Uskonnonopetuksessa esiintyy edelleen tunnustuksellisuutta, vaikka niin ei saisi olla.
Yle kysyi ihmisiltä, millaisia kokemuksia heillä on peruskoulun evankelisluterilaisen uskonnon opetuksesta 2000-luvulla.
Esiin tuli lukuisia tapauksia, joissa opettaja on luetuttanut esimerkiksi ruokarukouksia ja opettanut uskontoa totuutena. Raamattua on käytetty opetusmateriaalina myös uskonnontuntien ulkopuolella.
Uskonnonopetuksen valvonta nousi keskusteluun, kun Ilta-Sanomat paljasti helsinkiläisen islaminopettajan opettaneen lukioissa Koraania totuutena.
Nykyisen opetussuunnitelman mukaan suomalaisen koulutuksen pitää olla uskonnollisesti, poliittisesti ja ideologisesti sitouttamatonta. Tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta luovuttiin vuoden 2003 opetussuunnitelmassa.
Lukijoiden mukaan tunnustuksettomuus ei ole aina toteutunut vielä 2010-luvullakaan. Opetushallituksen mukaan säädöksen toteutumista ei voi erikseen valvoa.
Ala-asteen opettaja käytti Raamattua oppimateriaalina
Suurella osalla vastaajista oli positiivisia tai neutraaleja kokemuksia uskonnontunneista. Moni koki erityisesti ala-asteen uskonnon opetuksen olleen kuitenkin käytännössä uskonnon harjoittamista.
Inka, 23, kertoo opetuksen koostuneen pääasiassa erilaisten rukousten ulkoa opettelemisesta.
Eräs luokanopettaja laittoi meidät lausumaan ruokarukouksen joka päivä, ihan uskonnontuntien ulkopuolellakin. Siitä jäi outo olo.
Inka, 23 vuotta, Etelä-Savo
Ruokarukousten luetuttaminen vaikuttaa jatkuneen ainakin 2010-luvulle asti, sillä Inka kertoo myös viisi vuotta nuoremman pikkusiskonsa muistavan ruokarukoukset koulusta.
Espoolainen Mona, 22, kertoo opettajan käyttäneen Raamattua opetusmateriaalina tavallisilla oppitunneilla. Hän kävi peruskoulun viidettä luokkaa vuonna 2013.
Pidin uskonnosta oppiaineena, mutta sen levittäminen muille tunneille mietitytti. Opettaja perusteli asioita Raamatun kautta ja käytti sitä eräänlaisena ohjenuorana.
Mona, 22 vuotta, Espoo
Kokemusten perusteella luokanopettajilla on paljon vapautta siinä, mihin he tuntinsa käyttävät.
Helsinkiläinen Oskari, 26, kertoo ala-asteen luokanopettajan päättäneen järjestää uskontoa neljä tuntia. Tämän lisäksi koululla järjestettiin perjantaisin uskonnollisia aamunavauksia, jotka eivät kuuluneet viralliseen uskonnonopetukseen.
Opetus ei sinänsä ollut tunnustuksellista, mutta uskonnolle annettiin suuri painoarvo ja tuntimäärä tuplattiin. Opettajan omat vakaumukset myös näkyivät opetuksessa.
Uskonnon opetuksessa tapahtuviin ylilyönteihin on saatettu suhtautua vähätellen. Helsinkiläinen peruskoulun opettaja kertoo läheisen seurakunnan edustajan puhuneen muista uskonnoista loukkaavaan sävyyn.
[Vierailija] selitti siitä, että on vain yksi oikea herra ja vähätteli muita uskontoja. Kun sanoin tästä muille opettajille ja rehtorille, he naureskelivat, että se nyt on sellainen tyyppi, ihan normaaliahan tuo on.
Moni haastateltava sanoo opetuksen muuttuneen tasapuolisemmaksi yläasteella. Siinä missä alakoulussa uskontoa opettaa yleensä luokanopettaja, yläkoulussa opetus siirtyy erillisen uskonnonopettajan vastuulle.
Pirkanmaalla peruskoulun käynyt Karla, 23, kertoo opetuksen kuitenkin pyörineen edelleen kristinuskon ympärillä.
Uskonnontuntien opetus ei ihan hirveästi eronnut nuorten raamattupiirin sisällöstä. Kristillistä maailmankatsomusta on opetettiin totena samalla, kun muut uskonnot juostiin ohimennen läpi.
Karla, 23, Pirkanmaa
Myös Mona kertoo yläkoulun opettajan puhuneen kristillisestä maailmankuvasta ainoana oikeana. Hän kuvailee opettajan asennetta muita uskontoja kohtaan rasistiseksi.
Muiden uskontojen hassuja tapoja kummasteltiin samalla, kun evankelisluterilaisuuteen syvennyttiin vakavammin. Kun koulun järjestämät vierailut toisten uskontokuntien tilaisuuksiin jäivät pinnalliseksi ihmettelyksi, dialogi jäi täysin lasten omalle vastuulle.
Myös elämänkatsomustiedon opetuksessa on esiintynyt uskonnollista paatosta
Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on tasaisesti laskenut, mutta vielä 2000-luvun ensimmäisellä kymmenyksellä siihen kuului yli 80 prosenttia suomalaisista.
Pienissä paikalliskouluissa on saattanut olla vain muutama opiskelija, jotka eivät kuulu luterilaiseen kirkkoon. Eteläsavolaisen Inkan mukaan elämänkatsomustietoa ei opetettu koulussa käytännössä ollenkaan.
Kristillisen enemmistön näkemys on toisinaan vuotanut elämänkatsomustiedon (ET) opetukseen. 24-vuotias Reetta kertoo opettajan pelotelleen opiskelijoita helvetillä.
Yhdessä vaiheessa ET:tä (elämänkatsomustietoa) opetti kristillinen uskonnonopettaja, joka olisi halunnut että käännymme opiskelemaan muiden evankelis-luterilaisten kanssa. Hän antoi vahvasti ymmärtää, että vain kristityt pääsevät taivaaseen ja muita odottaa helvetti.
Reetta, 24 vuotta, Kymenlaakso
Reetan mukaan useat koulun opettajista olivat vakaumuksellisia kristittyjä, eikä elämänkatsomustiedolla ollut omaa vakituista opettajaa.
Oppituntien vetäjät vaihtuivat usein ja toisinaan käytettiin nuoria harjoittelijoita. Opetus pyöri kristinuskon ympärillä eikä muita uskontoja mainittu opetuksessa kertaakaan.
Reetta kokee, ettei ET-opiskelijoiden tarpeita useinkaan huomioitu. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomat oppilaat eivät päässeet esimerkiksi kevätjuhlien todistusten jakoon, koska se järjestettiin kirkossa.
Opetushallituksella ei ole valtaa valvoa opetusta
Ilta-Sanomille uskonnonopetuksen valvontaa kommentoineen uskonnonopettaja, islamin opetusharjoittelijoita ohjanneen Hanna Hallikkaan mukaan koulun rehtori valitsee uskonnon aineopettajat. Jos rehtorin oma ymmärrys katsomusaineiden opetuksesta on puutteellinen, opettajaksi voi valikoitua epäpäteviä henkilöitä.
Opetushallituksella ei ole valtaa käydä tunneilla valvomassa opetuksen asianmukaisuutta, sanoo opetusneuvos Outi Raunio-Hannula.
– Opetushallitus ei voi puuttua opetuksen järjestämiseen. Vastuu opetuksen asianmukaisuudesta kuuluu rehtorille ja aluehallintoviranomaiselle. Jos opetus ei täytä vaatimuksia, siitä voi laittaa valituksen.
Suomessa keskustellaan säännöllisesti siitä, pitäisikö erillisten uskontokuntien aineopetus korvata kaikille yhteisellä elämänkatsomustiedolla.
Uskonnonopetusta perustellaan perinteisiin tutustuttamisella sekä sillä, että suomalainen uskonnonopetus on tunnustuksetonta. Toisin sanoen suomalainen uskonnonopetus ei voi sisältää uskonnon harjoittamista.
Raunio-Hannulan mukaan erillisten katsomusaineiden opettaminen on poliittinen päätös, johon opetushallitus ei voi ottaa kantaa. Opetushallitus antaa Suomen lainsäädännön ja opetussuunnitelman puitteissa kouluille ohjeistusta opetuksen järjestämisestä.
Opettajien ei ole kiellettyä tuoda omaa ajatteluaan esiin, Raunio-Hannula sanoo. Opetuksessa on kuitenkin vedettävä raja uskonnon opettamisen ja sen harjoittamisen välillä, vaikka eroa onkin välillä vaikea määritellä. Esimerkiksi virsiin tutustuminen kuuluu perusopetuksen evankelis-luterilaisen uskonnon opetussuunnitelmaan.
– Kyllähän virsiin voi tutustua laulamallakin. Täytyy kuitenkin muistaa, että virret ovat lähtökohtaisesti hartauden harjoittamista varten, eikä ketään oppilasta voi pakottaa niitä laulamaan. Opettajan on tärkeä miettiä, miten hän sanoittaa pedagogisen kontekstin [oppilaille].
Uskonnonopettajain liitto: Opettajan vakaumus saa näkyä, mutta opiskelijaa ei saa pakottaa vakaumuksen vastaiseen toimintaan
Uskonnonopettajiin suhtaudutaan epäilevämmin kuin muihin opettajiin, sanoo alan liiton SUOL ry:n puheenjohtaja Tuovi Pääkkönen. Suomessa luotetaan Pääkkösen mukaan esimerkiksi yhteiskuntaopin opettajien pätevyyteen, vaikka heilläkin on omia poliittisia näkemyksiään.
– Ketään ei tunnu kiinnostavan, ujuttavatko yhteiskuntaopin opettajat vaikkapa vaaleja käsitellessään poliittista agendaa opetukseen. Uskonnonopettajien taas ajatellaan heti pyrkivän käännyttämään.
Pääkkönen uskoo Hanna Hallikkaan tavoin perusopetuksessa esiintyvien ongelmien johtuvan koulutuksen puutteesta. Pääkkösen mukaan luokanopettajan koulutukseen kuuluu vain muutama tunti katsomusaineiden opetusta.
– Kun muodollinen pätevyys on vähäistä, voi oma vakaumus vuotaa helpommin opetukseen. Kuten eräs tutkija muotoili, uskontoa opettaa kolmenlaisia ihmisiä: ei lainkaan innokkaita, innokkaita ja liian innokkaita.
Pääkkönen muistuttaa uskonnonopettajien olevan kirjava joukko keskenään erilaisia ihmisiä, eri uskontokuntien edustajia ja myös uskonnottomia.
– Surullinenhan sellainen maailma olisi, jossa opettajan maailmankatsomus ei saisi millään tavalla näkyä. On kuitenkin selvää, että oppitunti ei voi olla hartauden harjoittamista, eikä opiskelijoita pidä pyrkiä sitouttamaan uskontoon.
Pääkkösen mukaan uskonnonopetuksessa on ennen kaikkea kyse kulttuurin opettamisesta. Hän kannustaa opettajia tutustuttamaan opiskelijoita erilaisiin uskonnollisiin tapoihin ja käytänteisiin.
– Vakaumus on siinä [uskonnonopetuksessa] toissijainen asia. Opiskelijat saavat itse päättää, miten he osallistuvat [tutustuttaviin uskonnollisiin tilaisuuksiin] vai tarkkailevatko niitä vierestä.
Yle keräsi kokemuksia suomalaisesta uskonnonopetuksesta. Vastauksia kertyi satoja, joista 90 prosenttia evankelisluterilaisen katsomuksen opiskelijoilta. Tässä jutussa keskitytään pääasiassa heidän kokemuksiinsa. Kokemuksiaan kertoneiden nimet on muutettu, ja heidän henkilöllisyytensä ovat toimituksen tiedossa.
