– Se oli kuin kirkas välähdys. Muistan vielä vuosienkin jälkeen selvästi.
Katri Niskanen palaa hetkeen, jolloin hän tajusi, miten voi yhdistää kolme intohimoaan: rakkauden vaatteisiin, ompelemisen ja luovuuden.
Hänestä tulisi muotisuunnittelija!
Katri Niskanen valitsi elämässään eri ladun kuin sisaret, maastohiihtäjät ja moninkertaiset olympiamitalistit Iivo ja Kerttu.
Hän oli vasta viisivuotias, kun jo surrutteli ompelukonetta kotona Pohjois-Savon Vieremällä.
– Siellä maaseudulla muoti ei ollut päällimmäisenä mielessä.
Pukeutumiseen suhtauduttiin käytännönläheisesti ja vaatteiden piti olla tarkoituksenmukaisia.
Mutta häntä kiinnostivat jo pienenä juhlat ja juhlavaatteet. Asuja syntyi itselle ja muille.
Varsinainen valaistuminen oli myöhemmin kuvataidelukiossa. Se oli se hetki: mieleen painunut kirkas välähdys muotisuunnittelijan ammatista.
– Hyvä ja oikea valinta, hän sanoo nyt.
Katri Niskasella on kiire ja valtavasti töitä.
– Päiväni ovat tiiviitä, ohjelmoituja ja aikataulutettuja, hän myöntää.
Marraskuu on kuukausista kiireisin.
Tälle haastattelullekin meinaa löytyä aika vasta tammikuussa. Pyynnöstä hän onnistuu sittenkin raivaamaan kalenteristaan haastattelun mittaisen raon ja jättää lounaan syömättä.
Itsenäisyyspäivän Linnan juhliin on enää kaksi ja puoli viikkoa aikaa. Siihen mennessä on saatava valmiiksi 12 iltapukua.
Vuosien kokemus on osoittanut, että se on maksimimäärä. Enempää ei ehdi, vaikka kuinka haluaisi. Asiakkaita olisi tuplasti.
– Haluan täydellisen lopputuloksen ja tehdä kaiken viimeisen päälle. En luista edes saumojen viimeistelystä. Pukujani on voitava tarkastella sekä sisä- että ulkopuolelta.
Niskanen muistelee hurjimpia vuosia, kun työpäivät venyivät kellon ympäri ja hän vietti ateljeellaan välillä myös öitä.
Silloin hän vielä teki kaiken itse: suunnitteli iltapuvut ja ompeli ne. Nykyisin apuna on ”oma luottotiimi”.
Niskanen on laskenut, että yhden iltapuvun valmistamiseen menee noin 30 työtuntia.
Tänä vuonna hän aikoo saada iltapuvut valmiiksi viimeistä tikkiä myöten ajoissa, viimeistään itsenäisyyspäivän aattona.
Minulta eivät ideat lopu kesken
Katri Niskanen
Katri Niskanen on yksi Suomen tunnetuimmista muotisuunnittelijoista.
– Linnan juhlien iltapuvut ovat vain yksi puoli työtäni. Se on kuin jälkiruoka.
Tärkeä ponnahduslauta uralla oli voitto television Muodin huipulle -ohjelmassa vuonna 2009. Siinä suunnittelijat kilpailivat haastetehtävissä ja toteuttivat pikatahtia erilaisia asuja.
– Ohjelma antoi itsevarmuutta. Tajusin, että minulta eivät ideat lopu kesken, Niskanen kertoo.
Toinen taitekohta oli vuosi 2011, kun Linnan juhlien kuningattareksi valittiin artisti Jenni Vartiainen.
Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla Jenni Vartiaisella oli sileä nutturakampaus, kultaiset suuret korut ja oranssi, silkkisatiinista ommeltu iltapuku.
Vaikka Katri Niskanen on suunnitellut Linnan juhliin yhteensä jo yli sata pukua, kaikista niistä ihmiset muistavat juuri oranssin unelman.
– Silloin puku ja kantajan karisma kohtasivat. Se oli Vartiaisen yllä upea, mutta ei välttämättä jonkun toisen päällä.
Niskasen tyyli vaatesuunnittelijana on klassinen. Iltapuvut ovat veistoksellisia ja kolmiulotteisia.
– Olen esteetikko ja haluan korostaa naisen kehon kauniita muotoja. Tuon pehmeyttä sallivilla laskoksilla ja laskeutuvilla kankailla. Ne ovat tavaramerkkejäni.
Niskasen mielestä onnistunut iltapuku on kantajansa näköinen.
– Oma kädenjälkeni on elegantti, naisellinen ja linjakas.
Niskanen on kehonkielen tulkitsija
Ensimmäiset iltapukutilaukset tulevat jo kesällä, suurin osa vasta marraskuussa. Monelle kutsu Linnaan on iloinen yllätys, johon ei ole osannut varautua.
Katri Niskanen haluaa ensin tutustua asiakkaaseen. Vasta sen jälkeen hän alkaa suunnitella pukua.
Työ vaatii psykologista silmää.
– Teen havaintoja persoonasta ja kehonkielestä. Siten varmistun, minkälaisen puvun juuri hänelle voisin tehdä.
Niskanen saa toteuttaa visionsa. Asiakkaat luottavat ja antavat suunnittelijalle vapaat kädet.
Mittatilauksena tehdyn iltapuvun valmistus vaatii useita sovituskertoja.
Kun puku on valmis, Niskanen haluaa itse sovittaa sen asiakkaansa ylle ja tarkistaa lopputuloksen.
Siinä hetkessä ei tarvita sanoja.
– Kehonkielestä näen, kun puku täyttää odotukset ja on mieluinen. Näen sen siitä, miten asiakas kantaa asua ja miten keho ottaa puvun vastaan.
Naisten pitäisi arvostaa kehoaan.
Katri Niskanen
Niskanen kannustaa naisia olemaan itselleen ja peilikuvalleen armollisia.
– Naisten pitäisi rakastaa itseään joka päivä ja arvostaa kehoaan.
– Vaatteet ovat tietynlaista performanssia, mutta ne tuovat kuitenkin paljon iloa arkeen ja juhlaan, hän jatkaa.
Tänä vuonna kimallusta ja paljetteja
Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto on Suomessa vuoden arvokkain ja näyttävin tilaisuus.
Katri Niskanen uskoo, että tämänhetkinen maailmantilanne näkyy myös Linnan juhlissa. Raskaille ja synkille sotauutisille kaivataan vastapainoa.
– Iltapukuihin halutaan nyt kepeyttä ja iloa. Puvut ovat näyttäviä ja niissä on kimallusta.
– Paljetti on tämän vuoden trendi, muotisuunnittelija lisää.
Joulukuun kuudes päivä parketilla on luvassa väriloistoa.
– Linnan iltapuvuissa käytetään upeita värejä. Veikkaan, että tänä vuonna tullaan näkemään paljon pinkkiä, ehkä myös vihreää.
Niskanen ei vielä paljasta, ketkä tällä kertaa juhlivat hänen suunnittelemissaan puvuissa. Sen verran hän raottaa, että puvuissa on käytetty yksivärisiä kankaita, mattapintaista silkkiä sekä kiiltäviä satiineja ja paljetteja.
Häneltä ei samana vuonna koskaan nähdä kahta samanväristä mittatilauspukua. Jokainen niistä on uniikki.
– Olen suunnittelijana aina uuden äärellä. Joka vuosi puhaltavat uudet tuulet.
Puvun pitää kunnioittaa isäntäväkeä
Katri Niskanen
Katri Niskasen mielestä presidentinlinna ei ole paikka, jonne tullaan revittelemään asuilla, jotka eivät sinne sovellu.
– Puvun pitää kunnioittaa tilaisuutta, juhlan henkeä ja isäntäväkeä. Jos etikettiä haluaa rikkoa, se täytyy tapahtua hyvän maun rajoissa.
Naisilla kokonaisuuteen kuuluvat iltapuvun lisäksi kampaus, meikki, korut, juhlakengät ja -laukku.
– Jos asu on hillitty ja minimalistinen, koruilla ja asusteilla saadaan lisää näyttävyyttä.
Niskasen mielestä vähemmän on enemmän.
– Se on tyylikkäämpää.
Lue edellinen kulttuurivieras: