Seiväshyppääjä Wilma Murto avasi vakuuttavasti talven kilpailukautensa. Murto taivutti Suomen kaikkien aikojen parhaan sisäratatuloksen 481 lauantaina Kuortaneella.
Tulos on 25-vuotiaan Murron uran toiseksi paras tulos. Murto on hypännyt paremmin vain Münchenin kesän 2022 EM-kisoissa, kun hän voitti Euroopan mestaruuden tuloksella 485.
– Ensimmäinen kommenttini onnitteluihin oli, että onhan se paremminkin mennyt kerran. Uran toiseksi paras tulos, niin ei ole tällaiseen kauden avaukseen valittamista, Murto sanoi iloisena Yle Urheilulle puhelimitse kisan jälkeen.
– Merkkaa tosi paljon, että näin hyvä tulos tuli heti avauskisaan. Olen toki tiennyt, että treenit ovat menneet hyvin ja ominaisuudet eteenpäin. Tekniikka seuraa sitten perässä. Tehoja rupeaa löytymään, mutta tekniikassa on vielä pientä siivoamista.
Kuortaneen kilpailun päätteeksi Murto yritti kolme kertaa korkeudesta 486. Murto selvitti avauskorkeutensa 445 heti ensimmäisellä hypyllään, 460 ylittyi toisella, 475 ensimmäisellä, samoin kuin korkeus 481.
– Ihan okei. Siinä näkyi pieni ailahtelu ja vaihtelu juoksussa. En ole vielä tottunut isoja seipäitä niin paljon käyttämään, joten niissä oli hakemista. Se tulee kilpailemalla, Murto totesi SE-yrityksistään.
Murto on viime vuosien tapaan pysynyt talven Suomessa. Harjoituskautta hän kuvaa johdonmukaiseksi ja hyväksi.
– On ollut mukava urheilla ja tästä on kiva lähteä tekemään kisakautta.
Saga Andersson sijoittui Kuortaneen kilpailun kakkoseksi tuloksellaan 385.
Yleisurheilun halli-MM-kisat järjestetään maaliskuun alussa Glasgow'ssa. Murto nousi 481-tuloksellaan alkamassa olevan hallikauden kansainväliseen tilastokärkeen.
Murto voitti viime kesänä pronssia Budapestin MM-kisoissa. Saavutus on ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi torstain Urheilugaalassa. Mutta mikä oli Murrolle päättyneen vuoden sykähdyttävin urheiluhetki, jos omaa saavutusta ei saa valita?
– Tuo on paha! Ekana tulee mieleen tenniksen Davis Cup. Se oli aika kova. Kärjessä on tänä vuonna mielestäni monta tasaista hyvää hetkeä, Murto sanoi.
Juttua päivitetty kello 15.56: Lisätty Murron kommentit.