Suomalainen pitkän linjan urheiluvaikuttaja Erkki Alaja on poissa.
71-vuotias Alaja kuoli äkillisesti eilen torstaina. Hänen puolisonsa Tuuli Merikoski kertoi asiasta Twitterissä.
Liikuntaneuvos ja entinen pääsarjatason jalka- ja käsipalloilija oli suomalaisen urheilukentän kantavia voimia vuosien ajan.
Alaja työskenteli muun muassa Suomen jalkapallon miesten pääsarjassa HJK:n toimitusjohtajana ja AC Allianssin puheenjohtajana. Hän oli myös tunnettujen urheilijoiden, kuten Arto Bryggaren, Topi Raitasen, Mikael Forssellin ja Laura Lepistön taustalla managerina, minkä lisäksi hän toimi uraauurtavasti suomalaisen urheilumarkkinoinnin saralla.
Alaja auttoi useita suomalaisurheilijoita. Riikka Lehtonen, yksi Suomen kaikkien aikojen lentopalloilijoista, oli myös hyvin läheinen Alajan kanssa. Lehtonen sai kuulla Alajan edesmenosta Yle Urheilun puhelinhaastattelussa.
– Erkki oikeastaan tuli elämääni, kun olin jo lopettanut lentopallourani. Olympiakomiteassa nykyisin työskentelevä Jaana Tulla saattoi meidät yhteen. Hän tuli mukaan beach volley -urani varrelle, Lehtonen kertoo hyvin liikuttuneena.
– Jaana ja Erkki olivat läsnä, kun olin tehnyt vaikean päätöksen lopettaa urani. Hän on ollut aina läsnä minulle ja häneltä on voinut aina kysyä mitä vaan. Hän oli aina sellainen hyväsydäminen, ihanan positiivinen ja kannustava, hän kuvailee pitkäaikaista urheiluvaikuttajaa.
Lehtosen mukaan Alajan arvo suomalaiselle urheilulle on ollut poikkeuksellisen suuri: hänellä olisi ollut vieläkin paljon annettavaa alalle, vaikka hän oli antanut jo valtavan paljon.
– Kaikki tieto ja kokemus, mitä hänellä oli, oli sellaista, mitä hän myös jakoi hyvin vuolaasti eteenpäin. Hän myös piti viimeiseen asti puolia, jos oli valinnut jossain sen asiakseen. Hän ajatteli aina isosti kaikkia ihmisiä, isolla skaalalla.
– Eniten minusta tuntuu tällä hetkellä pahalta Tuulin ja Erkin muiden läheisten puolesta. Olen aika sanaton. Haluan toivottaa paljon paljon voimia kaikille Erkin läheisille.
Intohimoinen urheilumies, myös vaikeissa paikoissa
Suomen alle 16-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja ja pitkän uran pääsarjajalkapalloilijana HJK:ssa tehnyt Erkka V. Lehtola muistelee myös Alajaa lämmöllä.
Lehtola pelasi urallaan muun muassa HJK:ssa, jossa Alaja oli toimitusjohtajana ja AC Alliansissa, jossa urheiluvaikuttaja toimi puheenjohtajana. Lehtola kuvailee Alajaa intohimoiseksi urheilumieheksi, ”pelaajien puheenjohtajaksi”.
– Hän oli lämmin ihminen ja loi sellaista henkeä mielestäni seuraan ja myös joukkueeseen siinä roolissa. Se edesauttoi pärjäämistä kentällä.
– Hän oli tunteiden tulkki ja verbaalisesti todella taitava sanankäyttäjä. Hän on ollut ehdottomasti monessa mukana, mutta arvostan itse hänen seurauskollisuuttaan. Hän kävi Kiffenin peleissä kymmeniä vuosia. Hän oli yksi Pallokentän suurista hahmoista.
Alaja toimi monen urheilijan, kuten Mikael Forssellin taustajoukoissa. Lehtola arvostaa kovasti Alajan panosta Forssellin uralla.
– Kun ”Miklu” lähti maailmalle todella nuorena, hän oli isosti taustalla ja järjestämässä asioita, ja tuki koko Forssellin perhettä. Minulla on varma tunne, että hän oli paitsi urheilumanageri ja auttoi itse asiassa, mutta tärkeä ihminen muutenkin heille, jotka olivat hänen tallissaan.
Forssell kertoo tutustuneensa Alajaan jo 12-vuotiaana hänen perustamassaan jalkapallojoukkueessa Sopassa (Sosiaalipalloilijat).
– Sinne kaikki ovat tervetulleita taustoista tai taidoista riippumatta. Ekin tuki ja turva läpi koko jalkapallourani ja elämän on ollut minulle korvaamatonta ja tämä suru ja tyhjiö on valtava hänen poismenonsa jälkeen, Forssell sanoo.
– Hän oli yksi hyväsydämisimmistä ja lämpimimmistä ihmisistä. Hän oli aina läsnä ja antoi aikaansa kaikille. Eki tunsi kaikki ja kaikki tunsivat Ekin. Ammattitaito markkinoinnissa ja sponsoriasioissa johti meidät yhteen, kun siirryin Chelseaan 17-vuotiaana. Hyvin lyhyen ajan jälkeen meistä tuli parhaimpia ystäviä.
Alaja teki syvän vaikutuksen
Urheiluvaikuttaja Maija Innanen tapasi Alajan ensimmäistä kertaa jo kymmeniä vuosia sitten. Hän soitteli Alajan kanssa etenkin työelämässä, mutta myös uran jälkeen puhelut ovat olleet pitkiä.
– Erkki on yksi niistä, jotka ovat tehneet syvän vaikutuksen. Hän oli jotenkin lähtökohtaisesti hyvä ihminen. Hän pyrki kaikissa teoissaan hyvyyteen ja aina näkemään ihmisissä hyvää. Toki hänellä oli mielipiteitä toiseenkin suuntaan.
Innasen mukaan Alaja oli kiinnostunut ihmisistä, mutta myös ilmiöistä, ja etenkin yhteistyöstä.
– Hän ei miettinyt, oliko ihminen ministeri tai tavallinen tallaaja vapaaehtoistyössä. Kaikki olivat hänelle hyvin tasa-arvoisia. Hän oli tasa-arvomies sanan varsinaisessa merkityksessä.
– Sukupuolten välinen tasa-arvo on ollut myös minulle tärkeä asia, etenkin urheilussa, missä sitä ei vuosikymmeniin ollut oikein olemassa. Hän ei koskaan erotellut ihmisiä sukupuolen mukaan.
Innanen jää kaipaamaan Alajaa sydämestään, erityisesti ihmisenä.
– Hänellä oli suuri sydän, minkä lisäksi hän teki hyvin merkittäviä asioita. Ihmiset muistetaan kuitenkin etenkin siitä, millaisia henkilöitä he olivat. Erkin osalta ei voi ajatella muuta kuin hyvää. Toivottavasti uudessa maailmassa hänellä on mahdollisuus tavata veljensä, joka oli hänelle kovin rakas, sekä äitinsä, jonka hän saattohoiti muistaakseni vajaa vuosi sitten.
Kuka muistaa vielä ajan, jolloin urheilussa annettiin urheilijalle ruskeita kirjekuoria? Ainakin liikuntaneuvos Erkki Alaja, joka teki mittavan työn suomalaisen urheilun parissa. Erkki Alaja vieraili vuonna 2017 Ylen aamu-tv:ssä.
Merkittävä kirjallinen tuotanto
Alaja jätti jälkeensä merkittävän ja monipuolisen kirjallisen tuotannon henkilöhistorioista erilaisten laitosten ja urheilunäyttämöjen historiikkeihin. Viimeiseksi julkaistuksi teokseksi jäi Olympiastadionin historiikki, joka ilmestyi vuonna 2020.
– Tietyllä tavalla häntä kuvaa hänen omaelämäkertansa nimi, Kutsumus. Hän ei koskaan asettanut itseään eturiviin, vaikka olikin toiminnanjohtajana ja mukana monissa hankkeissa, joissa hän oli keskeinen henkilö ja aikaansaaja. Kaikkiaan uskomattoman hieno persoona, jolla urheilussa oli iso osa, urheiluvaikuttaja Risto Nieminen muistelee.
– Suurin merkitys oli hänen persoonallaan. Hän oli poikkeuksellisen lämmin ja suurisydäminen sekä huumorintajuinen. Oli kyse sitten esimerkiksi Olympiakomitan toimitiloista, pallokentistä tai Töölön torin kahvilasta, ihmiset kerääntyivät ympärille. Siinä vallitsi iloinen ja ystävällinen henki, jossa kannustettiin ja kommentoitiin maailmaa sekä urheilun tapahtumia.
Alajan omaelämäkerta on samalla myös suomalaisen urheilumanageroinnin historiikki. Alaja oli ammattikunnan pioneeri Suomessa.
– Varmaan voi sanoa, että Erkki on suomalaisen urheilumanageroinnin oppi-isä. Hän on kouluttanut useita sukupolvia sen pariin. Parikin sukupolvea urheilijoita tuntee hänet myötätuntoisena ja osaavana managerina.
Erkki Alaja suunnitteli Helsinki-päivän kunniaksi kävelykierroksen kaupungin urheilupaikoille, kun Helsingin liikuntapalvelut täytti 100 vuotta ja sen kunniaksi kaupunki valitsi 100 legendaarista urheilijaa. Erkki Alaja kertoi aiheesta vuonna 2019.
Raitanen: ”Sydämellinen, auttavainen ja ajattelevainen”
Alaja manageroi vuosia myös viime kesän estejuoksun Euroopan mestaria Topi Raitasta. Heidän yhteistyönsä alkoi vuonna 2015.
– ”Eki” otti minut siipiensä suojaan ja loi mahdollisuudet sille, että pystyin urheilemaan ammatikseni, Raitanen kertoo Yle Urheilulle.
Vuosi sitten juoksija alkoi itse hoitaa yhteistyöasioitaan, mutta tämänkin jälkeen Alaja auttoi.
– ”Eki” oli oikein sydämellinen, auttavainen ja ajattelevainen. Hän halusi aina opettaa, että pitää mieluummin ylittää odotukset kuin alittaa ne, Raitanen kuvailee.
Kaksikon yhteistyö oli helppoa. Vaikka Alaja oli auktoriteetti, hän oli samalla todella ihmisläheinen. Raitaselle on jäänyt vahvasti mieleen, miten aidosti Alaja kohtasi ja käsitteli ihmisiä.
– Hän halusi tehdä töitä tulevan urani eteen myös silloin, kun meni huonommin. Ei vain taputellut selkään silloin, kun meni hyvin, Raitanen sanoo.
Alajalla oli aina jotain annettavaa, kun kaksikko tapasi. Yleensä hän halusi sivistää lahjallaan.
– Monesti ne olivat kirjoja, niistä Erkki tykkäsi, Raitanen paljastaa.
Myös Raitanen tietää, että kokenut urheilumies teki laajasti töitä urheilun parissa vuosikymmenten ajan.
– Muistot säilyvät aina. Hän on ollut niin monessa mukana, että monet ihmiset muistavat hänet ja tulevat aina muistamaan.