Erityisopettajapula helpottaa, kun alan opiskelijapaikkojen määrää kasvatetaan. Resurssien lisäys ei pelkästään riitä ratkaisemaan koulun ongelmia. Inkluusion toteuttaminen eli opiskelun mahdollistaminen kaikille lähikoulussa vaatii kouluilta paljon.
Pitkään luokanopettajana toimineet ja juuri erityisopettajan pätevyyden hankkineet Maria-Liisa Rissanen-Liikamaa Kemistä ja Sari Taipale Nurmijärveltä totesivat erityisopettajakoulutuksessa muita opiskelijoita kuunnellessaan, että koulukohtaiset erot toimintatavoissa ja inkluusion toteuttamisessa ovat edelleen suuret.
– Omissa työpaikoissani Kemissä inkluusiota on viety eteenpäin onnistuneesti, mutta joissain kunnissa ja kouluissa toimintakulttuuri tuntuu kaipaavan tuuletusta, luonnehtii Rissanen-Liikamaa.
Tuoreiden erityisopettajien mielestä sapluuna pitää uudistaa, koska vanha ei enää toimi. Lisää resursseja eli tekijöitä tarvitaan, mutta niitä ei voi jäädä odottamaan.
– Lähtökohtana täytyy olla, että meillä on nyt nämä oppilaat ja meidän on nyt löydettävä parhaat mahdolliset tavat toimia, sanoo Sari Taipale.
Kollega Rissanen-Liikamaa on samalla linjalla.
– Lisää resursseja tarvitaan ilman muuta, mutta emme voi odottaa. Tämänhetkiset oppilaat tarvitsevat ratkaisuja nyt.
Oppiminen on kuin talo – perusta on tehtävä kunnolla
Taipale ja Rissanen-Liikamaa puhuvat kuin yhdestä suusta.
Kumpikin painottaa yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen tärkeyttä sekä olemassaolevien resurssien eli kaikkien ammattitaidon hyödyntämistä täysimittaisesti. Se taas edellyttää selkeää, suunnitelmallista työnjakoa ja yhteistyötä.
– Jos koulunkäynnin ohjaaja tulee luokkaan ja kysyy, mitä pitäisi tehdä, asiat ovat pielessä, Taipale heittää.
Rissanen-Liikamaa on samaa mieltä.
– Koko koulun henkilökunnalla pitää olla selkeä yhteinen näkemys tavoitteista ja toimintatavoista. Yhteistyö, esimerkiksi opettajan ja koulunkäynnin ohjaajan työparityöskentely, helpottaa arkea huomattavasti.
Tärkeänä Taipale ja Rissanen-Liikamaa pitävät sitä, että yleinen tuki on kunnossa.
Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koulupäivissä ja oppitunneissa on selkeä rakenne ja se myös kerrotaan oppilaille. Niin ikään mahdollisista muutoksista, vaikkapa koulukuvauksesta, muistutetaan päivän ja oppitunnin alussa. Koulussa on myös oltava yhteinen linja säännöistä ja seuraamuksista, niin että sallitut asiat eivät vaihtele opettajan mukaan.
Maria-Liisa Rissanen-Liikamaa toivoo myös, että alakoulun opetuksesta voitaisiin karsia jotain ja lisätä äidinkielen ja matematiikan osuutta, jotta lapset saisivat kunnollisen pohjataidot.
– Oppiminen on kuin talo: jos perusta ei ole kunnossa, talo hajoaa.
Erityispedagogiikkaa kaivataan lisää luokan- ja aineenopettajakoulutukseen
Inkluusio sekä oppilaiden tuen tarpeen kasvu lisää painetta lisätä erityispedagogiikan opintoja myös luokan- ja aineenopettajien koulutukseen – ja jo työssä olevien tietojen täydentämistä.
Kemiläislähtöinen Ville Saarinen on aloittamassa viimeistä opiskeluvuottaan luokanopettajakoulutuksessa Oulun yliopistossa. Hänen mielestään tutkinnon peruspakettiin tulisi sisällyttää nykyistä enemmän opintoja, jotka antavat erityispedagogisia valmiuksia ja käytännön apuja.
– Meillä on paljon arvopohjaan perustuvaa opetusta, mutta käytännön opetusta tarvittaisiin kyllä enemmän. En sano, että hirveästi oltaisiin jäljessä, mutta kyllä tämä vaatisi yliopistokuplasta poistumista ja realistista reagointia.
Sari Taipale toivoisi myös tiede- ja yliopistomaailman nykyistä enemmän tarjoavan tutkimustietoaan opettajille. Toimivat ja näyttöön perustuvat menetelmät tulisi jalkauttaa tehokkaammin kouluille.
– Nyt opettajalta vaatii aika kovaa jumppaa selvittää tuoreimpia tutkimustuloksia.
Yli neljännes oppilaista tarvitsee tukea koulutyöhön
Yli 20 luokanopettajavuoden jälkeen Maria-Liisa Rissanen-Liikamaa hakeutui erityispedagogiikan opintoihin, koska tunsi, ettei tiedä tarpeeksi, ja samaan aikaan oppimistuen tarve koko ajan kasvaa – ja se tunnistetaan paremmin kuin aiemmin.
– Kun uran alkuvuosina 27 oppilaasta tuen tarvetta oli yhdellä tai kahdella, viime vuosina tehostettua tukea on tarvinnut neljännes tai jopa kolmannes oppilaista.
Rissanen-Liikamaa pitää saamiaan erityispedagogiikan tietoja ja taitoja hyvin arvokkaina. Koulutus toi paljon käytännön ohjeita ja työkaluja, joita 1990-luvulla saatu luokanopettajakoulutus ei tarjonnut.
Koulumaailman ongelmista – esimerkiksi oppimistulosten huononemisesta, koulujen työrauhaongelmista, ilman riittäviä resursseja jalkautetusta inkluusiosta ja oppimisen tukea tarvitsevien koululaisten määrän kasvusta – on viime vuosina puhuttu toistuvasti.
– Oppilaat ovat muuttuneet, koulu on muuttunut, koko maailma on muuttunut, ei koulukaan voi palata aiempaan eikä pysyä vanhassa.
Sari Taipale huomauttaa, että paljon hyvääkin on tapahtunut. Lapset ovat aiempaa rohkeampia, sosiaalisempia, uskaltavat olla omia itsejään. Myös vanhemmilla on rohkeutta kysyä ja kyseenalaistaa. Niin ikään oppimisen tuen tarpeet tunnistetaan nykyään paremmin kuin aiemmin – ja käytännön ratkaisujakin löytyy.
– Esimerkiksi pelkästään opetustilan järjestelyillä on mahdollista vaikuttaa oppilaiden käytökseen ja luokan rauhallisuuteen. Erittäin tärkeää on myös se, että tuen riittävyyttä ja tehokkuutta seurataan, mitataan ja testataan – ja sen jälkeen tehdään tarvittavia muutoksia, Maria-Liisa Rissanen-Liikamaa sanoo.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta torstaihin 10.8. kello 23 saakka.
