Kauhavalaisen Huhtalan maitotilan postilaatikkoon tipahti elokuun lopulla ei-toivottu kirje.
2 400 Valion maidontuottajan omistaman osuuskunta MaitoSuomen hallitus ilmoitti laskevansa syyskuun alusta lähtien maidon tuottajahintaa neljällä sentillä litralta.
Tuottajille välitetyn kirjeen mukaan hintojenlaskun taustalla on Valion tärkeimpien vientituotteiden eli teollisuusmaitojauheen ja teollisuusvoin maailmanmarkkinahintojen voimakas lasku sekä kuluttajien ostovoiman heikkeneminen niin Suomessa kuin globaalisti.
Sanna Huhtalan mukaan tuottajien omissa keskusteluryhmissä hinnanalennuksesta oli huhuttu kesän aikana.
– Ei hinnanlasku tullut yllätyksenä, kun tarkkailee Euroopan tilannetta, mutta kyllä se vetää mieltä matalaksi. Se tekee vuosituloihin 30 000 euron loven. Sillä summalla maksettaisiin aika monta rehulaskua, Huhtala harmittelee.
Tilalla oli haave investoida lähiaikoina lantarobottiin, joka olisi helpottanut työtä navetassa. Toimintaa tehostavia investointeja uutisen jälkeen ei pysty tekemään.
– Vaikka paljon rahaa pyörii tämänkin kokoisen tilan tuotannossa, niin 30 000 euroa on suuri raha, Huhtala kertoo.
Kauppojen keskinäinen hintataistelu haittaa markkinoita
Vuonna 2022 maidon tuottajahinta oli Luonnonvarakeskuksen mukaan keskimäärin 49,40 senttiä litralta. Kasvua edeltävään vuoteen oli 25 prosenttia.
Tuottajahinnat ovat olleet kasvusuuntaiset pitkään, mutta nyt hinnat ovat lähteneet laskuun. Vastaavasti maatalouden kustannukset ovat kasvaneet maailmantilanteesta johtuen.
MTK-Etelä-Pohjanmaalta ei kilpailulain vuoksi voida ottaa kantaa markkinahintojen muutokseen, vaan keskustelua käydään yleisesti tuottajien ahdingosta. Syyttävä sormi kohoaa tilanteesta kohoaa erityisesti kaupoille.
– Erityisesti S-ryhmän ja Keskon keskinäinen kilpailu painaa tuottajien saamaa hintaa, toteaa toiminnanjohtaja Yrjö Ojaniemi.
Myöskään Huhtala ei halua syyttää hinnanalennuksesta MaitoSuomea.
– On ikävää, jos kuluttajat ryhtyvät boikotoimaan Valion tuotteita suuttuessaan tuottajien puolesta. Se on pahinta, mitä voi tehdä, koska se kosahtaa meihin tuottajiin. Meijeri ei maailmantilanteelle voi mitään. Korjausliikettä toivon nyt kaupoilta ja hallitukselta, että myös tuottajat selviäisivät vaikeista ajoista, Huhtala kertoo.
Ojaniemi on tyytyväinen, että hallitusohjelmassa on kirjaus, että maatalouden kustannuksia lisäävistä kansallisista päätöksistä pidättäydytään. Ohjelmassaan hallitus haluaa myös parantaa alkutuottajien asemaa markkinoilla myös lainsäädännöllisin keinoin.
Kustannukset nousseet
MTK Etelä-Pohjanmaan johtokunnan puheenjohtajan Timo Kankaanpään arvioi, että neljän sentin hinnanalennus tarkoittaa tilalliselle noin 400 euroa lehmää kohden.
Vaikka tuottajahinnat kohosivatkin viime vuonna, kohosivat kaikki muut kustannukset. Kankaanpään omalla tilalla kustannukset ovat nousseet 25–30 prosenttia parin viime vuoden aikana.
Esimerkiksi lannoitekustannukset ovat tuplaantuneet muutama vuosi sitten, vaikka hinnat ovatkin tulleet Kankaanpään mukaan hieman alaspäin.
– Oli sitten maidon-, viljan- tai lihantuottaja, niin kaikilla tekee nyt tiukkaa. Varsinkin polttoaineiden hinnat ovat korkeat ja antavat signaalia myös muille, Kankaanpää huokaa.
Kankaanpää ei osaa ottaa kantaa, kuinka helppoa tuottajien olisi vaihtaa sitä, kelle maitoa tuottaa. Esimerkiksi pohjalaismaakuntien alueella tilalliset voivat tuottaa esimerkiksi Maitokolmiolle, kuten myös Juustoportille.
Laskuja kahteen kasaan
Maitotilojen määrä jatkaa laskuaan pohjalaismaakunnissa. Heinäkuun lopulla julkaistun ennakkotilaston mukaan tilamäärä laski Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 80 tilalla.
Huhtalan mukaan osalle tilallisista hinnanalennus oli kova paikka. Niin kova, että osa suunnittelee jo tilojen alasajoa.
– Yksi tuttu laittoi, että hän tietää jo pari tilallista, joille tämä uutinen oli viimeinen naula arkkuun, Huhtala kertoo.
Huhtalan tilalla laitetaan laskuja nyt kahteen kasaan: Ne, joiden maksut on hoidettava heti ja ne, joiden eräpäivä antaa vielä odottaa.
– Itse olemme lohduttautuneet, että vaikka ei huipputuloksia ole tästä saatukaan, niin laskut olemme saaneet maksettua. Pinot, jotka ovat kertyneet viikolla, on saatu heti maksuun. Nyt tilanne ei jatkossa tule olemaan yhtä helppo. Saa nähdä lähteekö isäntä ajamaan talveksi metsäkonetta. Tuntuu hullulta, että vaikka tässä paljon työtunteja tulee, niin ei tahdota pärjätä, Huhtala kertoo.
Yle tavoitteli myös Osuuskunta MaitoSuomen toimitusjohtaja Ilpo Lukkarista haastatteluun, mutta hän ei kilpailujuridisista syistä johtuen pysty kommentoimaan tulevia hintoja julkisesti.