Säteilyturvakeskus STUK on pyytänyt työ- ja elinkeinoministeriöltä lisäaikaa lausunnon antamiselle ydinjätteen loppusijoittamisesta tämän vuoden loppuun asti. Syynä on se, että käyttöluvan turvallisuusarviota varten tarkastettava aineisto on hyvin suuri.
Ydinjätteen loppusijoitusyhtiö Posiva tarvitsee luvan valtioneuvostolta ennen kuin se voi aloittaa Eurajoen Olkiluodossa maailman ensimmäisen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen käytön.
Lupapäätökseen tarvitaan Säteilyturvakeskuksen lausunto, jonka se perustaa omaan turvallisuusarvioonsa.
Säteilyturvakeskus on myös pyytänyt Posivalta päivtyksiä aiemmin toimitettuun aineistoon.
Alun perin STUKin lausunnon piti valmistua viime vuoden loppuun mennessä.
Ydinjätteen loppusijoitus Eurajoen Olkiluodossa alkaa lähivuosina Onkaloksi nimettyyn kallioluolastoon. Ydinjäte haudataan 455 metrin syvyiseen kallioluolaan tiiviissä kuparikapseleissa.