Pohjois-Karjalan kesäteattereista on julkaistu kirja, jonka pääosassa on suuri joukko harrastajia ja talkoolaisia

Meidän kylän teatteri -niminen kirja esittelee noin 20 pohjoiskarjalaista kesäteatteria maustettuna Maarianvaaran Kesäteatterilla Kaavin puolelta Pohjois-Savosta.

Mies istuu punaisella sohvalla kirja kädessään.
Jarkko Saksa näytteli ulvovaa mylläriä Möhkön teatterissa ja innostui sen jälkeen selvittämään, millaista kesäteatteritoimintaa on ollut Pohjois-Karjalassa. Kuva: Jouki Väinämö / Yle
  • Jouki Väinämö

Joensuussa julkaistaan keskiviikkoiltana lajissaan harvinainen teos.

Jarkko Saksa ja Aimo Salonen ovat yhdessä kirjoittaneet tietokirjan pohjoiskarjalaisista kesäteattereista.

Suomen Harrastajateatteriliitosta kerrotaan, että heidän tiedossaan ei ole vastaavaa teosta, joka esittelee yhden maakunnan teattereita.

Toiminnanjohtaja Sanna Saarela sanoo, että kirja on kiinnostava. Erityistä on se, että teos on kirjoitettu teatteriharrastajien näkökulmasta.

Kesäteatteria harrastaneet miehet kirjoittivat kirjaa kolme vuotta. Saksa on näytellyt Ilomantsin Teatteri Möhkön Ulvovassa Myllärissä ja Salonen esimerkiksi Liperin Roukalahden kesäteatterin Meidän luokassa.

Jarkko Saksa kertoo, että idea kirjasta syntyi Möhkössä. Hän näytteli Gunnar Huttusta eli ulvovaa mylläriä.

– Siinä kattelin sitä touhua, alusta alkaen. Olivat mainosmateriaalin kuvaukset, pitkät harjoitukset kevään kuluessa, hyörinä, talkoolaiset ja kaikkea muuta. Rupesin sitten miettimään, että tämmöisiä on muuallakin pitkin Pohjois-Karjalaa.

Saksa ymmärsi, miten paljon kesäteatterin eteen tehdään työtä. Hän arveli, että kai tällaisesta toiminnasta on kirjakin tehty ja marssi lopulta kirjastoon.

– Minkälaista kirjaa löytyy kesäteattereista? Ei niin mitään löytynyt.

Niinpä Saksa päätti ryhtyä itse toimeen ja pyysi avuksi Salosen.

Meidän kylän teatteri -niminen kirja esittelee tarkemmin noin 20 maakunnan kesäteatteria maustettuna Maarianvaaran Kesäteatterilla Kaavin puolelta. Lisäksi se kertoo kesäteatterin käytännön tekemisestä ja harrastuksen pitkästä historiasta.

Teoksessa tarinansa saavat muun muassa Ristin Kesäteatteri Liperistä, Kontiolahden kanavateatteri, Bomban kesäteatteri Nurmeksesta, Kinahmon kesäteatteri Polvijärveltä, Vuokonjärven kesäteatteri Juuasta ja Tohmajärven teatteri.