässä johdossa vakavasti, ja sen ratkaisemiseksi on tehty se mitä on voitu.
Osaavaa työvoimaa on pyritty rekrytoimaan. Lisäksi maakunnassa on edistetty esimerkiksi hankkeita, joissa koulukuraattoreita ja kouluterveydenhoitajia on koulutettu antamaan matalan kynnyksen tukea ennaltaehkäisevästi. Korpelainen huomauttaa sairaalaosaston ruuhkautumisen kertovan siitä, etteivät nuoret ole päässeet riittävän avun piiriin perusterveydenhuollossa.
Korpelainen pahoittelee, ettei tilanteeseen ole löydetty riittäviä ratkaisukeinoja. Voit kuunnella hänen kommenttinsa alta.
Oulussa nuorisopsykiatrian osastoa on ruuhkauttanut osaltaan myös se, että sinne on toimitettu päivystyksen kautta toistuvasti kehitysvammaisia henkilöitä.
Uusi syömishäiriöyksikkö tulossa
Hyvintointialue Pohde käynnistää kesäkuussa Oulussa uuden syömishäiriöyksikön, minkä pitäisi helpottaa osasto 86:n ruuhkia. Noin puolet osaston nuorista on ollut syömishäiriöpotilaita.
Osastolla hoidossa ollut nuori kokee, ettei ole toistaiseksi toipunut sairaudestaan tai saanut siihen nuorisopsykiatrialla toimivaa apua.
– Minusta hän on ollut nuorisopsykiatrian osastolla lähinnä säilössä, äiti harmittelee.
Nuoren mukaan hoito on keskittynyt paljon vain fyysiseen puoleen ja ruokailuihin.
OYSin nuorisopsykiatrian johdossa olevan erikoislääkärin Juha T. Karvosen mielestä osastolla 86 on osaamista syömishäiriöiden hoidosta, mutta laatu on kärsinyt kiireestä.
Hän uskoo, että tilanne paranee uuden syömishäiriöyksikön myötä.
Haluatko kertoa kokemuksistasi aiheeseen liittyen? Voit ottaa yhteyttä toimittaja Kirsi Karppiseen: [email protected]
Voit keskustella aiheesta 7.5. kello 23:een asti.